Uutiset
Alucar toimittaa puunkuljetuskalustoa Skotlantiin
Skotlantilainen JST Services Ltd on jo vuosien ajan luottanut suomalaiseen osaamiseen puunkuljetuskaluston valmistamisessa. Loppuvuodesta Alucarin tehtaalla valmistui jälleen yksi massasta erottuva, skotlantilaisen asiakkaan tarpeisiin räätälöity puunkuljetin.
Vuodenvaihteen tienoilla yrityksen laivastoon liitettiin pääasiassa suljetuilla metsäalueilla käytettävä viisiakselinen Volvo FMX, jonka varustelussa on hyvin vähän tavanomaista. Erikoisuuksien kirjo on tätäkin suurempi, sillä tehtaalta tavanomaisena kolmiakselisena tandemiautona valmistunut auto on sittemmin muuttunut viisiakseliseksi, vetävällä etuakselilla varustetuksi puuautoksi.
JST Services Ltd:lle toimitetun auton varustelu alkoi Terbergin tehtaalla Hollannissa tehdyillä alustan muutostöillä. Tavanomainen etuakseli vaihdettiin Terbergin valmistamaan, hydraulivedolla varustettuun akseliin. Lisäksi tehtaalta kolmiakselisena valmistuneeseen autoon asennettiin kaksi Terbergin lisäakselia, yksi kummallekin puolelle vetoakseleita. Akseliasennusten ohessa hollantilaistoimija asensi alustaan muun muassa Alucarilla valmistetut nosturitelineen sivulevyt.
Alucarin Maksamaan tehtaalla auto sai ylleen alumiiniapurungon sekä kuusi paria Alucar ALU 70-alumiinipankkoja. Kuormatilan pituuden kerrotaan olevan 8,15 metriä.
Kuormankäsittelyä varten autoon asennettiin kiinteästi Epsilon 260L –nosturi, jonka varustukseen kuuluu Loglift TX118-koura sekä Epsilonin valmistama ohjaamo. Riittävän vakauden takaamiseksi auto on varustettu myös toisella tukijalkaparilla, joka sijaitsee vetoakseleiden etupuolella. Skotlantiin päästyään auton varustelua jatketaan muun muassa CTI-rengaspainevalvontajärjestelmällä. Alucar Oy:n toimitusjohtaja Anssi Alasaaren mukaan nyt toteutettu projekti on mainio osoitus Alucarin tuotteiden ja tuotannon mukautumisesta asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. JST Services Ltd:n toimitusjohtaja John Scott halusi yrityksen käyttöön ajotehtävän mukaan räätälöidyn ajoneuvon, jonka toteutuksessa hän halusi luottaa suomalaiseen osaamiseen.
Alucar on viimeisen kymmenen vuoden aikana toimittanut skotlantilaiselle JST Services Ltd:lle 12 puuautoa, joita käytetään niin metsäkuljetuksessa, terminaalisiirroissa kuin satamissakin. Puutavaran kuljettaminen vesiteitse yhdessä satamatoimintojen kanssa on yksi John Scottin luotsaaman yrityksen erikoisosaamisalueista.