Uutiset

Autot

Pääkirjoitus: Mitä kävi tieverkollemme?

Ari Perttilä

Toimituspäällikkö, kuljetusala
Konepörssi / Ammattiautot

Nyttemmin myös eduskuntapuolueet ovat tunnustaneet tiestön kunnon rappeutumisen. Loppuvuodesta julkaistun korjausvelkatyöryhmän raportin mukaan liikenneinfran korjausvelka on kasvanut jo 2,4 miljardiin euroon. Kaikkein huolestuttavinta asiassa on tuleva kehitys, sillä nykyrahoituksella korjausvelan kerrotaan kasvavan vuosittain noin 100 miljoonalla eurolla.

Teiden kunto hämmästyttää jo päätieverkolla, missä urapaikattua asvalttia pyritään elvyttämään uudella, viereen laitettavalla paikalla. Keväiset keliolosuhteet suurine lämpötilanvaihteluineen eivät kuitenkaan suosi paikkaamista. Paikan alle päätyvä vesi kopsauttaa jäätyessään paikan irti, jonka jälkeen vedellä on esteetön pääsy tien rakenteisiin. Muutaman vuoden kuluttua ei riitä enää paikka eikä asvaltti, koska tien runkokin on jo rikkoutunut.

Huonokuntoista päällystettä kerrotaan olevan nyt yli 6000 tiekilometrillä, josta vain pieni osa saa tulevalla kaudella ylleen uutta pintaa. Raakaöljyn hinnan putoaminen on pudottanut myös päällystyksessä tarvittavan bitumin hintaa, joten samalla rahalla saisi nyt enemmän uutta pintaa. Tällä hetkellä ei vain taida löytyä henkilöä, joka uskaltaisi hyödyntää tilannetta tieverkon kohentamiseksi. Taitavat olla vaalityössä kaikki. 

Lue seuraavaksi