Uutiset

Kuljetuskalusto

Matti Laurila on Ab Ekeri Oy:n uusi toimitusjohtaja

Matti Laurila on nimitetty Ab Ekeri Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.1.2017 alkaen kun nykyinen toimitusjohtaja Mikael Eklund jättää toimitusjohtajan tehtävät 20 vuoden jälkeen, mutta toimii toki jatkossakin yrityksen palveluksessa.

Näemme tämän luonnollisena jatkeena yrityksen kehittämisessä ja tällä turvaamme tarvittavat resurssit myös tulevaisuudessa.
Meillä on hyvä tuote ja tunnettu merkki ja haluamme yrityksemme kasvavan ja löytävän uusia markkinoita. Mikael Eklundilla on pitkä, vankka kokemus myynnistä ja tulee siten jatkamaan myynnin kehittämistä.

Matti Laurila on toiminut varatoimitusjohtajana, operatiivisena johtajana Ekerillä huhtikuusta 2016 lähtien.
Ekeri on yksi pohjoismaiden johtava korkealaatuisten sivusta avattavien kuorma-autojen umpikorien, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistaja. Yritys on kasvanut voimakkaasti ja laajentanut toimintaansa myös pohjoismaiden ulkopuolelle. Yrityksen tuotannosta menee n. 80 % vientiin. Liikevaihto oli vuonna 2015 44,8 miljoonaa ja työntekijöiden määrä noin 180.

www.ekeri.fi

Lue seuraavaksi