Uutiset

Kuljetuskalusto

Maxpo 2017: Keslan kosketusnäyttö

Myyntipäällikkö Jouni Kainulainen Keslalta kertoo yksittäisten hakkuriterien olevan aiempaa lähes kaksinkertaisia leveydeltään. Hakkurin kokonaisteho kasvaa jopa kymmeniä prosentteja.

Kesla esitteli Maxpossa Hyvinkäällä hakkurin ohjaamiseen tehtyä 10 tuuman kosketusnäyttöä. Näytön periaate on ohjaustoiminnan yksinkertaistaminen. Kaikki ohjaaminen tapahtuu symbolien avulla. Kuljettajakohtaisia esiasetuksia voi käyttää hyödyksi esimerkiksi vuoronvaihdon nopeuttamiseen. Kuljettajapalauteen mukaan tehdyllä muutoksella näyttöpäätteen kaikista toiminnoista pääsee aina helposti takaisin. Edelliseen- tai päävalikkoon navigoidaan nuolisymbolien avulla.

Keslan osastolla oli työnäytöksessä käytössä uusia teriä käyttävä hakkuri. Logcut -yksittäisterän leveys on kaksinkertaistunut edelliseen malliin verrattuna. Valmiin hakkeen lisäkuutiomäärä on jopa 25 % edelliseen malliin verrattuna, polttoainekulutuksen pysyessä likimain samana.

Lue seuraavaksi