Uutiset

Kuljetuskalusto

Kuljetus 2017 -messut Jyväskylässä

Kuljetusalan erikoisnäyttely Jyväskylässä 18.- 20.5.2017.

Odotamme ensi vuoden Kuljetus 2017 – messujen kiinnostavan alan ammattilaisia suuresti. Kuorma- ja pakettiautokauppa on piristymässä ja Jyväskylässä tullaan varmasti esittelemään kuljetusalan ammattilaisille paljon mielenkiintoista uutta”, sanoo Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Nyt kolmannen kerran Jyväskylässä järjestettävät messut ovat aikaisempina kertoina koonneet yhteen kaikki kuljetusalan toimijat, niin kuorma- ja pakettiautojen maahantuojat, erilaisten päällirakenteiden valmistajat kuin muutkin alaan läheisesti liittyvien palvelujen edustajat. Jyväskylän Messuilla on nyt tarjota näytteilleasettajille entisestään laajentuneet näyttelytilat niin sisä- kuin ulkoalueella.

Messujen sijainti maantieteellisesti keskeisellä paikalle on osoittautunut hyväksi messuvieraiden mielestä. Jyväskylään on kohtuullinen ajomatka suurelta talousalueelta.

Messuille odotetaan noin 200 näytteilleasettajaa niin kotimaasta kuin lähinaapurimaista.

Vastuullisina järjestäjinä toimivat yhdessä Autotuojat ryTeknologiateollisuuden Perävaunut ja päällirakentajat – toimialaryhmä sekä Jyväskylän Messut Oy. Tapahtuman ajankohta on 18.- 20.5.2017.

www.kuljetusmessut.fi

Lue seuraavaksi