Uutiset

Kuljetuskalusto

65. IAA Nutzfahrzeuge – kohta avautuu!

Maailman suurimmaksi hyötyajoneuvoalan messutapahtumaksi kasvanut IAA Nutzfahrzeuge avaa porttinsa pian Hannoverissa Saksassa – nyt jo 65. kerran. Kahden vuoden välein järjestettävä alan suurkatselmus valottaa paitsi tavara- ja henkilöliikenteen nykytilaa, myös sen tulevaisuutta.

Järjestäjä kertoo messujen koon kasvaneen jälleen kahden vuoden takaisesta – nyt pinta-alaksi kerrotaan 265 000 neliömetriä. Tällä kertaa messukeskuksessa on paikalla 2066 näytteilleasettajaa 45 eri maasta. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen valossa messuilla on esillä huomattava joukko kuljetusalan huomiseen vaikuttavia uutuuksia. Näytteilleasettajat kertovat messuilla nähtävän kaikkiaan 322 maailman ensi-iltaa. 

Yksi mielenkiintoisista uutuuksista saapuu Kiinasta, sillä sikäläinen hyötyautovalmistaja Dongfeng saapuu paikalle esittelemään tuotteitaan. Valmistajan suurin mielenkiinto kohdistuu varmasti kehittyviin maihin, mutta eiköhän Kiinassakin osata Euro VI -normin mukainen tekniikka.

Varsikin eurooppalaiset ajoneuvovalmistajat ovat kulkeneet tuotekehityksen etujoukoissa maantieliikenteen päästöjen vähentämisessä. Vuodenvaihteessa voimaan saatetun Euro IV -normin myötä ajoneuvoista on tullut aiempaa puhtaampia ja taloudellisempia. IAA-näyttelyn järjestäjän, saksalaisen VDA:n puheenjohtaja Matthias Wissmannin mukaan huomio on tulevaisuudessa kiinnitettävä polttoainetalouden parantamiseen.

”Ajoneuvotekniikan ohella työssä vaaditaan myös kuljettajakoulutusta sekä toimintatapojen ja kaluston uudelleensuunnittelua. Mielestäni kokeilut nykyistä suuremmilla yhdistelmillä ovat askel oikeaan suuntaan”, painottaa Wissmann.

Konepörssi-lehden toimituksessa terotetaan nyt kyniä ja pakataan laukkuja loppuviikon messuamisen valossa. Paikan päältä on luvassa kuvia ja tunnelmia, joten pitäytykääpä kanavalla. Facebook-päivityksiäkin saattaa olla luvassa!

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi