Uutiset

Kuljetuskalusto

Piako Oy 30 vuoden ikään

Harri ja Hannu Kovanen

Pieksämäkeläinen Piako Oy juhli maaliskuussa yrityksen 30 vuotta kestänyttä taivalta. Samalla yritys saa uuden toimitusjohtajan ja uudet toimitilat. Jukka Kovasen vuonna 1984 perustaman yrityksen päätuotteita olivat heti alusta alkaen hyötyajoneuvojen päällirakenteet. Vuosien saatossa yritys on kasvanut pienestä metallialan yrityksestä noin 30 työntekijän päällirakennetehtaaksi.

Tällä hetkellä Piako Oy on yksi Suomen merkittävimmistä hyötyajoneuvojen rakentajista, jonka tuotevalikoima koostuu kappale- ja elintarvikekuljetuksissa käytettävistä umpikoreista, nosturi- ja vaihtolava-autojen varustelusta sekä erikoisajoneuvojen valmistuksesta.

Vuonna 2006 yrityksessä aloitettiin sukupolvenvaihdos Jukka ja Sirpa Kovasen vanhimman pojan Harrin valmistuttua diplomi-insinööriksi ja aloitettua työt perheyrityksessä. Viisi vuotta myöhemmin myös keskimmäinen poika Hannu siirtyi Piakon palvelukseen. Nyt prosessissa otetaan seuraava merkittävä askel, kun Jukka siirtää toimitusjohtajan tehtävät Harrille ja jatkaa hallituksen puheenjohtajana.

Vuosien 2013-2014 aikana Piako teki laajennuksen toimitiloihinsa ja nyt yrityksellä on nykyaikaiset, noin 4000 neliön tilat Pieksämäellä. Uudet tilat mahdollistavat toiminnan kasvattamisen myös jatkossa.

Tällä hetkellä etenkin vienti on voimakkaassa kasvussa ja onnistuneen sukupolvenvaihdoksen uskotaan luovan turvaa yrityksen jatkuvuudelle. Tänä vuonna Piako varustelee noin 200 hyötyajoneuvoa viennin osuuden ollessa noin 20 prosenttia. Omien tuotteiden ohella Piakolla on myös Palfinger– ja Fliegl-tuotteiden edustus. Konepörssi-lehti on kertonut Piako Oy:stä muutaman vuoden takaisessa artikkelissaan.

Ari Perttilä 

Lue seuraavaksi