Uutiset

Kuljetuskalusto

Econic säästää jäteautonkuljettajaa

Linja-automaisella ohjaamolla varustettu Mercedes-Benz Econic on jako- ja jätekuskin kaveri paljolti ohjaamon sijoituksen ansiosta. Alas laskettu ohjaamo tekee portaikon lähestulkoon tarpeettomaksi, sillä Econicin ohjaamoon voi kävellä – sinne ei kiivetä.

Kymmenen vuotta sitten markkinoille talutettua Econiciä on valmistettu tähän mennessä reilut 8000 kappaletta, joista suomalaismarkkinoille on laskeutunut reilut 40 yksilöä lähinnä jäteauton alustoiksi. Vehon Raimo Hatakan mukaan Econic oli markkinoille tullessaan aikaansa reilusti edellä, mikä on saattanut jopa vaikeuttaa suosioon pääsemistä.

– Tämä vaikeus on nyt voitettu, sillä niin kuljettajat kuin alan yrittäjätkin ovat löytäneet Econicin ja todenneet sen soveltuvan erinomaisesti varsinkin jätekuljetuksiin, summaa Hatakka nykytilaa.

Maailmanlaajuiseen SITA Environnement-konserniin kuuluva SITA Finland on tilannut laivastoonsa 16 Econiciä, joiden toimitukset tapahtuvat vuosien 2009 ja 2010 aikana. Tilatut autot ovat 2-akselisia 1829LL 4×2 ja 3-akselisia, ohjaavalla teliakselilla varustettuja 2633LL 6×2/4-malleja, jotka saavat ylleen Norban jätepakkarin. Econic-pakkereiden ohella SITA on tilannut eri käyttötehtäviin myös Mercedes-Benz Axor ja Actros-malleja.

– SITA pyrkii tekemään toimittajien kanssa pitkäkestoisia toimittajasopimuksia, jotka sitovat tilaajan ja toimittajan kiinteään yhteistyöhön. Olemmekin tehneet Vehon kanssa kaksivuotisen toimittajasopimuksen, joka kattaa tässä vaiheessa 30 kuorma-autoa, summaa SITA:n toimitusjohtaja Jorma Kangas.

SITA päätyi hankinnassaan Mercedes-Benziin ja Econiciin paljolti kuljettajien mielipiteiden sekä taloudellisten kriteereiden perusteella.

– Kaikissa nyt hankituissa autoissa on myös viisivuotinen huolto- ja korjaussopimus, jatkaa Kangas, jonka mukaan elinkaarikustannukset ovat merkittävä vaikuttaja kalustohankinnassa.

Automatiikkaa ovessa ja vaihteistossa

Suurin osa hankituista autoista sijoitetaan pääkaupunkiseudulle, YTV-alueelle. Tämän ohella uusia vihreitä pakkareita tullaan näkemään ainakin Kotkassa, Tampereella, Lahdessa ja Seinäjoella. Kaikissa autoissa on Euro 5-päästönormit täyttävä Bluetec-dieselvoimala, joka tällä kertaa sivuutti maakaasumoottorin.

– Maakaasu oli vahvana vaihtoehtona, mutta tankkausverkoston ohuus ja toimialueemme laajuus käänsi valinnan dieselmoottorin eduksi, perustelee SITA:n kalustopäällikkö Harri Parkkonen moottorivalintaa.

Moottorin jatkeena käytetään Allisonin kuusiportaista automaattivaihteistoa, joka on erittäin nopeakäyttöinen kiivastahtisessa kaupunkiliikenteessä. Esimerkiksi suunnanvaihto tapahtuu lähes viiveettä, mikä nopeuttaa keruutyötä. Alas laskettu ja eteen tuotu ohjaamo vaatii oman ajotyylin sekä varovaisuutta varsinkin talvikelissä, jolloin lumipenkat kaventavat ajoväyliä. Maavaran kohottamiseksi ilmajousitetuissa autoissa onkin kaksi ajokorkeutta.

Noin puolet jäteautonkuljettajien työtapaturmista sattuu ohjaamoon nousun tai sieltä laskeutumisen yhteydessä. Kiivastahtisessa ajossa kuljettajilla on tapana hypätä ohjaamosta alas, jolloin liukkaus saattaa aiheuttaa pitkäkestoisiakin poissaoloja. Econicin alas lasketulla ohjaamolla voidaan ainakin vähentää ja ehkäistä näitä tapaturmia. Kuljettajien toivotaan käyttävän mahdollisimman usein oikeanpuoleista ovea, jolloin vältytään liikkumiselta muiden autojen seassa. Tämän vuoksi vasemmanpuoleinen ovi on tehty jopa hiukan ahtaaksi kulkemisen kannalta. Ilmalla toimiva taitto-ovi oikealla puolen autoa sulkeutuu automaattisesti kuljettajan lähtiessä liikkeelle. Ohjaamon suunnittelun lähtökohtana helpon kulun ohella on ollut hyvä näkyvyys, mikä on saatu aikaan suurikokoisilla ikkunoilla sekä pakkarin päällä sijaitsevalla peruutuskameralla.

Maailmanlaajuiseen konserniin kuuluva SITA Finland on maamme toiseksi suurin jäte- ja ympäristölogistiikkaan keskittynyt toimija. Suomessa yrityksellä on noin 250 autoa ja 500 työntekijää, joiden työpanoksella syntyy noin 75 miljoonan euron liikevaihto.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi