Uutiset
PostNord kuljettaa uusiutuvalla biokaasulla
Kuljetus- ja logistiikkayritykset ovat keskeisessä asemassa pyrittäessä kohti puhtaampaa liikennettä, ja yhä useampi alan toimija etsii aktiivisesti keinoja pienentää kuljetuksesta syntyviä päästöjä. Pohjoismaiden johtava logistiikkaratkaisujen toimittaja PostNord on ottanut Suomessa käyttöönsä neljä biokaasulla kulkevaa kuljetusautoa kesän aikana. Biokaasun liikennekäytöllä on mahdollista vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosenttia verrattuna perinteisiin polttoaineisiin.
Suomen liikennesektori on ilmoittanut tavoitteeksi leikata vuoteen 2030 mennessä liikenteestä syntyviä päästöjä puoleen vuoden 2005 päästöihin verrattuna. Lisäksi Suomi tavoittelee täysin päästöneutraalia liikennettä vuoteen 2045 mennessä. Päästöjen vähennys on erityisen tärkeää kuljetus- ja logistiikka-alalla, sillä raskas liikenne tuottaa noin kolmanneksen EU:n tieliikenteen kasvihuonepäästöistä. Yhä useampi logistiikkayritys tavoitteleekin päästöjen leikkaamista ympäristöystävällisillä polttoainevalinnoilla.
PostNord otti kesäkuussa 2019 käyttöönsä neljä ympäristöystävällisellä biokaasulla kulkevaa jakeluautoa.
”Ympäristöstä huolehtiminen on jokaisen vastuulla, ja me haluamme olla kestävän kehityksen edelläkävijä Pohjoismaissa. Olemmekin asettaneet tavoitteeksi vähentää koko PostNord-konsernin kokonaishiilidioksidipäästöjä 40 prosentilla vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoteen 2009”, kertoo PostNord Oy:n toimitusjohtaja Johanna Starck.
Vähäpäästöisillä valinnoilla PostNord on vähentänyt toimintansa ympäristökuormaa, vaikka kuljetettavien pakettien määrä on kasvanut voimakkaasti. Yritys edellyttää myös kumppaneiltaan ympäristötavoitteisiin sitoutumista. PostNordin alihankkijana toimiva kuljetusliike A2B:n on ajanut biokaasulla kulkevilla ajoneuvoilla jo vuodesta 2011 lähtien ja yrityksellä on nyt 34 biokaasuautoa.
”Olemme täysin ekologinen kuljetuspalvelu ja ylpeitä edelläkävijäasemastamme. Valitsimme biokaasun vuonna 2011, koska se edusti meille tärkeitä arvoja: ympäristöystävällisyyttä ja kotimaisuutta”, tiivistää A2B:n toimitusjohtaja Tero Kakko. ”Kuljetuksemme hoituvat suomalaisista biojätteistä tehdyn, täysin uusiutuvan polttoaineen voimalla. Tuemme kiertotaloutta ja samalla kaupunkien ilmanlaatu paranee”, hän summaa.
LNG ja LBG vähentävät raskaan liikenteen päästöjä
Energiayhtiö Gasum rakentaa määrätietoisesti kaasutankkausasemaverkostoa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Gasumilla on Suomessa tällä hetkellä 33 kaasutankkausasemaa, joista seitsemän palvelee myös runkoliikenteen raskaita kuljetuksia ja lisäksi Ruotsissa on neljä vastaavanlaista raskaan liikenteen tankkausasemaa. Yrityksen tavoitteena on laajentaa raskaille ajoneuvoille tarkoitettua tankkausasemaverkostoa vuoden 2019 aikana 20 asemaan, joista kahdeksan tulee olemaan Suomessa ja 12 Ruotsissa.
”Puhtaampien polttoaineiden kysyntä kasvaa nopeasti kuljetus- ja logistiikka-alalla. Keskitymmekin yhteistyökumppaniemme kanssa kaasuinfrastruktuurin ja tankkausasemanverkoston kehittämiseen kaikkialla Pohjoismaissa”, toteaa Gasumin liikenteen Senior Sales Manager Jani Arala. ”Erityisesti tämän alan yrityksille nesteytetty maakaasu (LNG) ja nesteytetty biokaasu (LBG) ovat välttämättömyys siirryttäessä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Samalla ne tuottavat huomattavia säästöjä polttoainekustannuksissa.”
LNG ja LBG ovat raskaalle liikenteelle soveltuvia vähäpäästöisiä polttoaineita, joiden avulla on mahdollista vähentää kasvihuonepäästöjen lisäksi lähipäästöjä. PostNordin alihankkija Kuljetus Arto Järvimäki Oy otti käyttöön kaksi Scanian LNG:llä kulkevaa rekkaveturia vuonna 2018.
”Päätökseemme vaikuttivat asiakkaiden toiveet sekä halu pienentää hiilijalanjälkeä. Tankkausasemaverkoston laajeneminen helpottaa kaasun käyttöä sekä lisää toimintavarmuutta. Kokemuksiemme perusteella voimme suositella kaasukäyttöisiä rekkavetureita kaikille kuljetusyrityksille”, kertoo yrittäjä Marko Järvimäki.