Uutiset

Autot

VDL – 10 vuotta Suomessa

Ensimmäiselle täyden kympin pysäkille saapunut VDL Bus & Coach Finland Oy jatkaa vahvistumistaan Suomessa. Viime vuodet ovat olleet voimakkaan kasvun ja verkoston kehittämisen aikaa. Myös toinen vuosikymmen on käynnistynyt vauhdikkaasti: tuotevalikoima monipuolistuu ja jälkimarkkinoinnin palveluja kehitetään vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin.

VDL Bus & Coach Finland Oy aloitti toimintansa 2007. VDL oli tuolloin monille vieras, mutta Berkhof, Bova ja Jonckheere vanhoja tuttuja. Juuret ovat siis paljon syvemmällä ja luottamusta rakentavasta pysyvyydestäkin historia viestii. Ensimmäinen uusi Bova Futura myytiin Suomeen jo vuonna 1985 ja VDL Futura on edelleen suosittu malli turisti- ja pikavuoroliikenteessä.
    Jo ennen VDL Bus & Coach Finlandin perustamista turkulainen Timo Vainio hoiti Autojousi Vuola Ky:n palveluksessa merkkien myyntiä Suomessa. Nykyisin Vainio on yrityksen myyntipäällikkö.
    VDL on saavuttanut vankan aseman Suomessa. VDL Citea on ollut useita vuosia kaupunkibussien markkinajohtaja. VDL-tuoteperheeseen kuuluvia busseja on maassamme jo yli puoli tuhatta, ja kanta jatkaa pirteää kasvuaan.
   – Kiitos tästä luottamuksesta hyville asiakkaillemme. On hienoa, että meillä on niin laaja ja uskollinen ystäväpiiri, iloitsee VDL Bus & Coach Finlandin toimitusjohtaja Henrik Mikkola.

Kaksi kerrosta ja midi

VDL Bus & Coach Finlandin tuotevalikoimasta löytyy sopiva bussi kaikkiin liikennetarpeisiin. Ikään kuin juhlavuoden kruunuksi on Suomeen myyty ensimmäinen kaksikerroksinen VDL Futura DD. Busmo Oy:lle toimitettu auto oli Tampereen Henkilökuljetus 2017: n ehdoton tähti.
    Tuotevalikoimaan on tullut myös kokonaan uusi merkki, jonka ensiesittely oli niin ikään Tampereella. Rošero First -midibussi -mallisarja on saanut heti hyvän alun. Uutuudelle on ollut selkeä tarve niissä käyttötarkoituksissa, joissa iso bussi on liian suuri ja pikkubussi liian pieni. Ominaisuuksiltaan täysiveristä linja-autoa vastaavaan Rošeron kapasiteetti on  27-31 matkustajapaikkaa.
   – Kysyntää ja myyntiäkin on ollut heti ilahduttavan runsaasti, Mikkola paljastaa.
Rošero merkitsee myös harppausta tulevaisuuteen. Ensimmäinen täyssähköinen Rošero toimitetaan Porin Linjat Oy:lle, joka on tilannut myös kaksi dieselkäyttöistä samanmallista bussia.

Kohti sähköistä ja mobiilia

– Lähdimme kisaan Suomessa varsin pienenä toimijana. Tiesimme, että suomalainen asiakas on vaativa ja laatutietoinen. Siksi rankkasimme jälkimarkkinoinnin ykkössijalle ja tämän puolen trimmaamista olemme jatkaneet tauotta, Henrik Mikkola sanoo.
Käytännössä tämä on merkinnyt huikeaa kasvua, mittavia investointeja, jatkuvia rekrytointeja.
­– Nyt olemme ylpeitä kattavasta korjaamo- ja huoltoverkostostamme. Ja aiomme edelleen jatkaa kehittämistä, jotta voimme palvella kasvavaa asiakaskuntaamme ja heidän muuttuvia tarpeitaan entistä paremmin, lupaa jälkimarkkinoinnista ja sähköisestä liikenteestä vastaava liiketoimintajohtaja Sami Ojamo.
– Tulevaisuudessa otamme käyttöön uudenlaisia mobiiliratkaisuja, jotka tehostavat
asiakkaan ja korjaamon välistä yhteistyötä sekä korjaamotoimintaa. Osaamisemme tähtäin on myös tulevaisuudessa, jossa sähköisen bussiliikenteen rooli tulee merkittävästi kasvamaan. Korjaamoillamme työskentelee jo nyt mekaanikkoja, joilla on sähköbussien korjaamiseen vaadittava erikoispätevyys ja oikeudet, kertoo Sami Ojamo.

VDL Bus & Coach Finland

Vuodesta 2007 toiminut VDL Bus & Coach Finland Oy vastaa VDL Bus & Coach ja Rošero -tuotteiden myynnistä ja jälkimarkkinoinnista Suomessa. Yritys tarjoaa asiakaslähtöistä palvelua kautta Suomen 35 ammattilaisen voimin.

Yrityksen moderni toimitalo sijaitsee Vantaan Koivuhaassa, aivan Tuusulanväylän ja Kehä 3:n tuntumassa. Tämän lisäksi on omat VDL-korjaamot Espoon Suomenojalla, Kuopiossa sekä Kotkassa.

Lisäksi verkostossa on kymmenen sopimuskorjaamoa, jotka sijaitsevat Kangasalla, Kauhajoella, Kokkolassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Oulussa, Porissa, Turussa ja Varkaudessa

VDL Bus & Coach

VDL Bus & Coach on yksi Euroopan suurimmista bussivalmistajista. Se kehittää, valmistaa ja myy linja-autoja sekä vastaa myös jälkimarkkinoinnista. Tuotevalikoimaan kuuluvat eri käyttötarkoituksiin soveltuvat bussit ja bussialustat. Yritys toimii myös käytettyjen bussien markkinoilla. VDL:n bussitehtaat sijaitsevat Hollannissa ja Belgiassa.

VDL Bus & Coach panostaa merkittävästi tuotteidensa turvallisuuteen, kestävyyteen, mukavuuteen, alhaisiin huoltokustannuksiin sekä ympäristöystävällisyyteen. VDL Bus & Coachin tuotteista vastaa maailmanlaajuinen myyntiorganisaatio, joka toimii yli 30 maassa. Tämän ansiosta yritys pystyy tarjoamaan pitkälle kehitettyjä asiakaslähtöisiä ratkaisuja joukkoliikenteen moninaisiin tarpeisiin.

Asiakkaat arvostavat VDL Bus & Coachin kattavaa jälkimarkkinointi- ja huoltoverkostoa, josta saa asiantuntevaa apua helposti ja nopeasti.  Tehokas varaosien toimitusjärjestelmä huolehtii siitä, että osat ja varusteet toimitetaan perille mahdollisimman nopeasti.

VDL Groep

VDL Bus & Coach on osa VDL Groep -kokonaisuutta. Eindhovenissa pääkonttoriaan pitävä VDL Groep on kansainvälinen monialakonserni, jonka valmistusohjelmassa ovat teolliset puolivalmisteet, osat ja komponentit sekä pitkälle kehitetyt lopputuotteet – esimerkiksi bussit. VDL Groep vastaa tuotekehityksestä, valmistuksesta sekä myynnistä.

Vuonna 1953 perustettu perheyritys on kasvanut merkittäväksi ja monipuoliseksi 88 eri yhtiön yritysryhmäksi, joka toimii 19 eri maassa ja työllistää 13 000 henkeä. Liikevaihto on yli 3 miljardia euroa. VDL Groepin vahvuus nousee näiden yritysten saumattomasta yhteistyöstä.

Rosero-P Ltd.

ROŠERO-P Ltd. on vuonna 1995 perustettu slovakialainen midibusseihin erikoistunut linja-autovalmistaja, jonka tehdas sijaitsee Spišská Nová Vessissä, Tatra-vuoriston juurella. Yritys valmistaa noin 150 autoa vuodessa reilun 100 hengen voimin.
 Alun perin yhtiö toimi linja-autojen peruskorjausten ja modernisointien parissa, joita se teki 10 vuoden kuluessa yli 1000. Linja-autotuotanto alkoi vuonna 2004 pikkubusseilla ja vuonna 2006 alkoi midiluokan linja-autojen valmistus. Nykyään tuotevalikoimasta löytyvät 12- 33 -paikkaiset mallit niin kaupunkiliikenteeseen, koulukuljetuksiin kuin vaativaan tilausajoonkin.

www.vdlbuscoach.com

Lue seuraavaksi