Uutiset

Autot

Verhoomo Sorsa teki vaihtoehdon perusbussille

Ajoneuvovarustelun parissa kolmen vuosikymmenen ajan toimineen Verhoomo Sorsan tuotevalikoima pitää sisällään myös laajan valikoiman henkilökuljetuksiin soveltuvaa kalustoa. Perusvarusteisella bussikonseptilla pärjätään jo monessa ajotehtävässä.

Käytettävän kaluston monikäyttöisyys yhdessä kustannustehokkuuden kanssa ovat 2010-luvulla ammattiautoilijoiden puheissa vilahtelevia termejä. Verhoomo Sorsan markkinointipäällikkö Nikke Salmisen mukaan asiakkaat peräänkuuluttavat autoiltaan nykyisin mieluummin käytettävyyttä ja laatua kuin huikaisevaa ulkonäköä.

”Henkilökuljetuspuolelle rakennettavien ajokkien on sovelluttava moniin eri tehtäviin käyttöasteen ylläpitämiseksi”, valottaa Salminen esitellessään vastikään valmistunutta Mercedes-Benz Sprinteriä ja sen ominaisuuksia. Invavarustuksella olevan pikkubussin lähtökohtana on ollut tehtaan bussiaihio, mikä tarkoittaa tehdasasenteisia ikkunoita sekä saksalaista seinä- ja kattoverhoilua.

”Valmiin bussiaihion käyttäminen tuo mukanaan helppoutta varusteluun, mutta samalla päästään myös hinnallisesti edullisempaan lopputulokseen”, perustelee Salminen valintoja.

Pikkubussin varustelu alkaa aina matkustamon varustelun purkamisella, sillä tehdasverhoilun taakse asennetaan Suomessa tarvittava lisäeristys. Tehtaalla asennettu lattia korvataan uudella alumiiniin nojautuvalla vaihtoehdolla, joka pitää sisällään myös pitkittäiset kiskot istuimien asennusta varten.

”Käytämme yksinomaan korkealaatuisia, Suomessa valmistettuja Nektek-istuimia. Yksittäisistuimien lisäksi valikoimassamme on myös koululaisistuimia, joten 1+8-vaihtoehtojen ohella voimme tarjota asiakkaillemme myös 1+12 ja 1+13-vaihtoehtoja koululaiskuljetuksiin”, jatkaa Salminen.

Kiskoihin asennettujen ja pikalukituksella varustettujen istuimien etuna on matkustamon helppo muunneltavuus. 1+8-paikkainen Sprinter tarjoaa kaksi pyörätuolipaikkaa.

Verhoomo Sorsan tuotanto taipuu monipuolisiin ratkaisuihin, kuten Ford Transit Customin pohjalle toteutettuun koululaisajoon soveltuvaan 1+13-paikkaiseen ratkaisuun.

Tehdasverhoilun ulkoista ilmettä voidaan raikastaa muun muassa Led-valoilla ja monesti matkustusmukavuutta parannetaan muun muassa audiolaitteistoa päivittämällä.

”Tehtaalla asennettujen ikkunoiden ja verhoilun ansiosta auton hinta saadaan pidettyä kuitenkin maltillisena kokonaan Suomessa tehtävään varusteluun verrattuna”, muistuttaa Salminen, jonka mukaan kaikki asiakkaan toivomat lisävarusteet ja tarvikkeet voidaan asentaa vaivatta myös tehdasbussiaihiota käytettäessä. Salmisen mukaan iso osa suomalaiskäyttäjien tarpeisiin räätälöidyistä pikkubusseista varustellaan kaksinkertaisilla lämpölaseilla.

Verhoomo Sorsan palvelukseen viime vuoden lopulla astuneen Nikke Salmisen mukaan yrityksen bussituotantoon on kuluvan vuoden aikana puhallettu uutta pontta, mikä onkin näkynyt valmistusmäärien kasvuna.

”Kappalemäärissä mitattuna uskon niin bussituotannon kuin muidenkin varustelujen yltävän tänä vuonna huippulukemiin”, uskoo Salminen, jonka mukaan näkymät niin henkilöliikenteen kuin tavarakuljetuksiin räätälöityjen autojen puolella ovat verrattain positiiviset.

”Tämä Volkswagen Transporterin pohjalle rakennettu edustusversio on räätälöity asiakkaan toiveiden mukaan”, kertoo Salminen, jonka mukaan Sorsan tiloissa Malmilla syntyy myös edustavampia pikkubusseja.

”Olemme kuluvan vuoden aikana pärjänneet niin isoissa fleet-toimituksissa kuin yksittäisissä, pitkälti räätälöidyissä kaupoissa”, summaa markkinointipäällikkö mennyttä katsoen samalla luottavaisesti tulevaan.

Verhoomo Sorsan bussikonsepti on ollut markkinoilla jo useiden vuosien ajan. Markkinointipäällikkö Nikke Salmisen mukaan pikkubussimarkkinoista halutaan nyt ottaa aiempaa tukevampi ote puhaltamalla bussituotantoon uutta pontta.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi