Uutiset

Kuljetuskalusto

Otatko haasteen vastaan?”

Tuon keskustelun jälkeen CEMT-kuljettajana työskentelevä Tino Hyökki kaivoi tietokoneen esiin ilmoittautuakseen Scanian Young European Truck Driver-kilpailuun. Matka keväisestä ilmoittautumisesta syksyiseen loppukilpailuun on ollut pitkä ja vaativa. Teoriakokeen perusteella paikallisiin aluekilpailuihin kutsuttiin 118 kuljettajaa, joista 12 parasta otti toisistaan mittaa Power Truck Shown yhteydessä Härmässä.

Ajoneuvon käsittelystä, taloudellisesta ja turvallisesta ajamisesta sekä kuorman varmistamisesta koostuneen Suomen finaalin voittoon ylsi keväällä haasteen vastaanottanut Tino Hyökki ennen Petri Ala-Korpelaa ja Ville Pöllää.

Scanian YETD 2010-kilpailuun osallistui 18 Euroopan maassa reilut 10 000 nuorta, enintään 35-vuotiasta kuljettajaa. Loppukilpailuun tiensä raivanneet 18 kuljettajaa olivat siis todellisia ammattilaisia, jotka hallitsivat tiedollisten ja taidollisten oppien ohella myös hermonsa. Jokainen autonkuljettaja tietää, kuinka vaikeaa on peruuttaa laituriin trukkimiehen ja varastopäällikön valvovien silmien alla.
Södertäljen kaksipäiväinen finaali alkoi ajoonlähtötarkastuksella, jossa oli löydettävä mahdollisimman monta puoliperävaunuyhdistelmään tehtyä vikaa tai muuta epäkohtaa. Muun muassa epäkuntoisten valaisimien ja puutteellisen kuormansidonnan sekä puuttuvan pyöränmutterin lisäksi vetopöytä ei lukittunut, koska lukkosalvan väliin oli survottu sinne kuulumatonta materiaalia. Ohjeiden mukaan epäkohtia ei kuulunut korjata, mutta Tinon tapa lukituksen tarkistamiseen pudotti vetopöytään kuulumattomat osat pitkin kisakenttää. – Korjataan epäkohdat saman tien kuntoon!

Tinon mukaan epäselvyyttä oli myös yhdistelmän asiapapereissa, joita ei ohjaamosta löytynyt. Perävaunun puuttuva rekisteriote saattaa tuntua pieneltä seikalta, josta voi kehkeytyä isokin ongelma ranskalaisen lainvalvojan kanssa.

Kuuden joukkoon

Kuormanvarmistaminen on liikenneturvallisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeä seikka, mikä huomioitiin myös kilpailussa. Jokaisen finalistin piti näyttää taitonsa sitomalla kuusi kauluksin varustettua EUR-lavaa ja kolme etuakselia vyökapellin sisään. Kuormanteossa käytetty tyyli ei yhtään helpottanut kuormaliinoin ja puutavaralla tehtävää työtä, sillä yksikään kappaleista ei sijainnut etuseinää tai muuta rakennetta vastaan.

Kuljettajan ajotapaa ja sen taloudellisuutta selviteltiin tippakisalenkillä, jonka varrelle osui muun muassa mäkiä, risteyksiä ja pyöräilijöitä, mutta myös rullasuksihiihtäjiä ja koiranulkoiluttajia, jotka oli ohitettava turvallisesti ja taloudellisesti.

Tinon mukaan mäkisen maaston takia välillä oli pelattava upporikasta ja rutiköyhää, mikä ilmeisesti kannatti, sillä turvallisesta ajotavasta CEMT-liikenteen ammattilainen koppasi koriin täydet pisteet. Rainerin antama arvosana ajotavasta oli 89 prosenttia, mikä ei ollut lainkaan huono suoritus sekään.

Perjantaipäivä päättyi nuppiautolla tehtyyn taitoajo-osioon, missä pujoteltiin peruuttamalla ja ajettiin tynnyriportista sekä kaadettiin auton takakulmalla kolmesta tolpasta vain se yksi. Viimeisenä peruutettiin auto 20 sentin etäisyydelle lastauslaiturista.

Ensimmäisen päivän iltana oli välitilinpäätöksen aika. Tarkkoja sijoituksia ei annettu julki, mutta suuntaa antavaa tietoa sentään saatiin. Suomalaiskilpailija oli lähdössä kakkospäivän suorituksiin kuuden parhaan joukosta!

Keittiön kautta finaaliin

YETD-finaaliin tiensä raivannut Tino on kohta viiden vuoden ajan työskennellyt CEMT-kuljettajana huittislaisella Haavistolla. Kuormat lennättävät Tinoa lähinnä Euroopassa, mutta onpa toimitusosoitteita ollut Marokossakin. Peilistä näkyy useimmiten pala termokärryä, joka kätkee sisäänsä suomalaiseen ruokapöytään päätyviä hedelmiä ja vihanneksia. Elintarvikkeista Tinolla on laajempaakin kokemusta, sillä vuosien saatossa hän on työskennellyt niin kokkina kuin jäteauton kuljettajanakin.

Ajotaitokilpailusta kokemuspohja sen sijaan oli huomattavasti ohuempi, Tino kun ei ole koskaan aiemmin tämän alan kisoihin osallistunut. Se ei kuitenkaan hymyssä suin kulkenutta edustajaamme pelottanut. Positiivisuus ja hyväntuulisuus ovat piirteitä, jotka Tinosta ensimmäisinä jäävät ihmisten mieliin.

Tunnelma Södertäljen tehdasalueella kohosi lauantaiaamuna samaan tahtiin auringon kanssa. Ensimmäinen tehtävä, peruuttaminen Z-kujaa pitkin yhdessä keilan kaadon kanssa sujuivat Tinolta erinomaisesti, mikä takasi paikan puolivälieriin.

Aamun ensimmäisen tehtävän jälkeen 18 kisaajasta kuuden oli aika siirtyä katsomoon kannustamaan muiden maiden edustajia, jotka jatkoivat kisaa mies miestä vastaan Combo-nimisellä tehtävällä. Tässä vaiheessa kolmannella sijalla ollut Tino sai vastaansa Ruotsin Andreas Söderströmin. Ilmassa oli varsin tukeva annos maaotteluhenkeä, joka ei kuitenkaan riittänyt suomalaismenestykseen.

Peruuttaminen pujotteluradalla ja kulmaperuutus talliin sujuivat Tinolta mainiosti, mutta sitten iski pieni herpaantuminen. Punaisen keilan ohella kumoon mätkähti myös sininen keila, mikä toi mukanaan yhden virhepisteen. Hipaisu tynnyriporttiin toi mukanaan toisen virhepisteen, mikä lähetti Tinon katsomon penkille. Ruotsin Andreas selvitti radan hitaammin, mutta vain yhdellä virhepisteellä.

”Kisa kaatui hätiköintiin, mikä taasen johtui ajan merkityksestä”, pohti Tino kisan jälkeen.

Ensisijaisesti jatkoon päästiin virheettömällä ajolla, mutta tasatilanteessa myös nopeus ratkaisi.

Kuusi parasta kisaajaa otti toisistaan mittaa Knock the King-tehtävässä, missä tuli kaataa keila yhdistelmän jokaisella kulmalla ennen nokan ajamista keskelle häränsilmää. Vähimmillä virhepisteillä selvisivät ruotsalaiskilpailijan lisäksi edustajat Saksasta ja Itävallasta, jotka kohtasivat superfinaalitehtävässä, Super Z:ssa.

Kuin puun takaa

Kolme kisaajaa kiipeää kukin omaan ohjaamon, kiinnittää turvavyön ja lähtee peruuttamaan ensimmäiseen mutkaan – omalle puolelleen. Sitä seuraa välittömästi mutka pimeälle puolelle, ohjaamo on käsiä täynnä pään seuratessa tapahtumia kaikista peileistä, tuulilasistakin. Vieras puoliperävaunuyhdistelmä taitaa koitua arkena täysikästä ajavan Andreasin kohtaloksi, sillä keskieurooppalaispojat vievät ajokkejaan määrätietoisen ponnekkaasti kohti pääpalkintoa.

Radan päässä on kolme keilaa, joista punainen on kaadettava perävaunun takakulmalla. Sinisen keilan kaataminen aiheuttaa liikuntaa, sillä jokainen ylimääräinen kaatunut keila on nostettava pystyyn ennen kisan jatkamista. Yksi onnistunut suoritus ei kuitenkaan riitä, sillä seuraavissa mutkissa on lisää keiloja, jotka on kaadettava etukulmilla. Kilpailu jatkuu saksalaiskisaajan, Patrick Schildmannin näyttäessään esimerkillisen tasaista mallisuoritusta. Katsomossakin taidetaan jo heiluttaa saksalaislippujen lukuista joukkoa voitonmerkiksi.

Itävallasta kisaan saapuneella Zarko Tokicilla on vaikeuksia keilojen kanssa. Hän kipaisee ulkona nostamassa kaatuneita keiloja useaan otteeseen, mikä tasoittaa rauhallisesti etenevän Andreasin mahdollisuuksia.

Maalisuoralle saapuu ensimmäisenä Patrick, joka kaataa ylimääräisen keilan. Sitä nostaessaan se tapahtuu. YETD 2010-kilpailun voittajaksi puun takaa ajaa Andreas Söderström, 26-vuotias kuljetusyrittäjän vesa Ingelstadista. Perjantaisten tulosten valossa Andreas ei nimittäin kuulunut ennakkosuosikkien joukkoon.

 Ari Perttilä

Lue seuraavaksi