Uutiset

Kuljetuskalusto

Pajakulman vienti vetää

Maaliskuinen perjantaiaamu valkeni Pajakulma Oy:n Lahden toimipisteessä keväisen aurinkoisena niin kelin kuin tunnelmansakin puolesta. Pajakulman henkilökunta ratkaisumyyjä Juha Onnelaisen johdolla oli valmiina ottamaan vastaan presidenttitason vierailijoita. Tatarstanin presidentti Rustam Minnihanov yhdessä delegaationsa kanssa oli tulossa tutustumaan Pajakulman toimintaan ja yrityksen tuotteisiin.

”Olemme jo kohta kahden vuoden ajan tehneet Lahden tiede- ja yrityspuiston kanssa varsin laajaa ja kiinteää yhteistyötä Venäjäklusteritoiminnan parissa”, valottaa Onnelainen taustaa presidenttivierailulle.

Onnelaisen tekemät vientiponnistelut vajaan neljän miljoonan asukkaan Tatarstaniin saivat konkreettisia tuloksia viime vuoden lopulla, sillä matkatavaroiden mukana Suomeen saatiin myös sopimus vaijerivaihtolavalaitteiden toimittamisesta Tatarstaniin.

Sopimuskumppaneina ovat Pajakulmaa vastaava Idea – Yugo – Vostok ja yksi maailman suurimmista kuorma-auton valmistajista, Kamaz. Onnelaisen mukaan Pajakulma räätälöi ja valmistaa Kamaziin sopivan vaijerilaitepaketin, jota aletaan myöhemmin valmistaa lisenssin turvin Tatarstanissa.

Yhteistyö kuitenkin alkoi Lahdesta, missä presidentti Rustam Minnihanov yhdisti kaksi maata laskemalla vaijerilaitteet Kamazin rungolle arvovaltaisen delegaation seuratessa asennustyötä. Onnelaisen mukaan Lahdessa asennetaan muutamia laitteita ja koulutetaan Idea – Yugo – Vostokin henkilökuntaa laitteiden oikeaoppisessa asennuksessa ja jälkimarkkinoinnissa. Seuraavassa vaiheessa Tatarstaniin lähetetään asennusvalmiita laitepaketteja, mistä yhteistyötä kehitetään edelleen lisenssivalmistuksen tasolle.

”Rautaa ei kannata kuljettaa pitkiä matkoja, varsinkaan Venäjälle” muistuttaa Onnelainen, jonka mukaan Lahdessa varusteltavat autot joudutaan palauttamaan itärajan taakse alustoina. Tulliseikkojen vuoksi vaihtolavalaite kulkee uuteen kotimaahan erillään alustasta.

”Kamaz on huomattava toimija kuorma-automarkkinoilla, sillä kuukausituotanto nyt taantuman aikaankin on ollut yli 2000 auton tienoilla. Markkinoiden vetäessä tuotantolinjalta valmistuu autoja 5000 yksikön kuukausivauhdilla”, summaa Onnelainen sopimuskumppaninsa tunnuslukuja.

Varustelussa oleva Kamaz pyritään saamaan esille Moskovassa keväällä järjestettäville ympäristöalan messuille.

”Ympäristöala on kasvava ala myös Venäjällä”, summaa Onnelainen tataaridelegaation lähdettyä kohti seuraavaa vierailukohdetta.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi