Uutiset

Kuljetuskalusto

Oululainen Samat Nordic investoi jättihankkeeseen Haminassa

Samat Nordic

Ranskalaiseen Samat -konserniin kuuluva Samat Nordic Oy investoi yhteensä 15 miljoonaa euroa uuden säiliöterminaalin rakentamiseen Haminan satamaan. Kyseessä on yhteistyö Fintoilin mäntyöljyjalostamon kanssa, jonka välittömään läheisyyteen myös Samat Nordicin säiliöterminaali rakentuu. Terminaalihanke on Samat Nordicin suurin yksittäinen investointi yrityksen historiassa.

Hanke tukee olemassaolevaa toimintaa

Nestemäisten kemikaalien kuljettamiseen erikoistunut Samat Nordic on merkittävä toimija Suomen, Baltian ja Venäjän talousalueilla, sillä säiliöajoneuvokalustoa vaaditaan useiden tehtaiden tarvitsemien kemikaalien kuljettamiseen ja varastointiin. Samat Nordicilla on jo olemassa säiliöterminaalit Raumalla sekä Hamina-Kotkan satamassa, joiden rinnalle rakentuu Haminan uusi säiliöterminaali. “Terminaali tulee vastaamaan Fintoilin biojalostamon tarpeisiin ja huolehdimme jalostamon raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden varastoinnista ja kuljetuksesta itsenäisesti, ihan päivittäisestä materiaalin liikuttelusta lähtien”, kertoo Samat Nordicin toimitusjohtaja Juha Penttilä.

Merkittävä osa Haminan jalostamon vuotuisesta raaka-aineesta kuljetetaan Haminaan laivoilla, joten laiturilta rakennetaan kaksi putkilinjastoa terminaaliin – yksi raaka-aineen pumppaamiseen laivoista terminaaliin ja toinen valmiiden tuotteiden pumppaamiseksi terminaalista laivoihin ja sitä kautta mm. Euroopan markkinoille.

Merkittävä lisäys liiketoimintaan

Fintoilin biojalostamon rakennustyöt käynnistyivät helmikuussa 2021 ja laitoksen materiaalivirtojen hallinnointiin oli haussa luotettava kumppani, joka on paitsi valmis investoimaan, myös kykenevä sitoutumaan pitkään yhteistyöhön. Toimitusjohtaja Penttilän mukaan pitkäkestoinen sopimus tuo turvaa liiketoiminnalle ja mahdollistaa liiketoiminnan kasvattamisen tulevaisuudessakin: “Vaikka rakennusaikataulu on tiukka, meillä on kyky investoida ja lisätä kapasiteettia maantiekuljetuksiin, joten hankkeella on myös merkittävä työllistävä vaikutus ympäristöönsä. Luotettavien yhteistyökumppaneiden merkitystä näin suuressa ja nopean aikataulun hankkeessa ei voi vähätellä”, Penttilä jatkaa. Terminaalin säiliöiden rakentajana toimii lappeenrantalainen Terästorni Oy, joka on toteuttanut vastaavia kokonaisuuksia mm. metsäteollisuudelle.

Kasvu ja kehitys ovat aitoja ylpeydenaiheita

Vaikka kulunut vuosi on ollut vaikea monille yrityksille, Penttilä toivoo Samat Nordicin investoinnin toimivan esimerkkinä ja luovan uskoa tulevaan. “On hienoa voida olla tällaisena aikana osana uutta hanketta ja kasvaa sekä kehittyä, vieläpä ekologisten biopolttoaineiden ja biokemikaalien osalta. Merkittävää on myös se, että saamme kasvatettua nykyistä varastointikonseptiamme tällaisella hankkeella. Vielä hetki sitten olisi ollut vaikea uskoa, että investoisimme Suomeen 15 miljoonaa euroa”, Penttilä kertoo ylpeänä.

Myös Fintoil odottaa yhteistyöltä paljon, sillä Samat Nordic valikoitui hankkeeseen osaamisensa, ammattitaitonsa ja luotettavuutensa ansiosta. Haminassa Samat Nordic vastaa käytännössä lähes täysin Fintoilin raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden varastoinnista, joten yhteistyön on oltava saumatonta. Tähän uskoo myös toimitusjohtaja Penttilä: “Fintoilin johdossa on useampia henkilöitä, joiden kanssa olemme tehneet töitä jo pitkään, joten molemminpuolinen luottamus on vakaata ja sujuvaan yhteistyöhön on vahva luotto”, hän vakuuttaa.

Lue seuraavaksi