Uutiset

Kuljetuskalusto

Kuljetus Eklöf Oy investoi vetoautoihin

Veho Hyötyajoneuvot on toimittanut Kuljetus Eklöf Oy:lle kymmenen uutta Mercedes-Benz Actros 1842 -puoliperävaunujen vetoautoa. Investoinnin arvo on miljoonan euron luokkaa. Autot ovat otettu käyttöön vaiheittain syksyn 2016 aikana ja ne hoitavat Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaalle komponenttikuljetuksia Saksan päässä. Logistisena pääyhteistyökumppanina toimii DSV Road Oy, joka omistaa kaikki Eklöfin kuljetuksissaan käyttämät puoliperävaunut.

”Osa uudesta kalustosta on jo liikenteessä kuljettaen Mercedes-Benz -komponentteja Saksassa. Viime viikkojen aikana saatujen ensikokemusten perusteella esimerkiksi polttoainekulutus on osoittautunut ainutlaatuisen alhaiseksi”, toteaa Kuljetus Eklöf Oy:n hallituksen puheenjohtaja Keijo Eklöf aluksi.

Keijo Eklöf

Eklöfillä autoja on Uudenkaupungin autotehtaan logistiikkaa palvelemassa kaikkiaan 44 ja kolmea kansalaisuutta edustavia kuljettajia yrityksen palkkalistoilla on kuutisenkymmentä. Toiminta Saksan päässä on pääasiassa komponenttien kuljettamista Daimlerin sopimusvalmistajilta junaan Ludwigshafeniin. Suomessa Eklöf ei operoi lainkaan.  Kerran päivässä kulkeva juna vie 38 lastattua puoliperävaunua satamaan Travemündeen. Täältä laiva kulkee kolmesti viikossa Uudenkaupungin autotuotantoa ruokkimaan. Kyseessä on monimutkainen ja vaativa logistinen ketju.

“Omat haasteensa tähän autotehtaan komponenttiketjuun tuo kuljetustapojen runsaus. Auto-, juna- ja laivaliikenne ovat nivottava yhdeksi, aikataulussa pysyväksi jatkumoksi. Kuljetusyrittäjät ovat meillä yksi tärkeä lenkki tässä ketjussa ja nyt Eklövin tekemä mahti-investointi tuo lisää varmuutta koko prosessiin. Informaatioteknologia on tärkeässä roolissa nykyään, kun laajaa kalustoa hallitaan. Raporteista pitää nähdä, missä autot ovat, milloin lastaavat ym. Ja tämän IT-valmius on oltava myös kuljetusyrittäjällä,” kertoo DSV Road Oy:n divisioonan johtaja Hannu Lakso.

Hannu Lakso

DSV:llä on autotehtaan logistiikkaa ruokkimassa 520 kappaletta puoliperävaunuja ja ulkomailla vetoautoja näitä siirtämässä on 80 ulkomailla ja Suomessa 25. Lakson kanssa saman ajatusmaailman jakaa Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaan toimitusketjuista vastaava Jari Parviainen.

“Me emme valitse logistiikkakumppaniamme halvan hinnan perusteella. Olemme Daimlerin sopimustoimittaja ja joustavuus sekä varmuus ovat meille elintärkeitä ja samalla kilpailuvaltti. Logistisesti Uusikaupunki ei ole kilpailukykyinen Keski-Euroopan kanssa, mutta kyky reagoida nopeasti asiakkaan vaatimuksiin on meidän vahvuutemme. Vaadimme samaa joustavuutta myös kaikilta yhteistyökumppaneiltamme. Eklöfin investointi on ehdottomasti hyvä uutinen ja osoittaa, että toimimme kaikilla tasoilla tehokkaasti.”

Ohjaamossa tilaa

Mercedes-Benz Actros 1842 LSnRL –mallit ovat varustettuja erikoismatalalla, 95 senttimetrin vetopöytäkorkeudella.

“Molemmat akselit ovat ilmajousitettuja. Tämä ratkaisu mahdollistaa noin kolmen metrin kuormatilan sisäkorkeuden perävaunussa, soveltuen maksimissaan neljän metrin korkuiseen ajoneuvoyhdistelmään Saksan teillä”, kertoo Veho Hyötyajoneuvojen aluejohtaja Mika Liljeström.

“Kaikissa kymmenessä autossa on Mercedeksen suurin ohjaamo, GigaSpace, jossa seisomakorkeutta on runsaasti, jopa 2130 millimetriä. Kuljettajan asumis- ja työskentelytilat ovat siis malliston tilavimmat ja mukavimmat.”

Moottorina on toisen sukupolven OM471, jonka iskutilavuus on 12,8 litraa ja teho 310 kilowattia (421 hv). Moottorin ominaisuuksiin kuuluu mm. vääntömomentin lisääminen (noin +200 Nm) kick down -toiminnolla suurimmalla vaihteella ajettaessa. Autot on varustettu täysin automaattisella PowerShift 3 -vaihteistolla. Vaihteita on käytettävissä 12 kappaletta. Muita varusteita ovat muun muassa ajovakausjärjestelmä ESP, kaistavahti, ja vireystila-avustin. Lisäksi autossa on aktiivinen jarruassistentti.

Kuljettaja määrää

Vetoautojen erityisvarusteisiin kuuluu myös PPC (Predictive Powertrain Control), joka on GPS -tuettu vakionopeudensäädin. Auto osaa näin maaston vaatimusten mukaan itse sopeuttaa kiihdytykset ja jarrutukset mahdollisimman taloudellisen ajotavan saavuttamiseksi vakionopeuden säätimellä ajettaessa. Toiminta perustuu satelliittipaikannukseen ja 3D -tiekarttoihin. PPC:llä on mahdollista saavuttaa jopa viiden prosentin polttoaineen säästö. PPC tuntee 95 prosenttia Euroopan valtateistä ja sitä voi käyttää 25-85 kilometriä tunnissa ajonopeuksilla.

“Käytänössä se tarkoittaa, että esimerkiksi ylämäen lähestyessä nopeus nousee automaattisesti noin 90 kilometriin tunnissa. Sitä vähemmän kuluu polttoainetta, mitä nopeammin mäki selvitetään. Alamäen alkaessa kierrokset tippuvat ja auto rullaa kunnes säädetty matkanopeus on saavutettu”, selittää Liljeström.

Mika Liljeström

Lisäksi vakiovarusteena on Fleetboard, telematiikkatuettu autojen-, kuljettajien-, ja kuljetusten hallinnan työkalu. Aktivoituna järjestelmä mm. taltioi lakisääteiset piirturitiedot ja samalla kertoo kuljettajan lepo- ja ajoajat ja mahdollistaa näin auton mahdollisimman tehokkaan käytön.

“Fleetboard on myös mahdollista integroida kuljetusyrityksen omiin järjestelmiin. Se mahdollistaa myös ajoneuvon karttaseurannan, huoltojen ja mahdollisten häiriöiden etäseurannan sekä taloudelliseen ajotapaan tähtäävän kuljettajan ajotavan objektiivisen arvioinnin”, lopettaa Liljeström.

Runsaatkaan lisävarusteet eivät kuitenkaan auta, mikäli kuljettajaa ei ole koulutettu niitä hyödyntämään.

“Automatiikka ei tule koskaan korvaamaan kuljettajaa, mutta se auttaa häntä löytämään taloudelliset ja ennakoivat ajotavat. Käytämme runsaasti aikaa kuljettajien koulutukseen ja esimerkiksi näihin uusiin vetoautoihin kuljettajat ovat käyneet läpi Vehon tarkan koulutusjakson”, lopettaa Eklöf.

Kuva Noora Konttinen, Grafesco Oy.

Lue seuraavaksi