Uutiset

Kuljetuskalusto

Ratakuorma-autojen sunnuntain EM-kisasta tuli outo näytelmä

– Tipuin kolmanneksi, kun pari takana ollutta pääsi ohi. Sen jälkeen neljäntenä perässäni ollut Antonio Albacete (Esp, MAN) alkoi työntää takapuskurista koko ajan. Hän ei päässyt ohi, ja yritti horjuttaa minua työntämällä. Jatkuvasti hän koputti takapuskuriin. Vaikka itse painoin ennen shikaania jarrua, niin vauhti ei hiljentynyt yhtään. Hän sai lopulta työnnettyä minut hiekalle, ja ohitti sitten sillä tavoin. Maaliintulon jälkeen hän vielä härnäsi minua, ja minun piti tehdä vielä äkkiä väistöliike. Peilit osuivat toisiinsa, Mäkinen kertasi.

Tässä ei ollut vielä kaikki. Pari tuntia kestänyt loppunäytös pidettiin tuomariston edessä.

– Monet kilpakumppanitkin olivat sitä mieltä, että tee nyt hyvä mies protesti Albacetea vastaan. Niin sitten tein urani ensimmäisen protestin. Lopputulos oli se, että minä sain 1000 euroa sakkoa siitä maaliintulon jälkeisestä pienestä osumasta, kun yritin äkkiä väistää häntä. Tuomaristo otti valokuvia autostani, ja totesi, että siinä on kyllä Albaceten auton jälkiä. Ja silti minulle sakko. En minä käsitä. Ottaa päähään. Se oli suorastaan pelottavaa, että toinen työntää koko ajan puskurista ja vauhtia on maksimit 160 km/h. Kaiken lisäksi hän tuli vielä varikolla sanomaan, etten ollut reilu häntä kohtaan. En minä täällä ketään ole ohi päästämässä. Ajan kilpaa ja yritän pitää rehdisti sijoitukseni. Uskomaton juttu, Mäkinen puhisi.

Mäkinen oli siis lopulta sunnuntain toisen kisan neljäs. Viikonlopun muut kisastartit tuottivat tulokset yhdeksän, seitsemän ja kahdeksan. Kun enää kaksi kisaviikonloppua (Jarama ja LeMans) on jäljellä, on Mäkinen sarjan yhteispisteissä kahdeksantena. Jochen Hahn (Ger, MAN) johtaa 19 pisteen erolla Albaceteen.

Lisäinfoa löytyy Facebookin sivulta:
http://www.facebook.com/MadCrocTruckRacingMikaMakinen

Lue seuraavaksi