Uutiset
Näitä autoja romutettiin viime vuonna eniten – sähköautojen määrä kasvussa

Vuonna 2024 Suomessa romutettiin yhteensä 70 834 ajoneuvoa, mikä on prosentin verran enemmän kuin edellisenä vuotena. Kaikista eniten romuttamolle vietiin Volkswageneita, Fordeja ja Opeleita. Viime vuonna kierrätykseen päätyi aiempaa enemmän sähköautoja.
”Viime vuoden kierrätyslukema on erittäin positiivinen saavutus. Kahtena aiempana vuotena kierrätysmäärät ovat olleet laskussa ja viime vuoden alkupuoliskollakin oltiin vielä yli kymmenen prosenttia miinuksella, sanoo Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtaja Juha Kenraali.
Vuonna 2024 päätyi kierrätettäväksi 70 834 ajoneuvoa, joista henkilöautoja oli 63 068. Vastaavasti vuonna 2023 kierrätettiin 69 911 ajoneuvoa, joista 62 334 oli henkilöautoja. Tämä tarkoittaa noin yhden prosentin kasvua vuodesta 2023 vuoteen 2024.
Merkittävin syy vuoden 2024 kierrätyslukujen kasvuun ja loppuvuoden spurttiin on Suomen Autokierrätyksen uusi, digitaalinen DELV-kierrätysalusta.
”Tämä on erinomaista kehitystä kiertotalouden kannalta. Digitaalisen kierrätysalustan avulla materiaalit päätyvät oikein kierrätettäväksi ja osien uudelleenkäyttö mahdollistuu laajemmin. Lisäksi keräämme tulevaisuutta varten arvokasta dataa eri toimijoiden hyödynnettäväksi. Ja mikä parasta, kierrättäminen on myös kuluttajille helpompaa, sanoo Kenraali.
Sähköautojen määrä romuttamoilla kasvaa
Viime vuonna eniten kierrätettyjä automerkkejä olivat Volkswagen, Ford ja Opel. Vuosimalleista romuttamolle vietiin eniten vuoden 2000, 2003 ja 2004 autoja.
Viime vuonna kierrätykseen päätyi aiempaa enemmän sähköautoja. Vuonna 2024 täyssähköautoja kierrätettiin 52 kpl, kun vuonna 2023 lukema oli 13 kpl.
”Uusien sähköautojen määrät ovat kasvussa, joten tämä näkyy jo romuttamoillakin. Koska sähköautot ovat niin uusia, niitä ei vielä päädy romuttamolle ikänsä perusteella, vaan ne tulevat kierrätykseen vaurioitumisen seurauksena. Arviomme mukaan sähköautojen ja ajovoima-akkujen määrät romuttamoilla tulevat kasvamaan luonnollisesti vanhenemisen myötä 5–10 vuoden sisällä, sanoo Kenraali.
Uudellamaalla eniten kierrättäjiä, Etelä-Pohjanmaa kovin kirijä
Valtakunnallisesti eniten autoja kierrätettiin Uudellamaalla (14 149 kpl), Pirkanmaalla (5 926 kpl) ja Varsinais-Suomessa (5 207 kpl). Suhteellisesti eniten kasvua romutusmäärissä oli Etelä-Pohjanmaalla (11,9 %). Suhteellisesti eniten laskua romutusmäärissä oli puolestaan Kainuussa (-10,3 %) ja Keski-Pohjanmaalla (-10,2 %).
Katso tästä romutustilastot vuosilta 2008–2024.