Uutiset

Kuljetuskalusto

Koulun kautta kabiiniin

Volvo FH-mallisto tuotiin markkinoille vuonna 1993, jolloin Suomessa elettiin laman jälkeistä markka-aikaa. Lamasta on selvitty, markoista on luovuttu ja FH:lla on ajettu. Pian lienee siis jälleen aika uutuusesittelyn. Lehdistön ja automiesten huomio tulevista uutuuksista käännetään nykymalleihin vaikkapa istuttamalla ohjaamon alle väkevämpiä koneita.

Omaan historiaansa välillä viileästikin suhtautunut Volvo on päättänyt ottaa 16-litraisen megavoimalan syntymäpäiväjuhlista kaiken irti. Kylän vahvimman vanavedessä mennään jo taivalluksen aloittaneella maanlaajuisella kiertueella ja saapa jokainen 750-hevosvoimaisen ajokin ostaja tilaajalahjana synttärijuhlista muistuttavan teippauksen ajokkinsa kylkeen.

Mustanpuhuvan ulkoasun ja synttäriteippausten lisäksi kylän vahvin pitää sisällään monia mielenkiintoisia teknisiä seikkoja, jotka jäävät usein hevosvoimahehkuttelun jalkoihin. Kiertueen alla otimme tuntumaa bioenergian ja metsäteollisuuden sivutuotteiden kuljettamiseen soveltuvasta moduuliyhdistelmästä, joka piti sisällään lukuisia kiinnostavia, puskurista puskuriin ulottuvia yksityiskohtia.

Tämänkertaisen koeajokin teippaus paljastaa nopeasti sen kaikkein puhuttelevimman seikan. Kyllä, ohjaamon alla voimaa takoo 16-litrainen voimala, jonka viilaaminen on nostanut luovutettavan tehon aina 750 hevosvoimaan saakka. Kuten aikaisemmissa artikkeleissa olemme kertoneet, on tehonlisäys saatu aikaan lähinnä moottorinohjausjärjestelmää päivittämällä ja ahtopaineita nostamalla. Oma osuutensa on myös aikaisempaa jämerämmillä materiaaleilla, sillä tehonlisäys vaatii enemmän koko voimalinjan rakenteilta.

D16G-megamyllyn 750 hevosvoiman teho on käytettävissä kierroslukumittarin neulan asettuessa alueelle 1600-1800 r/min, 3550 Nm:n maksimivääntö sen sijaan löytyy kohdasta 1050-1400 r/min. Valmistajan mukaan taloudellinen kierroslukualue sijoittuu alueelle 1000-1400 r/min.

Voimain tunnossa taipaleelle

Tammikuisen pakkaspäivän aamuna Kaivokselan Volvo Truck Centerin takapihalla kuuluu vaimea murahdus herätellessämme mustanpuhuvaa lastuautoa talviunestaan. Murahdusta edeltää kuitenkin pikku puhina, sillä alkolukolla varustettu ajokki vaatii reippaan puhalluksen ennen käynnistämistä. Aamupalaksi tarjotun piirturikortin nauttimisen jälkeen on aika suunnata pakkaslumen peittämälle pikitielle.

750 göteborgilaista hevosta kiskoo reilun 60 tonnin kokonaismassaan kuormattua junaa marssivauhtiin määrätietoisesti ja päättäväisesti. Moottoritien ramppia kivutessa tuntee voiman läsnäolon, joskaan referenssiajokin puutteesta johtuen hurmostila ei pääse ottamaan yliotetta. Takailmajousitettu, telivetoinen ajokki etenee vakaasti maantiellä, joka saa ylleen jatkuvasti uutta pakkaslunta.

Takailmajousitus ja teliveto kätkevät sisäänsä yhden kiinnostavan uutuuden – muun muassa päällirakentamista nopeuttavan ja ajoneuvon järjestelmiin integroidun Volvo-telinkeventimen. Ilmajousitettuun telivetopakettiin saatavilla olevan keventimen avulla voidaan etumaiselle vetoakselille siirtää 13 tonnin massa. Suomessa asennetun lisätoiminnon avulla koko telimassa voidaan siirtää etumaiselle vetoakselille taka-akselin ilmapalkeet tyhjentämällä. Keventimen toimintaa hallitaan kojelaudan keinukytkimellä, jonka toinen asento painaa palkeisiin lisää ilmaa kohottaen ajokorkeutta 45 millimetrillä.

Etenemiskykyyn ja sen parantamiseen liittyy myös tasauspyörästön lukkojen ja luistonestojärjestelmän hallinta. Ristilukon kytkentä antaa ESP-ajonvakautusjärjestelmälle luvan lievään luistoon. Tiukempaan tilanteeseen tultaessa on hipaistava TCS-tunnuksella varustettua kytkintä, jotta järjestelmä antaa vetopyörälle luvan pyöriä joutavaa. Metsäautotien päähän tultaessa kannattaa painaa samaista kytkintä viiden sekunnin ajan. Miksikö? No, siten saadaan luistonestojärjestelmä ohitettua kokonaan.

Aina automaatti

Megavoimalan perässä on aina automatisoitu I-Shift-vaihteisto, jonka suosio kasvaa tasaiseen tahtiin myös miedonpien voimaloiden yhteydessä. Perustekniikaltaan erittäin yksinkertainen, synkronoimaton vaihteisto kätkee sisäänsä kuitenkin mojovan joukon hienostunutta tekniikkaa ja ominaisuuksia, joiden hyödyntäminen vaatii aimo annoksen innostusta, palavaa halua uuden oppimiseen ja ennen kaikkea nöyrää mieltä.

Automatisoidulla vaihteistolla varustetun auton ajaminen on varsin vaivatonta – ainakin maantiellä, missä suurimmat haasteet voitetaan painamalla kaasupoljinta entistä syvemmälle. Toisin on päätieverkoston ulkopuolella, missä liikkumista maustetaan upottavilla hetteiköillä, liukkailla kaljamilla sekä äkkijyrkillä maastonmuodoilla. Nämä kaikki ovat olosuhteita ja kohteita, joissa automaatti ajaa itsensä ahdinkoon.

Näin on varmasti joskus ollut, mutta historia on historiaa ja nyt metsään mennään 2010-luvun ajoneuvolla, jonka ominaisuudet on siihen tehtävään hiottuja. Polttoainetaloudellisuuden ehdoilla viilatun vaihteiston ominaisuuksiin kuuluu economy-asennon lisäksi myös power-asento, jonka hyödyntäminen tekee vaihtamisista nopeampia. Power-asennolla vaihtaminen tapahtuu korkeammalla kierroslukualueella – väännön sijaan korkean tehon alueella.

I-Shift-vaihteistoihin saatiin muutamia vuosia sitten paljolti suomalaisten puumiesten aloitteesta ja osin myös heidän myötävaikutuksella puunajon tarpeisiin kehitetty vaihtamisohjelmisto. Yksi tärkeimmistä tämänkin ajokin varustukseen kuuluvan ohjelmiston ominaisuuksista on nopea vaihtaminen suurimman tehon alueelle vaihteita yli hyppäämällä. Vanhaa viisautta mukaillen; vastamäessä ei saa savu katketa. Puu- ja maansiirtoajoon räätälöityyn ohjelmistoon kuuluu myös irtiotto- ja heijaustoiminnot, joita tarvitaan vasta kun se veto jossain kohtaa katkesi.

Miten tuo alussa mainittu koulutus yhdessä käyttöohjekirjan kanssa tähän maailman vahvimpaan autoon liittyy? Maailman vahvimman ominaisuudet on käytettävissä ainoastaan silloin, kun sähkösäätöisellä ja nahkaverhotulla istuimella istuu kuljettaja, joka on ohjekirjan omaksumisen lisäksi saanut myös riittävän käyttökoulutuksen ajokkinsa ominaisuuksista ja niiden hyödyntämisestä.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi