Uutiset

Kuljetuskalusto

Kolme voittoa Snettertonissa, Mäkinen karkaa Sisullaan

Kolme voittoa, yksi viides sija ja jokaisessa neljässä startissa kilpailun nopein kierrosaika. Mad-Croc Racingin ratakuorma-autoilija Mika Mäkinen jatkoi Sisullaan dominointia ratakuorma-autojen brittien avoimessa mestaruussarjassa (BTRC) Snettertonissa.

Mäkisen menoa ei hidastanut edes käännetyt lähtöjärjestykset, sillä suomalaiskuljettaja pystyi nousemaan kahdesti voittoon kahdeksannesta lähtöruudusta. Auralaiskuljettaja on kuuden kilpailuviikonlopun aikana ajanut sarjassa jo yksitoista voittoa.

”Hienosti kaikki meni tälläkin kertaa. Viikonlopun toinen startti ajettiin sateessa ja Sisun tuulilasi huurtui niin että en nähnyt kunnolla ulos. Sain ajohanskalla lääpittyä pienen raon, josta kurkin eteeni. Vauhtia olisi ollut voittoon asti, mutta kun ei nähnyt niin ei vain päässyt kovempaa”, kertoo Mäkinen. Mika Mäkisen pistejohto kasvoi Snettertonin osakilpailujen jälkeen jo 53 pisteeseen.

”En ole laskenut pisteitä. Jos tahti jatkuu samanlaisena, niin mestaruus on mahdollista ratkaista jo seuraavassa osakilpailussa. Mutta lähden siitä, että ajan täysillä niin kauan kun pistejohto riittää. Ei tässä tarvita kuin auton hajoaminen niin tilanne on yhtäkkiä toinen”, jatkoi Mika Mäkinen.

Viikonlopun suomalaismenestystä täydensi Mad-Croc Racingin Sami Ojanen, joka ajoi Ivecollaan kahdesti palkintopallille sijoille kaksi ja kolme. Ojasen hyvää viikonloppua täydensi myös avausstartin seitsemäs sija.

”Viikonlopun viimeisessäkin startissa ajoin jo neljäntenä ja olin nousemassa kolmanneksi kun kaveri ajoi kylkeen ja autostani puhkesi rengas. Olen todella tyytyväinen viikonlopun antiin.  Kausi on tähän asti ollut sellaista takkuamista, mutta nyt auto toimi hienosti ja ajaminen tuntui todella hyvältä”, Ojanen iloitsi.

Britannian BTRC-sarjaa on ajamatta kaksi kilpailuviikonloppua ja niissä kahdeksan osakilpailua. Sarjan seuraavat startit ajetaan viiden viikon kuluttua Pembreyn moottoriradalla. Kausi päättyy marraskuun alussa Brands Hatchin moottoriradalle.

Ratakuorma-autojen Britannian avoin, Snetterton, Englanti: 

Lähtö 1: 1. Mika Mäkinen (FIN) Sisu; Lähtö 2: 5. Mika Mäkinen (FIN) Sisu; Lähtö 3: 1. Mika Mäkinen (FIN) Sisu; Lähtö 4: 1. Mika Mäkinen (FIN) Sisu 

BTRC -sarjan pistetilanne 6/8 osakilpailua:

1. Mika Mäkinen (FIN) 190, 2. Tony Smith (GBR) 137, 3. Simon Cole (GBR) 128, 4. Adam Bint (GBR) 120

Lähde: Mika Mäkinen Racing tiedote

Kuvat, Marko Mäkisen tiedotteista

Lue seuraavaksi