Uutiset

Kuljetuskalusto

Kiviniityltä raskaan kaluston varaosia Huittisista

Sastamalassa ja Huittisissa toimiva Kiviniityn auto- ja maatalouskonehuolto Oy on yksi pisimpään ProTruck-ketjussa mukana olleista yrityksistä. ProTruck-varusteet, -tarvikkeet ja -varaosat ovat saatavilla Kiviniityn Huittisten toimipisteestä, ja ovat oleellinen osa sen valikoimaa.

Kiviniityn auto- ja maatalouskonehuolto Oy – arkikielessä Kiviniitty – on vuonna 1977 alkunsa saanut yritys, jonka perustivat maatalouskonekorjaajana työskennellyt Unto Kiviniitty yhdessä poikansa Juha-Pekan kanssa. Yhtiö harjoittaa edelleen autojen ja maatalouskoneiden huolto- ja korjaustoimintaa, mutta sen lisäksi toiminta on laajentunut työkalujen, varaosien, koneiden ja laitteiden kauppaan, sekä hinaus- ja autopesulapalveluihin.

Vuosien saatossa melkoisesti laajentuneen Kiviniityn yhtiön johtovastuu on nykyisin Juha-Pekka Kiviniityllä ja hänen pojallaan Kallella. Yli 50 henkilöä työllistävälle Kiviniitylle on myönnetty Vuoden yrittäjä -palkinto Vammalassa vuonna 2000 ja Huittisissa vuonna 2019.

ProTruck-ketjussa alusta saakka

Kiviniitty on ollut mukana TAVO Oy:n ProTruck-jälleenmyyjäverkostossa sen julkistamisesta, vuodesta 2019 saakka.

”Meillä on yhteistä historiaa jo paljon pitemmältä ajalta. Sanoisin, että vuosien saatossa yhteistyö on syventynyt kumppanuudeksi. Olemme vahvasti perheyhtiöitä, melkein saman ikäisiä – Tavo on vuoden vanhempi kuin meidän yrityksemme – ja tekemisessä on tunnetta mukana”, sanoo Juha-Pekka Kiviniitty.

Vasemmalta kehityspäällikkö Jarkko Selus, ostaja Joonas Ranta-aho ja yrittäjä Juha-Pekka Kiviniitty.

”Tavon tuotevalikoima on hyvin laaja ja monipuolinen. Edustettuna ovat hyvät tuotemerkit. Lisäksi toimintaa on kehitetty määrätietoisesti, mistä erityisesti on mainittava erittäin toimiva logistiikka. Meille esimerkiksi on toimitus kolme kertaa päivässä, ja tiedän, että muuallakin Suomessa toimituksiin on panostettu merkittävästi”, sanoo Jarkko Selus, Kiviniityn kehityspäällikkö.

”Tavon alkuperäinen nimi Tampereen Autovaraosa kuvaa hyvin yhtiötä: Sieltä saa autoihin varaosia”, Kiviniitty painottaa.

Asiakkaina korjaamot ja kuljetusliikkeet

Kiviniityn ProTruck-asiakkaat ovat alueen korjaamot ja kuljetusliikkeet. Kiviniityllä ei omasta korjaamotoiminnasta huolimatta korjata kuorma-autokalustoa. ProTruck-tuotteet myydään ulkopuolisille toimijoille asennettavaksi ja käytettäväksi.

”Meillä on paikallistuntemus ja ProTruck tarjoaa työkalut, joilla on hyvä palvella alueen raskaan liikenteen parissa toimivia yrityksiä ja yrittäjiä. Huittisissa ja lähiseudulla on paljon raskaan liikenteen toimijoita, joilla on jatkuvasti tarvetta varaosista ja tarvikkeista”, Kiviniitty sanoo.

Oma päivittäisjakelu

Vuodesta 2020 Kiviniitty on toimittanut asiakkaiden tilauksia lähialueelle aikataulutetuilla reittikuljetuksilla. Jarkko Selus kertoo, että jakelua suoritetaan viidellä autolla kaikkiaan kuudella reitillä.

”Asiakkaat ovat ottaneet palvelun vastaan erittäin hyvin”, hän sanoo.

”On iso etu, kun me tuomme tavarat perille, eikä asentajan tarvitse hukata arvokasta työaikaa ajelemalla noutamaan niitä”, Juha-Pekka Kiviniitty havainnollistaa.

Paljon, paljon muutakin kuin varaosia

Kiviniityn myyntivalikoimaan kuuluvat varaosien lisäksi muun muassa työkalut, suojaimet, renkaat ja hydrauliikkaosat. Vuonna 2023 Kiviniitty avasi kahden myymälän lisäksi verkkokaupan.

”Myymälöiden varastoissa on noin 90 000 nimikettä ja verkkokaupassa 400 000. Pitkän historian ansiosta meillä on laaja luotettavien toimittajien verkosto, joten laadukkaita tuotteita on aina saatavilla”, kertoo ostaja Joonas Ranta-aho.

Huittisten Ostoskadulla 3 000 neliömetrin valoisissa myymälätiloissa on myynnissä kaikkiaan noin 90 000 nimikettä.

Verkkokaupan valikoimaan kuuluvat kaikki muut tuotteet, paitsi varaosat. Siihen Juha-Pekka Kiviniitty kertoo perustellun syyn:

”Kun varaosa ostetaan myyjältä tiskiltä tai vaikka puhelimessakin, saadaan tarkemmin selvitettyä oikea tarve ja varmistettua osan sopivuus. Tulee niin sanotusti oikeita osumia. Valmistajat kehittävät tuotteitaan jatkuvasti, ja joku osa saattaa hiukan muuttua jopa kesken mallivuoden. Kivijalkakaupasta asiakas saa ratkaisuja ja palvelua.”

Palveluvalikoimassa ovat työvaatepalvelut, auto- ja maatalouskonekorjaamo sekä autopesulat Sastamalassa ja Huittisissa. Hinaus Kiviniitty auttaa tienpäällä raskaan- ja kevyenkaluston hinausautoilla. Maasto-olosuhteissa hinausapua toimitetaan melko ainutlaatuisella metsäkonealustaisella hinurilla.

Perheyritys

Kiviniityn auto- ja maatalouskonehuolto Oy on vajaassa viidessä vuosikymmenessä kasvanut kahden hengen korjaamosta teknisen kaupan ja palveluiden yhtiöksi, joka työllistää yli 50 henkeä. Toiminnassa on tiiviisti mukana koko Kiviniityn perhe, Juha-Pekka ja puolisonsa Anne, sekä heidän kolme lastaan.

”Kun ahneus menee kerjäläisen sydämeen, se laittaa karraamaan”, Juha-Pekka Kiviniitty vastaa päätteeksi isänsä Unto Kiviniityn sanoja lainaten kysymykseen menestyksen salaisuudesta.





Lue seuraavaksi