Uutiset

Kuljetuskalusto

Sisu Polar – valmiina metsiin ja montuille

Sydäntalvella ensi-iltansa saaneen uuden sukupolven Sisu Polar -malliston tuotanto on päässyt vauhtiin Karjaan tehtaalla. Myös asiakkaat ja toimittajat ovat nyt saaneet tuntumaa uudistuneeseen, mutta samalla vahvoihin perinteisiin nojaavaan ajokkiin. Kipaistaanpa koeajolla.

Uuden sukupolven Sisu Polar -malliston suunnittelussa ja tuotekehityksessä on nojauduttu Sisun aiempiin vahvuuksiin, kuten ajotehtävän mukaiseen suunnitteluun ja räätälöintiin sekä tehdasvalmiisiin ratkaisuihin. Euro 6 -päästönormin mukaisissa ajokeissa tehdään edeltäjän tavoin tiivistä komponenttiyhteistyötä maailman suurimpien ajoneuvovalmistajien joukkoon lukeutuvan Daimler AG:n kanssa.

Vuonna 2010 alkaneen komponenttiyhteistyön kautta kotimainen Sisu saa käyttöönsä alan viimeisintä tekniikkaa, jonka ansiosta niin polttoainetalous kuin päästötasokin saadaan puristettua asiakkaiden ja lainsäätäjien vaatimalle tasolle. Daimler-yhteistyön kautta myös komponenttitoimittajien määrä on saatu puristettua pienemmäksi, mikä helpottaa omalta osaltaan niin suunnittelua kuin valmistustakin. Loppukäyttäjän näkökulmasta Sisu on nyt aiempaa valmiimpi kokonaisuus – tehdasvalmis tuote, joka on heti valmis ajoon.

Sisu on perinteisesti ollut vahva toimija maansiirron ja puunajon saralla, joten ensimmäisillä valmistuneilla esittelyautoilla riennetään juuri metsissä ja montuilla työskentelevien asiakkaiden pariin. Tuttujen vahvuuksien ohella käyttäjiä houkutellaan uudella 15,6-litraisella OM 473-rivimoottorilla, joka tarjoaa jopa 625 hevosvoiman tehon ja 3000 Nm:n maksimivääntömomentin. Tämän markkinoille kuluvan vuoden aikana talutetun koneen miedommat vaihtoehdot kiskovat kuormia 517 tai 578 hevosvoiman teholla. Muskelikoneen ohella tarjolla on myös 12,8-litrainen moottori, joka on tarjoaa 449-510 hevosvoiman teholuokkaan asettuvia vaihtoehtoja. 

Lähtökohtaisesti voimalinjaan kuuluu aina automatisoitu 16-portainen PowerShift 3 -vaihteisto, jonka vaihtamisnopeuden kerrotaan kasvaneen 20 prosentilla edeltäjäänsä verrattuna. Valmistajan mukaan 16-portainen vaihteisto tarjoaa aina riittävän pieniä vaihtoehtoja liikkeellelähtöön ja samalla moottoria voidaan käyttää myös taloudellisimmalla pyörimisnopeusalueella.

Maantieajon ehdoilla viilatun economy-vaihtamisohjelman kaveriksi on tilausvaiheessa valittavissa hitaampaan ja etenemiskykyä vaativiin ajotilanteisiin enemmän moottorin tehoaluetta hyödyntävä ohjelma.

Monen kaipaamaa Fuller-vaihteistoa ei esittelyautoista vielä löytynyt, joskin tuotepäällikkö Petri Kanasen mukaan sellaisen pitäisi löytymän vaihtoehtojen joukosta vielä loppuvuoden aikana.

Vielä viime vuosikymmenellä Sisun ohjaamoa pidettiin ahtaana ja vanhanaikaisena. Polar-malliston myötä ohjaamoasiassa hypättiin uuteen aikaan ja nyt nähty uudistus nostaa kuljettajan entistä parempaan asemaan. Valikoimaan kuuluu kaikkiaan neljä eri ohjaamovaihtoehtoa, joiden leveys on joko 2,3 tai 2,5 metriä. Ja ensimmäistä kertaa sitten nokkamallisten autojen tuotannon päättymisen jälkeen Sisu on saatavana myös täysin tasaisella lattialla.

Korkeudeltaan 17 sentin moottoritunnelilla varustetuissa autoissa on kolmen askelman portaikko, tasalattiaisessa askelmia on yksi enemmän. Komentosillalla aukeaa hyvin selkeä ja kuljettajan tarpeiden mukaan viilattu työpiste. Hyvin pienenä, mutta sitäkin merkittävämpänä yksityiskohtana sisulaiset kertovat nyt kaikkien kytkimien olevan yhteneväisiä muotoilunsa suhteen. Lähinnä ulkoilmeeseen vaikuttava seikka viestii aiempaa vahvemmasta tehdasvarustelusta.

Viisiakselinen, perusakseliväliltään 4250 millin maansiirtäjä on kuormattu 38 tonnin kokonaismassaan. Konehuoneesta löytyvä 510-hevosvoimainen OM 471 herää henkiin nappia painamalla lupaavan murahduksen siivittämänä. Istuimen ja ohjauspyörän säätövarat ovat reilut ja monipuoliset, joten ajoasennon löytyminen käy vaivatta.

Ohjauspylvään viiksestä valitaan ajoasento D ja käsijarrun vapauttamisen jälkeen nostetaan jalka jarrupolkimelta, jolloin alkaa eteneminen kohti koeajolenkkiä. Vaihteiston päivityksen myötä auton käsittely tarkkuutta vaativissa kohteissa on nyt aiempaa helpompaa, sillä auto aloittaa etenemisen vailla kaasun painamista. Kojelaudasta löytyy edelleen kytkimet muun muassa heijaustoiminnolle.

Punkalla teknistä tietoa nuoruuden innolla jakavan Petri Kanasen mukaan suuret kääntymiskulmat ovat Sisun vahvuus, joista ei ole haluttu tinkiä. Uutena asiana ohjausjärjestelmässä on ServoTwin-ohjaus, joka helpottaa auton käsittelyä alhaisissa nopeuksissa. Kanasen mukaan myös hätäohjausjärjestelmänä toimivan sähköisen ohjausjärjestelmän etuihin on luettavissa myös aiempaa tehokkaampi palautus keskiasentoon. Pikaisen tutustumisen perusteella ohjaustuntuma on verrattain hyvä myös maantieajossa, joten uuden ohjausjärjestelmän ominaisuuksia voidaan pitää onnistuneina. Vaihteistoon tehdyt uudistukset helpottavat ja nopeuttavat nyt myös suunnanvaihtoa. Ajosuunta voidaan vaihtaa lähes viiveettä viiksestä löytyvän kytkimen avulla.

Vihreää kultaa kiskovan puuauton voimanlähteenä on täysin uusi, 625-hevosvoimainen voimala, jonka 3000 Nm:n maksimivääntö on käytettävissä jo kierrosluvusta 1000 r/min alkaen. Yhdeksänakselisen puujunan 74 tonnin massa liikahtaa tehtaan pihasta varsin vaivattomasti ja eleettömästi automatiikan heittäessä peliin isompia vaihteita. Uuden moottorin ominaisuudet yllättävät myönteisyydellään, sillä vastusta moottorille antavat länsisuomalaiset vastamäet ylitetään varsin kivuttomasti ja ennen kaikkea eleettömästi. Koeajon perusteella valmistajan antamille lupauksille mainioista alakierrosominaisuuksista on katetta.

Moottoritunnelilla varustetun matalan ja kapean sora-auton ohjaamon jälkeen tasalattiainen tilaohjaamo tuntuu varsinaiselta tilaihmeeltä.

Kaikki alan toimijat ovat sitä mieltä, että aiempaa raskaampien yhdistelmien liikkeelle saaminen ei ole ongelma, mutta vauhdin hidastamisessa sen sijaan on nähtävissä enemmän haasteita. Sisun tapauksessa näitä haasteita koetetaan nujertaa kolmitehoisella suurtehomoottorijarrulla sekä sähköohjatuilla jarruilla. Etuakselilla turvaudutaan levyjarruihin, muualla menoa hillitään edelleen rumpujarruin. Tehokkuuden osalta käyttöjarrut yllättävät myönteisesti, saman tekee jake brake -tyyppinen moottorijarru, joka omalta osaltaan pitää huolta matkanteon turvallisuudesta.

Ensimmäisen sukupolven Sisu Polar -mallistoa pidettiin niin asiakkaiden kuin tehtaankin silmissä kaikkien aikojen parhaimpana Sisuna. Pikaisen tutustumisen perusteella uudella Polar-perheellä on hyvät mahdollisuudet periä edeltäjänsä saavuttama asema ja maine.

Sisu Polar -mallisto kiertää parhaillaan asiakkaiden parissa koeajokiertueella. Kipaise katsomassa aikataulu ja poikkea koeajolla.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi