Uutiset

Kuljetuskalusto

Rami Keinänen GLi-Express Oy:n toimitusjohtajaksi

GLi-Yhtiöt

Artikkelikuva: Rami Keinänen (vas.) aloitti vuoden alussa GLi Express Oy:n toimitusjohtajana. Kristian Lella jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajana.


Rami Keinänen (eMBA) on nimitetty GLi Express Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2023 alkaen. Kristian Lella jatkaa hallituksen puheenjohtajan roolissa ja vastaa jatkossa yrityksen myynnin toiminnoista.

”Harkitsin pitkään ulkopuolisen toimitusjohtajan nimittämistä yritykseen. 17 vuoden toimitusjohtajana olemisen jälkeen liiketoiminnan kehittämiseen ja eteenpäin vientiin alkoi tarvitsemaan uusia näkökulmia ja osaamista, jota Ramilta löytyy jo ennestään.” Lella kertoo.

Keinänen aloitti heinäkuussa kehitysjohtajan roolissa ja toimitusjohtajaksi siirtyminen oli osa harkittua siirtymää. Keinänen työskenteli pitkään Veholla, jossa hän viimeksi vastasi Suomen hyötyajoneuvoliiketoiminnasta.

”Viime vuoden aikana pääsin tutustumaan yrityksen eri toimintoihin ja se avasi hyvin itselle missä ollaan nyt ja miten tähän pisteeseen on päästy. Yritys on kokenut vuosien aikana monta mullistusta, joista varmaan suurimmat ovat liikennekaari uudistus, korona ja nyt energiakriisi. Prosessien hienosäätöä, vanhojen ja uusien toimintatapojen hiomiseen tuli keskityttyä ja mielestäni pääsin hyvin yhtiöön sisälle, jonka pohjalta on helpompi ponnistaa uusiin haasteisiin.”

”Uskoisin, että tunnen yrityksen toimintaa jo hyvin, ja yhtiön valitsema kasvustrategia seuraaville vuosille sopii omaan ajatusmaailmaani äärimmäisen hyvin. Kasvu, vihreä logistiikka, henkilöstö- ja asiakaskokemus ovat nyt ja tulevaisuudessa yhtiömme kärkenä, joihin haluamme panostaa. Kovat kustannustennousut ovat tätä päivää ja niistä selviämiseksi tarvitaan hyvää henkilöstöä ja hyvää nykyaikaista johtamista. Näin toimien saamme aikaiseksi parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen, joka siivittää yhtiömme kasvuun. Kristian on kasvattanut yrityksen nollasta tähän pisteeseen, ja nyt kapulan vaihdon jälkeen jatketaan tekemistä, jossa GLi toimii yhä nerokkaammin, ketterämmin ja kuunnellen henkilökuntaa ja asiakkaita. Meillä on meneillään monia isoja hankkeita, joihin panostaminen tulee viemään paljon energiaa lähiaikoina”, Keinänen avaa näkemystään yrityksen tulevaisuudesta.



Lue seuraavaksi