Uutiset

Autot

Messukausi käyntiin Turussa – Automatkailu 2020

Uusi automatkailukausi käynnistyi jälleen messujen muodossa Turussa. Vuoden alun karavaanarimessut perinteisesti järjestänyt SF-Caravan ry päätti siirtää alkuvuoden Caravan Show:nsa huhtikuulle (24.-26.4.). Näin messukartalle jäi aukko, jonka Best-Caravan sitten päätti täyttää. Nopeassa tahdissa yritys organisoi aikaisempaa tapahtumaa vastaavan näyttelyn tammikuun puoleen väliin.

Katsottavaa olikin saatu paikalle entiseen malliin, vaikkakaan ehkä juuri järjestäjätahosta johtuen ei kaikkia matkailuajoneuvoalan toimijoita paikalla nähty. Siitä huolimatta lähes koko messukeskuksen lattiapinta-ala oli katettu; oli uusia ja käytettyjä matkailuautoja, myös muiltakin kuin Best-Caravanilta, oli seikkailijoita ja maailmanmatkailijoita esittelemässä kokemuksiaan, nähtiinpä paikalla myös jalkapallolegenda Sami Hyypiä kertomassa uudesta harrastuksestaan motocrossista, jonka tiimoilla mies viettää paljon aikaa matkailuautossa.

Tapahtuman perinteen mukaisesti pystyivät pitkämatkalaiset yöpymään messukeskuksen parkkialueella treffien merkeissä. Vuoden avaustreffeistähän on aina tässä kohtaa kyse. Tämänvuotinen lounaisrannikon lauhkea sää helpotti osaltaan talvileiriä, ja reilusti autokuntia alueella yöpyikin.

Ilmastoasioiden huomioiminen on tällä hetkellä päällimmäisenä asiana joka sektorilla, myös matkailussa. Messujen yhtenä teeman olikin vastuullisuus. Muita teemoja olivat vapaus ja elämykset. Automatkailu on tyypillisesti ollut iäkkäämpien ihmisten harrastus.

Kaukomatkojen vaihtoehtona nykyisin myös entistä nuoremmat tarttuvat matkailuauton rattiin. Tuolloin kimmokkeena on jokin harrastus, laskettelu, surffaus, metsästys tai muuten vaan seikkailu, jonka toteuttaminen matkailuautolla tuo mukaan uusia mahdollisuuksia ja sitä paljon mainostettua joustavuutta.

Tämän päivän kalustokin alkaa olla jo pitkälti talvikelpoista, joten automatkailun voi näin yhdistää myös talven harrastuksiin. Matkailuautoalalla alkaa olla jo mukavasti vuokrakalustotarjontaa, jota varsinkin nuoret seikkailijat käyttävät jo paljon tänä päivänä hyväkseen.

Omistaminen on kuulunut vahvasti suomalaiseen mielenmaailmaan kaikilla osa-alueilla; asuminen, autoilu, mökkeily, veneily, työkoneet jne jne. Uudet tuulet kuitenkin puhaltavat nyt myös matkailun, vai pitäisikö sanoa seikkailun alalla. Matkailuauton vuokraaminen palvelee osaltaan myös autojen myyntiä. Vuokrauksen yhteydessä pääsee useinkin tutustumaan täysin uuteen malliin. Näin on helppo muokata omaa ostopäätöstään ja samalla voi kuitenkin viettää lomaa.

Kaikilla eri alan messuilla nähdään tietenkin lajin ökykalustoa, joihin vain harvoilla, jos niilläkään on varaa. Automatkailualalla on nähty viimeaikoina myös entistä enemmän vastakkaiseen ajatteluun perustuvia ratkaisuja. Siitä esimerkkinä alati kasvava retkeilyautojen tarjonta sekä erilaiset pienen budjetin matkailuvälineet. Näin mukaan saadaan myös nuoret, joilla ei ole intoa sitoa suuria pääomia lajiin. Ja kun omatoimimatkailun siemen on pienenä kylvetty, on jatkossa odotettavissa potentiaalisia asiakkaita matkailuautoille.

Tämänkertaisen tuulahduksen kaukaisilta mailta toi Tomi Tölli, joka kiersi äskettäin koko maapallon varsin perusvarusteisella Nissan NV200 -pakettiautolla. Automatkailu ei ole siis välttämättä aina välineurheilua, mutta supermukavaa matkantekoa halajaville on vaihtoehtoja jo tarjolla paljon. Turun Automatkailu 2020 oli kolmepäiväinen kuten näyttely aikaisempinakin vuosina. Näillä näkymin tapahtuma tullaan näkemään myös ensi vuoden alussa Best-Caravanin toteutuksena.

Turun Automatkailu 2020 -messuilta tulossa pian lisää artikkeleita. Pysykää kanavalla!

Lue seuraavaksi