Uutiset

Autot

Savonlinjan Meejo-palvelu uudistaa liikkumisen

Bussiyhtiö Savonlinja lanseeraa Meejo-palvelun, joka yhdistää liikkumisen eri muodot ennennäkemättömällä tavalla. Palvelun muodostavat verkkokauppa Meejo.fi ja Meejo-sovellus. Meejo-sovellus on ladattavissa ilmaiseksi sovelluskaupoista joulukuun alusta lähtien. Sovelluksesta voi ostaa mm. kaukoliikenne-, paikallisliikenne-, elämys- ja työmatkoja sekä erilaisia tapahtumakuljetuksia.

Meejon avulla Savonlinja voi – yhdessä kumppaniensa kanssa – tarjota asiakkailleen entistä monipuolisempia ja laadukkaampia liikkumisen palveluita, kertoo toimitusjohtaja Kai Honkanen Savonlinjasta.

”Meejo on vahvasti kiinni Mobility as a Service -maailmassa (MaaS) eli haluamme tehdä matkustamisen mahdollisimman mukavaksi ja vaivattomaksi asiakkaalle, Honkanen toteaa. Hänen mukaansa samantapaisia palveluja on jo olemassa isoissa kaupungeissa ja nyt on maakuntien vuoro.”

Digiliiketoiminnan liiketoimintapäällikkö Kimmo Hartikainen kertoo, että Meejon takana on Savonlinjan kaksi vuotta vanhan Linjalla-sovelluksen kanssa tehty pioneerityö.

”Linjalla-sovellus osoittautui niin hyväksi avaukseksi, että päätimme kehittää sitä seuraavalle tasolle. Alun perin Savonlinjan omaan käyttöön tehty alusta on nyt avattu kaikille halukkaille, linjaa Hartikainen. Myös sovelluksen ladanneet asiakkaat pääsevät mukaan kehittämään palvelua.”

Meejo-alustaa tekemässä oli Savonlinjan vanha yhteistyökumppani Bitfactor Oy. Bitfactorin myyntijohtaja Kimmo Heikkilä katsoo, että uusi MaaS-henkinen alusta tulee varmasti löytämään paikkansa pitkien etäisyyksien maassa.

”Samalla kyseessä on valmis alusta, jota esimerkiksi erilaiset alueelliset toimijat voivat hyödyntää omissa, joustavampaa liikennettä tavoittelevissa hankkeissaan”, Heikkilä toteaa.

Savonlinjan odotukset Meejon suhteen ovat isot, Honkanen ja Hartikainen toteavat.

”Markkinoilla ei ole toista ratkaisua, josta voi ostaa useita erityylisiä matkalippuja yhdestä sovelluksesta. Me etsimme nyt kumppaneita, joiden avulla Meejo yhdistää koko Suomen”, summaa Honkanen.

Lue myös: Lue uusin Ammattiautot -lehti

Lue seuraavaksi