Uutiset

Kuljetuskalusto

Pesut, katsastukset, siirrot ja kuriirityöt – Vamos Finland Oy palvelee joustavasti ja monipuolisesti

Autoalan pitkän linjan ammattilainen Toni Nyström on mies Vamos Finlandin takana ja hän kertoo, että yrityksen menestyksen salaisuus on yksilöllinen ja joustava palvelu. Asiakkaiden toivomukset on aina otettu huomioon hyvin tarkkaan ja palveluja on kehitetty niiden mukaan. Toimipisteverkosto on kehittynyt tärkeimmille alueille eli sinne, missä myös asiakkaiden kalusto sijaitsee. Tästä osoituksena kaksi toimipistettä sijaitsee Kehä Kolmosen tuntumassa Vantaalla ja kaksi Pasilassa Helsingissä. Samoilla alueilla pitävät kotipaikkaansa kaikki suurimmat logistiikkayhtiöt ja myös pienemmistä asiakkaista suuri osa sijaitsee lähistöllä. Näin varmistetaan nopea sekä tehokas palvelu ja samalla asiakastyytyväisyys pysyy korkealla tasolla. Henkilökuntaa Vamoksella on kuusi vakituista ja lisäksi kaksi alihankkijaa. Nyström on selvästi ylpeä porukastaan ja hän kertoo heidän kohtelevan asiakkaiden tuotteita kuin omiaan.

Laadukasta pesupalvelua huipputuotteilla

Vamos Finlandin toiminnan pääpaino on edelleen pesupalveluissa, joissa yritys on kehittynyt huipputehokkaaksi ja ammattilaisten luottamuksen arvoiseksi. Vuoden aikana yritys käsittelee yli 10 000 autoa sekä perävaunua ja varsinkin kevään sesonkiaikana Vamoksella ei kellosta virastoaikoja tuijotella.

Toimipisteet on suunniteltu siten, että niihin kaikkiin on helppo saapua isoimmillakin yhdistelmillä joka suunnasta ja myös pihat ovat avaria. Harjakoneet ja suihkupesu pesuaineineen yhdistettyinä tarkkaan käsin tehtävään painepesurikäsittelyyn sekä alustan pesuun takaa puhtaan lopputuloksen. Vamoksella on käytössä alan parhaat kemikaalit ja pesuaineet, joilla pinttyneinkin lika saadaan irrotettua. Nyström kertoo, että yleensä perävaunujen pressut eivät aiheuta suuria ongelmia, mutta metalliosien kanssa tarvitsee joskus liotusaikaa pidentää huomattavasti. ”Esimerkiksi rautatiekuljetusten jäljiltä lika on erittäin sitkeää, mutta Vamoksen periaatteena onkin, että kaikki saadaan kyllä puhtaaksi ja reklamaatioiden määrä on vuosien aikana ollut erittäin pieni”, toteaa Nyström.

Palvelun tasoa lisää se, että normaalin ulkopesun lisäksi voi samalla tilata myös sisätilojen ja moottoritilan pesun. Ammattitaitoisen henkilökunnan ja laadukkaiden puhdistusaineiden ansiosta vaativat elintarvikekuljetuksiin käytettävien autojen sisäpesut suoriutuvat Vamoksella rutiinilla. Asiakkaan kiireitä helpottaa varmasti Vamoksen noutopalvelu eli auto tai perävaunu noudetaan asiakkaan toivomasta paikasta ja palautetaan puhtaana haluttuun paikkaan.

Palvelukonsepti laajenee asiakastoivomusten kautta

Vamos Finland on jo vuosia palvellut asiakkaitaan myös muiden toimintojen kautta. Samalla kun pesettää auton tai vaunun, Vamos voi hoitaa katsastuskonttorikeikan ja hakea tuoreen leiman. Jo viime vuonna yritys kävi suorittamassa noin tuhat katsastusta ja kuluvana vuonna määrä näyttää kasvavan yhä edelleen.

Moni logistiikkayritys ja autojen maahantuoja tarvitsee myös siirtopalveluita nopealla aikataululla ja tällöin Vamoksen kokenut ja tarvittavat ajokorttiluokat omaava henkilökunta tulee apuun. Siirtoja suoritetaan tarvittaessa ympäri Suomen ja asiakkaiden tyytyväisyyden kasvettua siirtoajojen merkitys on kasvanut nopeasti. ”Olemme selvästi voittaneet asiakkaiden luottamuksen, mikä näkyy arvokkaan siirtokaluston määrän merkittävänä kasvuna. Asiakas voi luottaa, että auto ja perävaunu ovat sovittuna aikana ehjänä sovitulla paikalla”, tiivistää Nyström.

Vamoksen palvelun kokonaisvaltaisuudesta kertovat omalta osaltaan asiakkaille suoritettavat kuriiripalvelut, teippausten poistot, fixaukset sekä pienet huoltotoimenpiteet, kuten akkujen vaihdot. Kysyttäessä tulevaisuuden suun­tauksista Nyström naurahtaa ja kertoo palvelujen kehittyvän omien suunnitelmien ja asiakkaiden toivomusten mukaan usein vauhdikkaallakin aikataululla. ”Ala muuttuu nopeasti ja kiire tuntuu olevan yhä kovempi. Kehitämme itse toimintaamme jatkuvasti ja myös asiakkaiden kehittämiskelpoiset ideat otetaan mielihyvin vastaan”, kertoo Nyström.

Lieto avaa ovensa

Asiakaspalautteen kautta syntyi idea Turun alueen palveluiden kattamisesta ja Liedon pesupisteelle on kyselyjen määrän perusteella selvästikin tarvetta. Liedon toimipaikka avasi ovensa nyt kesäkuussa ja sijainnin puolesta paikka on erittäin keskeinen, sillä sen läheisyydessä sijaitsevat esimerkiksi useimmat raskaan kaluston autoliikkeet. Samalla on varmistettu, että pisteeseen on helppoa ja nopeaa saapua isoimmillakin yhdistelmillä. Pesutilat Liedossa ovat tuttua Vamoksen laatua ja ne takaavat myös Varsinais-Suomen autoilijoille hyvän lopputuloksen.

www.vamosfinland.com

Lue seuraavaksi