Uutiset

Kuljetuskalusto

Power Truck Show 2009 kokosi rekkakansan Pohjanmaalle

Järjestyksessään viides Power Truck Show vietiin läpi aurinkoisessa kesäkelissä Alahärmän Power Parkin alueella. Pienestä ja osin paikallisestakin rekkafestarista on nopeasti kasvanut merkittävä kuljetusalan kohtaamispaikka, missä alan ammattilaiset kohtaavat ajankohtaisia asioita ja tuoteuutuuksia välittömässä tunnelmassa.

Tapahtuman kaupallinen merkitys on vuosi vuodelta lisääntynyt ja tällä kertaa messualueella tuotteitaan ja palveluitaan esittelikin ennätysmäärä näytteilleasettajia. Mukava oli havaita messukentällä myös varsinaisia tuoteuutuuksia, mikä viestii myös näytteilleasettajien luottavan tapahtumaan ja sen painoarvoon myynti- ja markkinointityössä.

Messuhumun keskellä puhuttiin tietysti myös talousasioista. Kuljetus- ja logistiikkapalveluiden kysyntä on monelta osin vähentynyt, mikä tietenkin näkyy myös uuden kaluston kaupassa. Varsin moni päällirakentaja ja automyyjä totesikin tilanteen olevan haastava. Useimmat toimijat tosin kertoivat näkevänsä tunnelin päässä valoa, joka ei kuitenkaan loista vielä LED-valon teholla. Vapaa pudotus kysynnän vähentymisessä lienee kuitenkin ohi ja edessä on rauhallista eloa, jota seuraa toivottavasti määrätietoinen kasvu.

Autonäyttelyalueella nähtiin reilusti toistasataa toinen toistaan näyttävämpää ajokkia. Suomalaisautojen ohella kentällä nähtiin autoja muun muassa Ruotsista, Hollannista, Belgiasta ja Tsekistä sekä Puolasta. Näyttelyssä kun ollaan, niin silloin kuuluu myös kilpailla.

Tuomaristo laittoi ajoneuvot paremmuusjärjestykseen käyttötehtävien mukaisissa luokissa, yleisö sen sijaan sai äänestää mieleistään kahdessa eri luokassa. Super Truck-luokassa kilpailivat viimevuotisten voittajien ohella ulkomailta kisaan saapuneet autot, loput autot laitettiin paremmuusjärjestykseen haastajaluokassa. Kummankin luokan viisi parasta autoa pääsivät finaaliin, jonka järjestys selvitettiin tuomareiden ja auton omistajien antamien äänien perusteella. Nämä kymmenen finalistia muodostavat myös ensi vuoden Super Truck-luokan.

Kahteen luokaan jako on selkeä parannus aikaisempaan, yhden luokan periaatteeseen verrattuna, koska nyt kilpailun mestariteokset kisaavat omassa sarjassaan, jolloin hillitymmilläkin ajoneuvoilla on mahdollisuus päästä kärkikahinoihin.

Järjestäjien ilmoituksen mukaan Power Parkissa vieraili kahden päivän aikana 30 000 messuvierasta, eli viime kertaan verrattuna kasvua kertyi noin 5000 vieraan verran. Varsinkin lauantaipäivän aikana eteneminen yleisömassan joukossa olikin varsin haastavaa. Tapahtuman saamasta huomiosta päätellen järjestävä taho on löytänyt konseptin, jolla koota suomalaiset kuljetusalan osaajat yhdelle alueelle.

Ari Perttilä

Lue koko juttu kuvineen oheisesta pdf-tiedostosta

Lue seuraavaksi