Uutiset

Autot

Uusi Volvo 9000-sarja

Volvo Buses on uudistanut kaukoliikenteeseen ja tilausajoihin suunnitellut 9000-sarjan linja-autot. Toimitusjohtaja Håkan Angevallin mukaan uudistus on Volvon eurooppalaisen linja-automalliston suurin moneen vuosikymmeneen.

Julkistustilaisuudessa toukokuun lopulla olivat mukana kaikki siihen mennessä valmistuneet uuden Volvo 9000-sarjan autot. Varsinainen tuotanto alkaa syyskuun loppupuolella.

Volvon 9000-sarjaan kuuluva 9700-malli nauttii suurta suosiota suomalaisten linja-autoyritysten keskuudessa. Mallin juuret ovat tukevasti Turun naapurissa Liedossa, jossa sitä edelleen valmistetaan Puolan Wroclawin ohella.

Kaksi uutta mallia

Toukokuun lopussa Volvo Buses esitteli uuden 9000-sarjan, johon kuuluvat 9700- ja 9900-mallit. Valmistaja luonnehtii malleja siten, että 9700 on monipuolinen ja 9900 ylellinen. Molemmat mallit voidaan varustella täysin asiakaskohtaisesti.

Volvo teetti laajan tutkimuksen matkustajien ja kuljettajien keskuudessa siitä, mitä matkalta ja autolta halutaan. Tutkimus tehtiin kuudessa Euroopan maassa, yhteensä kuudelle tuhannelle matkustajalle ja tuhannelle kuljettajalle. Tutkimustuloksia hyödynnettiin uusien mallien suunnittelussa.

9000-sarjan kohdalla voidaan puhua täysin uusista linja-automalleista, vaikka jotakin vanhaakin on säilytetty. On varmasti viisautta, että hyväksi havaittuja ja sinällään moderneja komponentteja tai ratkaisuja ei muuteta pelkästään muuttamisen ilosta. Niinpä uutuuksissa on esimerkiksi voimalinja pitkälti ennallaan.

Komponenttiyhteistyötä

Volvo hyödyntää linja-autojen tuotekehityksessä laajasti myös kuorma-autotuotannon osaamista. Monet komponentit ja varusteet on tuotu kuorma-autoista sellaisenaan tai esimerkiksi ohjelmallisesti linja-autoihin sovitettuna. Esimerkiksi uusien mallien etuvalot ovat samat kuin Volvo FMX-kuorma-autossa, joka on oikeastaan maansiirtomalli.

Komponenttiyhteistyöllä on monia etuja. Suuret valmistusmäärät laskevat yksikkökustannuksia ja varmistavat korkean laatutason. Myös huoltojen ja korjausten tekemiseen yhteiset osat tuovat helpotusta.

Täysin uusi kori

Volvon uuden 9000-sarjan korin takakulmiin on muotoiltu jättöreunat, mikä vähentää kuran ja lumen kertymistä takaseinään.

Linja-auton näkyvin osa eli kori on uudessa Volvo 9000-sarjassa täysin uusi. Katto on nyt komposiittirakenteinen ja aiempaa jopa 300 kg kevyempi, mikä laskee auton painopistettä alemmaksi. Alhaisempi painopiste vähentää taipumusta sivusuuntaiseen heilumiseen, millä on suoraan vaikutus ajettavuuteen ja matkustusmukavuuteen.

Kori on nyt yläosastaan aiempaa hieman leveämpi, jonka ansiosta matkustamossa on selkeästi aiempaa avarampi tunnelma. Muotoilua on hiottu tuulitunnelissa ja kenttäkokeissa, jotta ilmanvastus olisi mahdollisimman pieni ja esimerkiksi kuraantuminen olisi mahdollisimman vähäistä.

Pyörätuolinostin voidaan asentaa keskioven yhteyteen tai kuvan tapaan etupyörän takapuolelle, jolloin hissin kohdalla on matkustamoon erillinen ovi.

Alustaa on uudessa mallistossa kehitetty edelleen ja erityistä huomiota on kiinnitetty tukevuuteen ja jämäkkyyteen. Tavoitteena on ollut parantaa muun muassa tien epätasaisuuksista aiheutuvien tärinöiden vaimennusta. Tavoitteessa on myös onnistuttu erinomaisesti.

Kolme koripituutta

Uudet mallit ovat saatavissa kolmella koripituudella: 12,4 m, 13,1 m ja 13,99 m. Tämän hetkisen tiedon mukaan lyhyimmät ovat kaksiakselisia ja pisimmät kolmeakselisia. Keskimmäisen koripituuden yhteydessä 9700 on kaksiakselinen ja 9900 kolmeakselinen. Moottorina on Volvon 11-litrainen valinnan mukaan 430 hv (316 kW) tai 460 hv (339 kW) versiona. Vaihteistona on Volvon oma I-Shift.

Lippulaivamalli 9900:n ikkunalinja nousee persoonallisen tyylikkäästi takaosaa kohti. Etuosan muotoilussa on selkeä Volvo-ilme, johon kuuluvat kromilistalla rajattu musta paneeli tuulilasin alapuolella ja merkille ominainen ajovalojen muoto.

Malliston lippulaiva on teatterilattiainen 9900. Se on ehdottomasti ylellinen tilausajoon tarkoitettu linja-auto. Se on edeltäjäänsä 12 cm korkeampi ja kokonaiskorkeus on nyt 3,85 metriä. Korkeuden lisäys on koitunut sekä tavaratilojen että matkustajien eduksi. 9900 on etenkin sivulta helposti tunnistettava, sillä sen sivuikkunalinja on persoonallisella tavalla taaksepäin nouseva. Versiosta ja varustelusta riippuen matkustajia mahtuu 49–57. Tavaratilaa on 10,5–13,7 m3.

Uusi Volvo 9700 on mainiosti sekä kaukoliikenteeseen että tilausajoihin sopiva malli. Sen lattia ei ole nouseva ja ulkoapäin sen tunnistaa suorasta, yhtenäisestä ikkunalinjasta. Korkeutta sillä on 3,65 metriä. 9700-mallista on olemassa kaksi varusteluversiota, Select ja Superior, joita asiakas voi täydentää tarpeittensa mukaan. 9700-mallin matkustajakapasiteetti on 49–61 ja tavaratilaa on 8,8–11 m3.

Laajat ikkunapinnat ja yläosastaan aiempaa leveämpi kori lisäävät tekevät matkustamosta avaran tuntuisen.

Premium-tason matkakokemus

Uusien mallien ilmastointia on kehitetty siten, että lämpötila linja-autossa on kauttaaltaan tasainen ja miellyttävä ulkoilman lämpötilasta riippumatta. Ergonomiset matkustajan istuimet ovat Volvon suunnittelemia ja niitä on saatavissa eritasoisina.

Esillä oli myös prototyyppi istuimesta, jossa on säädettävä niskatuki. Se tulee tuotantoon ensi vuoden puolella. Huomiota on kiinnitetty erityisesti sekä ulkonäköön että siihen, miltä materiaali tuntuu. Tavoitteena on ollut premium-tason matkustuskokemus.

Kuljettajan paikka on uudistunut lähes täysin. Katkaisimet ovat nyt samanlaiset kuin kuorma-automalleissa. Ainoastaan mittaristo ja ohjauspyörä periytyvät edellisestä mallista jonkin verran muokattuina. Kuorma-autoista tutut monitoimiohjauspyörä ja mittaristo olisivat edellyttäneet sähköjärjestelmän laajempaa muutosta, ja sitä ei tässä yhteydessä tehty.

Kuljettajan paikka on uusittu miltei kokonaan.

Suositeltavia varusteita

Uusina lisävarusteina 9000-sarjaan tarjotaan nyt sähköavusteista VDS-ohjausta (Volvo Dynamic Steering). Ohjausvaihteeseen yhdistetty sähkömoottori avustaa kuljettajaa monissa ajotilanteissa. Hiljaisessa vauhdissa ohjaus on höyhenen kevyt ja se palauttaa itsestään, myös peruutettaessa. VDS osaa myös kompensoida tien kallistuksen ja sivutuulen. VDS on todella suositeltava varuste, joka kuitenkin alussa vaatii hieman tottumista.

Toinen mainittava lisävarusteuutuus on I-See-vakionopeussäädin, joka tunnistaa maaston korkeuserot ja osaa ajaa niitä hyödyntäen mahdollisimman taloudellisesti. Se helpottaa kuljettajan työtä huolehtimalla parhaasta mahdollisesta taloudellisuudesta aamusta iltaan. Sekä I-See että VDS ovat hiottuja tekniikoita, sillä nekin ovat olleet kuorma-autoissa käytössä jo jonkin aikaa.

USB-virtapistoke jää ylös nostetun pöydän taakse piiloon tarkoituksella. Autosta poistuttaessa latauksessa olevat laitteet eivät unohdu matkasta.

Kaiken kaikkiaan erilaisten varusteiden valinnanmahdollisuudet ovat erittäin laajat.

Tuotantoon syksyllä

Volvon uusi 9000-sarja on tärkeä uutuus linja-automarkkinoille ja merkittävä satsaus valmistajalta. Uusien mallien tuotanto alkaa syyskuun loppupuolella Puolan tehtaalla. Suomeen ensimmäiset uuden 9000-sarjan autot saataneen ensi vuoden puolella. Ainakin toistaiseksi nykysukupolven 9700-mallin tuotanto tulee jatkumaan Liedossa.

Lue seuraavaksi