Uutiset

Autot

Neoplan-valmistus siirtyy Turkkiin

Neoplan tuotanto siirtyy Turkkiin

Eurooppalaisten bussimarkkinoiden pitkään jatkunut alavire alkaa näkyä myös tuotantolaitoksilla. MAN-konserniin kuuluva Neoplan kertoo siirtävänsä kaiken tuotannon Saksasta Turkin Ankarassa sijaitsevalle tehtaalle ensi vuoden maaliskuuhun mennessä.

”Useilla markkina-alueilla vallitsevasta heikosta kysynnästä johtuen turistiautojen valmistaminen Saksassa ei ole enää taloudellisesti mahdollista”, sanotaan muutoksesta kertovassa tiedotteessa.

”Olemme erittäin pahoillamme tilanteesta. Tämä on ollut meille erittäin raskas päätös, sillä me MAN-konsernissa olemme tietoisia Neoplanin pitkästä saksalaishistoriasta. Keskittämällä tuotannon Turkin tehtaalle voimme parantaa tuotantomme tehokkuutta”, kertoo MAN Trucks & Bus:n toimitusjohtaja Anders Nielsen.

Turkin Ankarassa sijaitsevalla tehtaalla valmistetaan muun muassa MAN-kuorma- ja linja-autoja. Siellä on valmistettu linja-autoja jo vuodesta 1986 saakka ja muun muassa Neoplan Tourliner on kuulunut tehtaan tuotevalikoimaan jo aiemmin.

Lue seuraavaksi