Uutiset

Kuljetuskalusto

Jani Tarvainen: ”Koivunen Oy:n palvelukokonaisuus on alansa paras.”

Kuljetusliike J. Tarvaisen valkoiset nosturiautot ovat nykyisin tuttu näky Joensuussa ja sen ympäristössä. Yritys on harjoittanut nosto- ja kuljetuspalveluita nyt vajaat parikymmentä vuotta. Toiminnassa ovat isossa osassa PM-kappaletavaranosturit, joita yrityksellä on lähemmäs kymmenen kappaletta.

Nosturitoiminta on kuitenkin yrityksen historiassa melko uutta. Nykyisen toimitusjohtajan Jani Tarvaisen isoisä käynnisti yritystoiminnan jo 75 vuotta sitten hankkimalla käytetyn kuorma-auton. Siitä hetkestä tähän päivään mahtuu monenmoista toimeksiantoa, joita kaikkia yhdistää kuorma-auto.

Kauko Tarvainen ja Puolustusvoimien ylijäämävarastosta hankittu GMC-kuorma-auto. Kuva on vuodelta 1948 ja peräisin Tarvaisten arkistosta.


Tarvaisten kuljetustoiminta alkoi, kun pyhäselkäläinen Kauko Tarvainen osti vuonna 1948 Puolustusvoimien ylijäämävarastosta GMC-merkkisen kuorma-auton, jolla sitten kuljetettiin kaikkea mahdollista. Lavalla kulki halkoja, kirkkoväkeä, ulkohuusseja, puutavaraa, maa-aineksia ja monen moista muuta sen aikaista hyödykettä. Enimmillään Kaukolla oli ajossa kaksi autoa. Sittemmin Joensuun kupeessa oleva Pyhäselän kunta on liitetty Joensuuhun, mutta Tarvaisen varikko sijaitsee edelleen samassa paikassa, josta Kauko aikanaan operoi. Nykyisin varikon sijainniksi määritellään Reijolan kaupunginosa Joensuun eteläpuolella.

Kuljetusliike J. Tarvaisella luotetaan PM-kappaletavaranostureihin. Tässä talon uusin Volvo-alustainen nosturiauto varustettuna PM 100SP -nosturilla. Tarvaisilla on yhteensä kahdeksan PM-nosturia autoissaan.

Kolme sukupolvea

Kaukon poika Jouko jatkoi isänsä käynnistämää toimintaa 1960-luvun lopulla. Kuljetustoiminta kasvoi hiljalleen ja samoin autojen määrä. Jani Tarvainen luettelee pitkän listan ajoja, joita isänsä Jouko harjoitti 60-luvun lopulta aina vuosituhannen loppuun. Mukaan mahtuu raakapuun kuljetusta, hakkeen ajoa, veneiden kuljetusta Ruotsiin ja Norjaan sekä kappaletavaraliikennettä ulkomaita myöden.

Jani aloitti perheyrityksessä vuonna 1998 heti opiskelujensa jälkeen. Janin mukaantulon aikoina Tarvaisen autot liikkuivat paljon ulkomaan liikenteessä, mutta Keski-Euroopan tiemaksut ja muut säännöstelyt alkoivat rasittaa toimintaa ja niin Euroopan säännölliset ajot päättyivät Tarvaisten osalta vuonna 2003. Alkoi toiminnan etsikkoaika, kuten Jani Tarvainen tapahtuneen määrittelee.

Jani Tarvainen on tyytyväinen Koivunen Oy:n kuormankäsittelylaitteiden tarjontaan ja palveluun.

Sattumien summa

Jani Tarvainen muistelee, miten hän kerran vuonna 2006 kotiin Joensuuhun päin ajellessaan sai puhelinsoiton Suomen Kuljetuslaitteen Veijo Varoselta, joka ehdotti Jania poikkeamaan. Varosella oli myynnissä vaihtoauto, joka oli varustettu nosturilla. Hieman emmittyään Jani kuitenkin kävi autoa vilkaisemassa, ja pian se siirtyi Tarvaisten kalustoon. Alkuun ei laitteella tehty juurikaan mitään, kunnes 2007 päätettiin julkaista lehtimainos; ”Kuljetus- ja nostopalvelua sekä perään yhteystiedot” kuului mainos lyhykäisyydessään. Ja siitä se sitten lähti, kuten tavataan sanoa. Vuoden päästä ajossa oli jo kolme nosturiautoa ja toiminnan kehittymisen suunta ilmeinen.

Vuonna 2008 tuli taloon ensimmäinen PM-nosturi malliltaan PM 85, ja samana vuonna ulkomaan ajot lopetettiin kokonaan. Siitä alkaen nosturiautoja tuli lisää noin yksi per vuosi -tahtiin.

”Kymmenen vuotta sitten autoja oli 6–7”, muistelee Tarvainen. Tänä päivänä kalustoa on reilun 15 auton verran. Nosturi- ja kuljetuspalvelut täydentyivät viime vuonna yrityskaupassa vaihtolavatoiminnalla. Nyt palvelukonsepti sisältää vaihtolavojen myötä myös kierrätyslogistiikan.

Toimialueeksi Tarvainen määrittelee noin sadan kilometrin säteen sisälle Joensuusta jäävän alueen. Henkilökuntaa on parisenkymmentä, mutta ammattitaitoisia kuskeja palkattaisiin heti lisää. Niistä on Tarvaisen mukaan koko ajan kova pula.

4-akselinen Scania-koukkulava-auto Hyva Titan T26-SZ -koukkulaitteella. Auto operoi vaihtolavahommissa ja työkoneiden kuljetuksissa.

Kappaletavaranosturista on moneksi

Jani Tarvainen myöntää aikanaan hankkineensa talon ensimmäisen nosturiauton enemmänkin mielijohteesta. Nyt hän sanoo asian vasta oikein kunnolla auenneen ja luettelee lähes loputtoman listan tehtäviä ja toimeksiantoja, joita heidän nosturi- ja koukkulava-autoillaan hoidetaan. Rakennusteollisuus on suuri työllistäjä, kuten myös infrarakentaminen ja siitä etenkin ratatyöt. Katu- ja siltaremonteissa tarvitaan aina nostokalustoa.

Kolme Tarvaisen autoa on jatkuvassa rautakauppajakelussa. Teollisuudessa tehdään rakennuspuolen tavoin koko ajan nostoja niin uudisrakentamisessa kuin saneerauksissa. Pientalojen pystytyksissäkin tarvitaan aina nostureita. Paljon saunoja kuulemma rakennetaan vääriin paikkoihin, joten ne on siirrettävä. Myös muita rakennussiirtoja tehdään paljon.

Rakennustyömaiden sääsuojaukset ovat melko uusi asia rakennuspuolella. Tarvaiselle ne tarjoavat runsaasti työtä niin pystytys- kuin purkuvaiheessa. Työmaalla kuin työmaalla riittää aina nostettavaa ja siirrettävää, kuten kontteja, aitoja, työkaluja, työmaan tarvikkeita jne. Myös konevuokraamot työllistävät konesiirroillaan koko ajan koukkulava-autoja. Yrityksellä on reilut 150 vaihtolavaa, joita 2–3 autoa operoi päivittäin. Uusimpana tällaisena autona on äskettäin rakennettu, 4-akselinen Scania varustettuna HYVA-koukkulaitteella.

Paras kokonaisuus

Jani Tarvainen pitää Koivunen Oy:n edustamaa raskaan kaluston kuormankäsittelytarjontaa alansa parhaana. Kuljetusliike J. Tarvaisen käytössä on nyt kahdeksan PM-nosturia, joista neljä on 100 tonnimetrin mallia, muut ovat pienempiä. Uusin 100 tonnimetrin nosturilla varustettu kokoonpano tuli taloon keväällä 2023.

”Meidän 100-tonnimetristen nosturien asennuksista vastaa somerolainen PE-Markkinointi, josta on tullut meille luottokumppani. Siellä asentuvat ammattitaidolla niin päällirakenteet kuin muut lisävarusteet. Me saamme sieltä aina työvalmiin auton”, sanoo Tarvainen.

Hänen mukaansa Koivusen tuotetarjonta, jälkimarkkinointi sekä tekninen tuki ovat huippuluokkaa ja varaosahuolto toimii loistavasti.

”Meillä eivät työt ole koskaan seisoneet PM-nosturin tähden. Jos nosturista on mennyt jotain rikki, on uusi osa meillä jo seuraavana aamuna. Näin Koivusen suuri varaosavarasto hyödyttää meitäkin. Ja palvelua saadaan myös kello 16 jälkeen. Muutoinkin Koivusella on monipuolista osaamista kuormankäsittelylaitteista niin PM-nostureiden kuin Hyva-koukkulaitteiden osalta. Aina löytyy lääke, jos ongelmia kohdataan. Arvostan suuresti Koivusen palvelualttiutta sekä suoraviivaista toimintaa. Meillä on pitkäjänteinen yhteistyö”, lopettaa Jani Tarvainen.




Lue seuraavaksi