Uutiset

Autot

Urbanway – uusi nimi uudelle kaupunkibussille

Uuden nimen saanut Ivecon linja-autosektori on esitellyt täysin uuden kaupunkibussin. Urbanway yhdistää edeltäjiensä vahvuudet Euro 6 -päästönormiin. Valmistajansa mukaan Urbanway on tehokas ja houkutteleva vaihtoehto kiireiseen kaupunkiliikenteeseen. Sen kerrotaan huomioivan aiempaa tarkemmin niin kuljettajan kuin matkustajien tarpeet ja samalla sen elinkaarikustannukset ovat alhaiset. Urbanway on myös Ivecon ensimmäinen linja-auto, joka on varustettu Euro 6 -päästönormin täyttävällä moottoritekniikalla. Uutuusajokkia tarjotaan asiakkaille 10,5-, 12- ja 18-metrisinä vaihtoehtoina, jotka voidaan varustaa toiveiden mukaan kahdella, kolmella tai neljällä ovella. Lähtökohtaisesti moottoritilasta löytyy FPT Industrialin valmistama moottori joko 7- tai 9-litraisena vaihtoehtona.

Kaupunkiautossa on uusi ilme, jota tullaan käyttämään myös merkin muissa tuotteissa kertomassa Iveco Bus -tyylistä. Kaikissa valaisimissa hyödynnetään LED-tekniikkaa, mikä omalta osaltaan auttaa elinkaarikustannusten alentamisessa. Suunnittelussa on kiinnitetty huomioita myös kolarikorjauksiin, esimerkiksi etu- ja takapään katteet ovat kolmiosaisia, jolloin niiden vaihtaminen kolaritilanteissa on nopeaa ja mahdollisimman edullista. Valmistaja kertoo muutoinkin kiinnittäneensä huomioita helppoon huolettavuuteen ja huoltovälien pituuden kasvattamiseen.  Sisätiloiltaan auto on täysin uusi tarjoten niin kuljettajalle kuin matkustajillekin aiempaa mukavampaa matkantekoa.

Lue seuraavaksi