Uutiset

Autot

Nissan e-NV200 Working Stars -tähtenä

Working Stars Tampereen Lielahdessa

Nissanin aamiaiskiertue poikkesi Tampereen Lielahteen torstaina 21. elokuuta. Suosiollisessa säässä esillä oli Nissanin tavara-autot kattavasti ja väkeä kävi aamupalan ohessa tutustumassa myös muuhun tarjontaan Starkin pihalla. Isommasta päästä Nissanin tarjontaa oli paikalla NV400 erilliskorilla ja takalaitanostimella varustettuna sekä retkeilyautona Fix-Tenin korityöllä. Myös erilaisia varustuksia oli esillä, kuten huoltoautovarustus.

Mielenkiintoisin esittäytyjä tapahtumassa oli Nissan e-NV200.

Mielenkiintoisin esittäytyjä tapahtumassa oli Nissan e-NV200, syyskuussa myyntiin tuleva täyssähköversio NV200-pakettiautosta. Ulkopuolisen tutustumisen lisäksi paikalla oli mahdollista käydä koeajolenkillä tällä uutuudella. Tampereen Autokeskuksen Nissan-myyjä Tero Lahti kertoo, että Tampereella sähköautoistumista hidastaa yleisten pikalatauspaikkojen puute vielä tällä hetkellä. ”Toimintamatka tälle on 170 kilometriä. Esimerkiksi Helsingissä tällä voi kyllä käydä, sillä Hyvinkään ABC:llä on pikalatauspiste. Sellaisesta saadaan puolessa tunnissa ladattua akku tyhjästä 80 prosentin varaukseen.”

"Nissan e-NV200 on herättänyt paljon kiinnostusta."

Tampereella kiertue oli noin puolivälissä. Autokeskuksen hyötyajoneuvojen myyntipäällikkö Mauri Särkinen oli jo ehtinyt nähdä useamman tapahtuma-aamun pääkaupunkiseudulla ja Turussa. ”Kyllä e-NV200 on herättänyt paljon kiinnostusta, erityisesti kunnallisella puolella. Myös kiinteistönhuoltoyhtiöissä on myös ollut innokkuutta uutuuden suhteen. Siellä auton toimintasäde on hyvin riittävä. Ja täytyy sanoa, että omakin usko auton toimintasäteeseen on parantunut kiertueen aikana. Täällä auto on ollut menossa lähes tauotta koko neljän tunnin ajan eikä välillä ole tarvinnut käydä latauksessa.”

Sähkökäyttöisen e-NV200:n tekniikka on jo koeteltua, sillä samaa tekniikkaa käytetään Nissan Leaf -sähöautossa. Sähköauto on helppo käyttää ja kun käyttö- ja huoltokustannukset ovat pieniä, on ratkaisu varteenotettava yhä useammalle. Tiloihin ei sähkötekniikka vaikuta, sillä sähköautoksi alun alkaen suunnotellussa eNV200:ssa akut on sijoitettu alustaan. Samalla painopiste on saatu matalalle.

Sanna Lamminpää ja Esa Griffths Plugin Oy:stä esittelivät erilaisia latauspisteitä ja -liittimiä.

Sähöauton etuihin kuuluu, että auto on ”tankki täynnä” joka aamu. Toki se vaatii kodin sähköjärjestelmältä jotakin. Kiertueella oli mukana latausjärjestelmiä markkinoiva Plugit Oy. Sanna Lamminpää ja Esa Griffths esittelivät erilaisia latauspisteitä ja -liittimiä. Kodin sähköjärjestelmän turvatarkastus on tärkeää, sillä koti on usein sähköauton tärkein latauspiste. Auton lataamiseen käytettävä sähkövirta on merkittävä ja se aiheuttaa myös lämpenemistä sähköjärjestelmässä. ”Oikein suunniteltu ja asennettu latausjärjestelmä on turvallinen”, huomauttaa Griffths. Pulgit toimittaa myös yleiseen käyttöön tarkoitettuja latauspisteitä.

JK

Lue seuraavaksi