Uutiset

Kuljetuskalusto

IAA päällirakenteet: Kevyttä ja kätevää

Ilmastonmuutoksen ympärillä vellova keskustelu lienee vaikuttanut myös päällirakentajien, lähinnä perävaunuvalmistajien tuotekehitykseen. Lukuisat olivat ne osastot, joilla esitellyillä perävaunuilla luvattiin aikaisempaa vihreämpiä kilometrejä. Ympäristöystävällisyyden ohella myös omamassaan on kiinnitetty enemmän huomioita. Keveys tuo mukanaan lisää hyötykuormaa ja pa­rantaa se osaltaan myös polttonestetaloutta. Uusia teknisiä ratkaisuja nähtiin varsinkin lämpötilasäädeltyjen kuljetusten saralla – Kylmäkoneiden vaatima energia voidaan lähitulevaisuudessa ottaa auringosta.

Lainsäätäjät ovat asettaneet kappaletavaranostureille aikaisempaa tiukemmat turvallisuusmääräykset, joiden turvin koetetaan estää vahinkojen ja vaaratilanteiden syntyä. Ainakin kaikki Suomessa edustettuna olevat valmistajat esittelivät messukentällä uusien määräysten mukaista kalustoa, joka pitää sisällään entistä enemmän elektroniikkaa.

Keski-Euroopassa käytettävä kalusto ja ratkaisut eroavat varsin paljon meillä käytetyistä. Siitä huolimatta myös suomalainen messuvieras saattaa löytää osastojen kätköistä ratkaisuja, joilla saattaa helpottaa omaa työtään.

Ari Perttilä

Lue koko artikkeli oheisesta pdf-tiedostosta:

Lue seuraavaksi