Uutiset

Autot

Volvo hakee kustannustehokkuutta Euro 6 -busseilla

Linja-autojen päästövaatimuksissa astutaan tulevan vuodenvaihteen aikaan Euro 6 -aikakauteen, mikä tarkoittaa päästötasoltaan alhaisempia moottoreita ja linja-autoja. Siirtyminen Euro 5 -tasolta seuraavalle askelmalle tarkoittaa käytännössä jopa 87 prosenttia alhaisempaa typenoksiditasoa hiukkaspäästöjen jäädessä puoleen nykyisestä. Volvo kertoo tuovansa markkinoille kolme täysin uutta, Euro 6 -normin mukaan kehitettyä moottoria, jotka kattavat teholuokan 240 hevosvoimasta aina 460 hevosvoimaan saakka. Näillä uusilla 5-, 8- ja 11-litraisilla moottoreilla korvataan nykyinen Euroopassa tarjolla oleva moottorimallisto. Valmistajan mukaan päästötason alentumisen ohella uusissa moottoreissa käytettävät tekniset ratkaisut yhdessä keveyden kanssa vaikuttavat positiivisella tavalla myös polttoainetalouteen.

”Uusien moottoreiden kehitystyössä tavoiteltiin parasta mahdollista polttoainetaloutta Euro 6 -päästövaatimuksen asettamissa rajoissa”, kertoo Euro 6 -moottorikehityksestä Volvo linja-autoilla vastannut Nils Nilsson, jonka mukaan uusien moottorimallien yhteydessä autojen teknisiä ominaisuuksiakin on tarkasteltu uusin silmin. Esimerkiksi Volvo 9700 ja 9900 -turistiautojen voimanlähteenä käytetään jatkossa 13-litraisen moottorin sijasta omamassaltaan alhaisempi 11-litrainen vaihtoehto.

”Turistiauton kohdalla olemme saavuttaneet kahden prosentin säästön polttoaineenkulutuksessa yksinomaan optimoimalla moottorikoon ajotehtävän mukaan”, painottaa Nilsson.

Täysin uusi 8-litrainen ja kuusisylinterinen moottorivaihtoehto taasen korvaa nykyiset 7- ja 9-litraiset moottorit. Uutta D8-moottoria suositellaan eritoten Volvo 8900 -lähiliikenneautoon sekä monitoimimalliin 9500. Valmistajan mukaan polttoainetalouden parantumisen ohella melutaso on saatu aikaisempaa alhaisemmalle tasolle.

Uutta 5-litraista, nelisylinteristä ja 240 hevosvoiman tehon tarjoavaa moottoria taasen hyödynnetään erityisesti hybridiajokeissa, jotka muodostavat jatkossa tukijalan Volvon kaupunkibussimallistolle. Volvon mukaan viisilitraisella dieselmoottorilla ja hybriditekniikalla saavutetaan jopa 45 prosenttia alhaisempi polttoaineenkulutus Euro 5 -normin mukaiseen dieselbussiin verrattuna.

Viisilitrainen moottori korvaa myös enimmäkseen brittimarkkinoille toimitettavissa kaksikerroskaupunkiautoissa käytettävän 9-litraisen moottorin. Viisi- ja kahdeksanlitraisista moottoreista on tarjolla myös biodieselin käyttöön soveltuvia vaihtoehtoja.

Kaikissa uusissa moottoreissa hyödynnetään SCR-teknologiaa sekä partikkelisuodatinta. Volvo D5 ja D8-moottoreissa on myös pakokaasujen takaisinkierrätysjärjestelmä päästötason saavuttamiseksi.

Lähinnä kaukoliikenteessä ja tilausajossa käytettävät Volvo 9700 ja 9900 -bussit ovat uuden voimanlähteen ohella saaneet myös uuden ilmeen ja alhaisemman omamassan. Uusi, aikaisempaa aerodynaamisempi ilme on saatu aikaan paljolti uudella keulaosalla ja peileillä. Kuljettajan kannalta mukavuutta lisääviä varusteita ovat muun muassa paremmin suojattu peruutuskamera yhdessä uudelleen muotoiltujen peilien kanssa. Syksyn aikana valikoimaan otetaan myös integroiduilla sumuvaloilla ja kurvivaloilla varustetut ajovalot. Alhaisemman omamassan tavoittelussa päävastuun on kantanut uusi moottoriperhe, joskin edeltäjiään keveämmissä autoissa on myös uudet istuimet ja uusi matkatavarahylly. Valmistajan mukaan ensimmäiset Euro 6 -moottoreilla varustetut bussit toimitetaan asiakkaille tulevan kesän aikana.

”Hybridiautojemme tilauskanta on kolminkertaistunut vuosittain, joten uskomme sähköisyyden valtaavan entistä enemmän alaa”, linjaa Volvo Buses:n toimitusjohtaja Håkan Karlsson, jonka mukaan konserni investoi huomattavia summia, jotta kaupungit voisivat toteuttaa visionsa ympäristöystävällisestä ja houkuttelevasta joukkoliikenteestä. Volvo onkin päättänyt keskittyä matalalattiaisissa, Eurooppaan toimitettavissa kaupunkiautoissa yksinomaan hybridikalustoon ensi vuodesta alkaen. Tärkeä askel tavoitteen saavuttamisessa on hybriditekniikalla varustetun Volvo 7900 -nivelauton lanseeraaminen eurooppalaismarkkinoille. Nilssonin mukaan kapasiteetiltaan 154 matkustajan nivelauto vastaa asiakaskunnan vaatimuksiin niin korkean kapasiteetin kuin alhaisen melutason ja hyvän polttoainetalouden osalta.

Hybridikaluston kehitystyössä on vastikään otettu myös seuraava askel, sillä Göteborgissa on aloitettu kaksivuotinen testijakso ladattavalla hybridikalustolla, jonka uskotaan alentavan polttoaineen kulutusta jopa 60 prosentilla vastaavaan dieselbussiin verrattuna. Plug-in -tekniikalla varustetuissa busseissa on tavanomaista hybridibussia suuremmat akut, joita ladataan pysäkkikäynnin aikana. Volvon mukaan kuudesta kymmeneen minuuttiin kestävän latauksen jälkeen sähkökäytöllä voidaan ajaa jopa seitsemän kilometriä synnyttämättä lähipäästöjä. Valmistajan mukaan pysäkeillä ladattavat plug-in -hybridibussit voisivat olla sarjatuotannossa vuoden 2015 tienoilla.

Plug-in -tekniikkaa hyödyntäviä hybridibusseja kokeillaan Göteborgissa, testitoimintaa ollaan laajentamassa piakkoin myös Tukholman alueelle.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi