Uutiset

Kuljetuskalusto

DAF:n Varsinais- ja Pohjois-Suomen edustus Suvannolle

Suvanto Trucks sai Euroopan suurimpiin kuuluvan kuorma-automerkin Daf Trucksin edustuksen. Hyötyajoneuvojen ammattilainen Suvanto Trucks Oy on solminut sopimuksen uusien Daf-merkkisten rekka- ja kuorma-autojen myynnistä Nordic Truckcenterin kanssa. Suvanto Trucksin tavoitteena on kasvattaa Daf:n kaluston markkinaosuutta Suomessa ja Ruotsissa.

Käytetyn raskaan kaluston myyjänä tunnettu Suvanto Trucks laajentaa toimintaansa nyt myös uuden kaluston myyntiin. Yhtiö on solminut sopimuksen Nordic Truckcenterin kanssa hollantilaislähtöisen Daf:n edustuksesta Varsinais- ja Pohjois-Suomessa sekä Ruotsissa Helsingborgin alueella.

”Daf tunnetaan ennen kaikkea korkeasta laadustaan ja yhtiön tuotteet täydentävät erinomaisesti valikoimaamme. Esimerkiksi jakeluliiketoiminnassa toimivat asiakkaamme ovat toivoneet meiltä ratkaisuja myös uuden kaluston osalta ja nyt pystymme tähän tarpeeseen vastaamaan”, Suvanto Trucksin toimitusjohtaja Timo Lahtinen sanoo.

Daf on yksi Euroopan johtavista raskaan kaluston valmistajista ja valmistaja hakee nyt voimakasta kasvua Pohjoismaisilta markkinoilta.
”Daf tunnetaan erityisesti korkeasta laadustaan ja vahvasta asiakastyytyväisyydestään. Keski-Euroopassa olemme lunastaneet jo ykkössijan vetoautomarkkinoilla”, Daf Trucksin virallisen maahantuojan Nordic Truckcenterin maajohtaja Sampsa Rouhiainen kertoo. ”Tarkoituksenamme on rakentaa Daf:n markkinaosuuden pitkäjänteinen kasvu Suomeen. Sopimuksemme Suvanto Truckin kanssa tukee tämän tavoitteen saavuttamista.”

Daf:n kysyntää Suomessa tukee muun muassa arvostettu eurooppalainen palkinto, kun yhtiön Daf XF ja CF -rekat valittiin vuoden kansainväliseksi rekka-autoksi MT Awardseissa.
Suvanto Trucks Oy avasi syyskuun alussa toimipisteen Ruotsin Helsingborgiin. Suvanto Trucks on Suomen suurin itsenäinen raskaan kaluston kauppias. Liikevaihto oli vuonna 2018 lähes 50 m€ ja myytyjen yksiköiden kokonaismäärä yli 1 100. Suomessa yrityksellä on toimipisteet Turussa ja Tampereella.

 

Lue myös: DAF LF -sarja palkittiin Britanniassa Vuoden kuorma-auto 2019 -palkinnolla

 

 

Lue seuraavaksi