Uutiset

Kuljetuskalusto

Lumikon tarina jatkuu kolmannessa polvessa


Artikkelukuva: Kari Saikkonen (vas.), Lauri Latvala ja Taisto Saikkonen kättelevät yrityskaupan päälle.


Suomen johtava liikkuvan kaluston ilmastointi- ja jäähdytysratkaisujen valmistaja, Lumikko Oy, siirtyy yrityskaupassa uuteen omistukseen. Perheyrityksen uusi pääomistaja on Lauri Latvala. Kauppaan kuuluu myös Lumikko Huoltopalvelut Oy, jonka toimitusjohtajan tehtävät Latvala ottaa vastuulleen.

Lumikko Oy suunnittelee ja valmistaa ilmastointi- ja jäähdytysratkaisuja vaativien olosuhteiden koneisiin ja kulkuvälineisiin. Ratkaisut suunnitellaan, valmistetaan ja testataan Seinäjoella – kuten on tehty jo 52 vuoden ajan.

Tällä hetkellä Lumikon vahvimpia ja nopeimmin kehittyviä toimialoja ovat muun muassa kiskokaluston, kaivosteollisuuden, puolustusteollisuuden ja satamakoneiden jäähdytysratkaisut.

”Lumikon kasvunäkymät ovat erittäin mielenkiintoiset kotimarkkinassa ja viennissä. Teknologian kehittyessä myös perinteiset teollisuuden alat siirtyvät yhä nopeammalla tahdilla käyttämään vähäpäästöisempiä ja kestävämpiä ratkaisuja. Siirtymä näkyy vahvasti meidän asiakaskunnassamme ja uusimmissa projekteissamme. Haluamme kehittyä ja uudistua yhdessä asiakkaidemme kanssa”, Latvala toteaa.

Perheyrityksen pitkän historian seuraava luku

Nyt toteutuneessa yrityskaupassa on kyse perinteikkään eteläpohjalaisen yrityksen sukupolvenvaihdoksesta. Yrityksen perustivat Asser ja Torsti Saikkonen vuonna 1970 seinäjokelaisessa autotallissa. Pari vuotta myöhemmin mukaan liittyivät kaksi muuta Saikkosen veljestä, Kyösti ja Esko, joista jälkimmäinen on Latvalan isoisä.

Kolmannen sukupolven yrittäjänä aloittava Latvala on toiminut aiemmin rauhanturvaajana, valmistavan teollisuuden vientitehtävissä ja myynnin kehittämistehtävissä mm. pankki- ja urheilumaailmassa. Lumikon hallitukseen hän on kuulunut viimeiset viisi vuotta.

”Olen aina ollut erittäin ylpeä Lumikon pitkästä historiasta ja minulle on tärkeää, että toiminta jatkuu ja uudistuu kehityksen mukana. Osaamista meiltä löytyy valtavasti. Historiastamme löytyy paljon uskomattomia tarinoita, kuten se, kun 80-luvun alussa vaihtokaupassa saatiin maksuksi 4-paikkainen lentokone. Ennakkoluulottomalle yritykselle lentokone tarjosi uusia mahdollisuuksia myös nopean asiakaspalvelun kehittämiseen. Veljekset hankkivat lentolupakirjat ja lentokonetta käytettiin Lumikon koneiden huoltotoiminnassa ympäri Suomen. Tavoitteena on löytää uusia tapoja tuottaa asiakkaiden odotukset ylittävää lisäarvoa myös tulevaisuudessa”, Latvala sanoo.

Roolimuutoksilla voimaa seuraaviin tavoitteisiin

Lumikon uutena toimitusjohtajana aloittaa Kimmo Pyykönen. Pyykönen on toiminut lähes 20 vuotta menestyksekkäästi valmistavan teollisuuden johtotehtävissä. Rekrytointi tukee vahvasti Lumikon tulevaisuuden tavoitteita. Nykyinen toimitusjohtaja Ville Saikkonen jatkaa projekteista ja tuotekehityksestä vastaavana johtajana.

Lumikon myyjätahoa edustava pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja Kari Saikkonen luottaa uudistusten ajavan Lumikkoa juuri oikeaan suuntaan.

”Olen saanut toimia viimeiset 30 vuotta Lumikolla ammattitaitoisen henkilöstömme ja sitoutuneiden asiakkaidemme kanssa mielenkiintoisissa projekteissa. Nyt luovutan viestikapulan luottavaisin mielin Laurille ja henkilökunnalle ja uskon, että muutosten mukanaan tuomat uudet ajatukset siivittävät Lumikon tarinaa eteenpäin tulevatkin vuosikymmenet”, Kari Saikkonen sanoo.


Lue seuraavaksi