Uutiset

Kuljetuskalusto

MAN tarjoaa tehokkuutta – taloudellisuutta unohtamatta

MAN talutti Hannoverin IAA -messujen yleisön eteen uuden D38 -moottorin, jonka turvin  saksalaisvalmistaja haluaa vahvistaa asemaansa niin kaukoliikenteessä kuin erikoiskuljetusten saralla. Uudesta 15,2-litraisesta moottorista on tarjolla kolme eri tehovaihtoehtoa; 520, 560 ja 640 hevosvoimaa, joista jälkimmäinen jää ainoastaan erikoiskuljetusten parissa toimivien yrittäjien karkiksi. 

Uusien moottorivaihtoehtojen ohella MAN haluaa markkinoida itseään taloudellisuuden osaajana. Useiden vuosien ajan markkinoilla ollutta ja parempaan polttoainetalouteen tähtäävää EfficientLine -mallistoa on nyt viilattu jälleen terävämpään iskuun. EfficientLine 2 -malliston ominaisuuksiin lukeutuu muun muassa ennakoiva vakionopeudensäädin, aiempaa harvempi perävälitys sekä nopeutettu vaihtamistapahtuma kolmen suurimman vaihteen välillä.

Hybridikalustoa on totuttu näkemään lähinnä kaupunkiliikenteessä, mutta nyt MAN haluaa tarjota säästöjä tuovaa tekniikkaa myös kaukoliikenteen parissa toimiville. Valmistajan mukaan edelleen konseptivaiheessa olevalla autolla on mahdollisuus saavuttaa huomattaviakin säästöjä polttoaineenkulutuksessa.

Globaaleilla markkinoilla toimivilla yrityksillä on oltava kaikille markkina-alueille räätälöityä kalustoa. MAN-osastolla nähty VW Constellation lukeutuu Brasilian suosituimpien autojen joukkoon. Euro 5 -päästönormin mukainen voimanlähde lupaa kuljettajalle 280 hevosvoiman tehon ja valmistajan mukaan ohjaamon muoviosia on korvattu vaihtoehtoisilla materiaaleilla, jotka ovat muun muassa helpommin kierrätettävissä.

Ari Perttilä

Hannover, Saksa

Lue seuraavaksi