Uutiset
Remeo Oy panostaa ajotapaseurantaan
Remeo Oy on ottanut vuoden 2019 keväällä käyttöön ajotapaseurantajärjestelmän, jonka avulla pyritään yhdessä kuljettajien kanssa saavuttamaan entistä taloudellisempi ajotapa. Tavoitteena on hakea merkittävää pudotusta polttoaineen kulutuksessa. Taloudellisella ajotavalla on suora positiivinen vaikutus ympäristöön.
”Pystymme uuden järjestelmän avulla toteuttamaan entistä taloudellisemman ajotavan koko yrityksessämme, mikä suoraan heijastuu positiivisina ympäristövaikutuksina. Lisäksi uskomme, että kalustomme käyttöikä kasvaa ja kalustokulut pienenevät”, kertoo projektipäällikkö Joonas Savolainen Remeo Oy:stä.
Projekti on aloitettu jo 2018 syksyllä pilottivaiheella, jolloin testattiin useamman toimittajan laitteistoja. Tämän vuoden toukokuussa Mapon-ajotapaseurantajärjestelmä on asennettu kaikkiin Remeo Oy:n kuljetusajoneuvoihin.
”Pelkästään laitteiden asentaminen kalustoomme on jo saanut osan kuljettajistamme miettimään omaa ajotapaansa. Kesän ja alkusyksyn aikana käymme henkilökohtaisesti kunkin kuljettajan kanssa läpi yrityksemme asettamat tavoitteet. Vertailukelpoista tietoa kaikista ajoneuvoistamme saamme loppuvuodesta, jolloin näemme, minkälaisia vaikutuksia huomion kiinnittämisellä omaan ajotapaan on ollut”, Savolainen jatkaa.
Remeo jatkaa säännöllistä ajotapaseurantaa projektin päätyttyä. Jatkossa järjestelmän antamaa tietoa hyödynnetään myös kuljettajien koulutuksessa.