Uutiset

Autot

Mercedes-Benz laajentaa eCitaro-mallistoaan

Daimler Buses -yksikön johtaja Till Oberwörder esittelee Mercedes-Benzin ja Setran huippunykyaikaiset, suorituskykyiset ja yhä vahvemmin sähköistyvät linja-automallistot Busworld-näyttelyssä 17. lokakuuta järjestettävässä lehdistötilaisuudessa. ”Tarjoamme asiakkaillemme linja-automallistot ja liikkuvuusratkaisut, jotka sopivat jokaiseen tilanteeseen ja käyttötarkoitukseen. Erityisesti sähköisen liikkumisen alueella viranomaiset ja kuljetusyrittäjät odottavat meiltä paikallisliikenteen pitkälle räätälöityjä täsmäratkaisuja. Uuden eCitaromme kolminumeroiset tilausmäärät osoittavat, että olemme tässä oikealla tiellä”, Till Oberwörder linjaa. Brysselissä järjestettävä linja-autoalan kansainvälinen Busworld-näyttely on avoinna yleisölle 18.–23.10.

eCitaro: Valmiina sähköisen kaupunkiliikenteen jatkuvaan laajenemiseen

Kaksi vuotta sitten esitelty matalalattiainen Mercedes-Benz Citaro -kaupunkilinja-auto on osoittautunut jo nyt menestykseksi. 12,14-metrinen Citaro on kaupunkiliikenteen klassikko, josta on jalostettu myös kompakti Citaro K sekä Citaro G -nivelbussi. Mallisto on täydentynyt myös Citaro hybridillä sekä kaasukäyttöisellä Citaro NGT hybridillä. Hiljattain Mannheimin tehtaalla valmistui sarjan 55 555. auto, joka oli mallin täyssähköinen eCitaro-versio. Mercedes-Benzin täyssähköisiä kaupunkilinja-autoja on jo säännöllisessä reittiliikenteessä Berliinissä, Hampurissa, Oslossa ja Ystadissa, jonka lisäksi autoja on toimitettu Luxembourgiin ja Sveitsiin. Eurooppaan on tilattu autoja lisää kolminumeroinen määrä vielä loppuvuoden aikana.

eCitaron litiumioniakut koostuvat 12 moduulista, ja niiden yhteiskapasiteetti on 292 kWh. Toimintamatka akuilla on noin 170 kilometriä. Moottorien yhteisteho on 2 x 125 kW ja vääntö 2 x 11000 Nm. Normaalimallissa on pistokelataus, mutta tilauksesta katolle voidaan asentaa myös pantografilatauslaitteet. Ensi vuodesta lähtien mallisto laajenee eCitaro G -nivelbussilla, johon mahtuu jopa 145 matkustajaa. Jo ensi vuoden lopulla eCitarossa esitellään uuden teknologian litiumpolymeeriakut, ja vuonna 2022 luvassa on vetykäyttöiseen polttokennoon perustuva ns. range extender, joka pidentää sähköbussin toimintamatkaa entisestään. Nykyisten litiumioniakkujen uusi sukupolvi otetaan käyttöön eCitarossa vuonna 2021. Uusien akku- ja voimantuottoratkaisujen ansiosta eCitaro korvaa perinteiset polttomoottoriin perustuvat kaupunkilinja-autot hyvin pian käytännöllisesti katsoen kaikissa käyttötarkoituksissa.

eMobility: kokonaisvaltainen konsultointi sähköiseen liikkumiseen siirtymiseksi

Mercedes-Benzin toimintafilosofian mukaisesti sähköinen kaupunkiliikenne on paljon muutakin kuin vain eCitaron ostaminen ja toimittaminen asiakaskäyttöön. Mercedes-Benzin asiakkaat voivat hyödyntää eMobility-konsulttipalvelua, joka huomioi kokonaisvaltaisesti uuden sähköisen liikenteen erityiskysymykset: sähkövoiman toimitukset, latausinfrastruktuurin, reittisuunnittelun, telematiikkajärjestelmät, huoltopalvelut sekä työntekijöiden kouluttamisen. Operaattorit saavat tukea esimerkiksi reittisuunnittelussa ja -ohjauksessa, topografian ja sääolosuhteiden huomioimisessa sekä pysähdysten ja latausten aikataulutuksessa. Mercedes-Benzin asiantuntijat käyttävät tarkkoja simulointityökaluja, joiden avulla kyetään määrittämään sähköiseen liikkumiseen parhaiten sopivat alueet ja reitit.

Sprinter Travel 75: jopa 21-paikkainen pienoislinja-auto maailman ensiesittelyssä

Mercedes-Benz esittelee Busworld-näyttelyssä ensi kertaa Sprinter Travel 75 -mallin, joka täydentää Sprinter-pohjalle toteutetun bussimalliston sen yläpäässä. 8,5-metrisen auton akseliväli on 5100 milliä, ja matkustamoon mahtuu enimmillään 21 istumapaikkaa 2+1-istuinjärjestelyllä. Normaali paikkaluku on 18. Matkustamon takana on 2 kuutiometrin tavaratila. Suurin hyötypaino on 6,5 tonnia, ja taka-akseli on ilmajousitettu. Matkustusmukavuutta lisäävät edelleen matkustamon led-valaistus sekä kehittynyt lämmitys- ja ilmastointijärjestelmä. Kuljettajan työtä helpottamaan saatavana on Mercedes-Benzin interaktiivinen MBUX-käyttöjärjestelmä, joka ymmärtää myös puhekomentoja.

Sprinter Travel 75:n perusmoottori on 2,15-litrainen Mercedes-Benzin OM 651 -diesel, joka tuottaa 120 kW (163 hv). Vaihtoehtona on OM 642 -V6-diesel (140 kW/190 hv). Molemmissa vaihteistona on momentinmuuntimella varustettu 7G-Tronic PLUS -automaatti. Turvajärjestelmistä vakiovarustukseen kuuluvat ESP:n lisäksi sivutuuliavustin, aktiivinen jarruavustin sekä käynnistysavustin Hold-toiminnolla.

Tourismo: 25 menestyksen vuotta ja 30 000 tilausta

Mercedes-Benz Tourismo esiteltiin ensi kertaa 25 vuotta sitten, ja nyt käytössä ovat jo mallin 3. sukupolven edustajat. Autoja on toimitettu liikenteeseen yhteensä noin 30 000 kappaletta. Pitkän matkan turistilinja-auton valtteja ovat maksimaalinen taloudellisuus, turvallisuus, käytännöllisyys ja mukavuus. Tourismo RHD on yhtä kotonaan pitkän matkan turistiliikenteessä, shuttle-käytössä, päivämatkoilla kuin satunnaisessa käytössä kaupunkien sisäisilläkin bussireiteillä. Mallissa ovat vakiovarusteena aktiivinen ABA 4 -jarruavustin, sivuvalvonta-avustin, kuljettajan vireystila-avustin sekä etäisyysvalvonta Stop-and-Go–avustimella. Tarjolla on neljä mallia ja kolme koripituutta 12,3­–14 metrin välillä.

Tourismon taloudellisuuden perusta on kuusisylinterinen OM 470 -dieselmoottori, jonka iskutilavuus on 10,7 litraa ja joka tuottaa 335 kW (456 hv). Toinen vaihtoehto on 7,7-litrainen OM 936 -moottori (260 kW/354 hv). EcoChamp 2018 -taloudellisuusajossa kaksiakselisen Tourismon kulutus jäi normaalissa, oikeita käyttöolosuhteita vastaavassa matka-ajossa alle 20 litraan sadalla kilometrillä. Kolmiakselisella Tourismo L -mallilla päästiin 24 kuljettajan keskiarvona lukemaan 22 litraa/100 km yhteensä 94 000 kilometrin mittaisissa testiajoissa. Tourismot kuten muutkin Mercedes-Benzin Busworld-näyttelyssä esittelemät autot erottaa näyttävästä savunharmaasävyisestä metalliulkoväristä.

Setra: käytännöllisiä ja taloudellisia ratkaisuja jokaiseen käyttötarpeeseen

Setran linja-automallisto esittäytyy Busworld-näyttelyssä kaikessa laajuudessaan, ja kaikissa autoissa on yhtenäinen männynvihreä metalliväri. Kaupunkilinja-autojen aatelia edustaa Setra MultiClass 400 -mallisto, jonka yhteisiä piirteitä ovat äärimmäinen funktionaalisuus ja optimaalinen taloudellisuus. Esimerkiksi Setra UL -mallistossa on kuusi erilaista koripituutta S 412 UL:n 10,8 metristä aina S 419 UL:n 15 metriin saakka. Moottorikoot ovat 7,7 ja 10,7 litraa, ja tehot vaihtelevat 220–290 kW:n (299–394 hv) välillä.

Pitkän matkan linja-autojen Setra ComfortClass 500 -mallisto yhdistää mukavuuden ja taloudellisuuden erottuvaan muotoiluun. Mukava ja tilava matkustamo sekä ergonominen ohjaamo takaavat ylellisen matkustusmukavuuden niin matkustajille kuin kuljettajallekin. Tarjolla on peräti kuusi 2- tai 3-akselista vaihtoehtoa ja viisi koripituutta 10,5–14,9 metrin välillä. Moottorikoot vaihtelevat 7,7–12,8 litraan ja tehot vastaavasti 260–350 kW:iin (354–476 hv).

Setra TopClass 500 tarjoaa pitkän matkan reitti- ja turistiliikenteessä ylellisen ja huipputurvallisen matkustuskokemuksen. Matkustamossa on panostettu korkealuokkaisiin materiaaleihin, erottuviin yksityiskohtiin, istuinmukavuuteen sekä hienosäädettyyn lämmitys- ja ilmastointijärjestelmään. Myös kuljettajan paikalla käyttöergonomia on huippulaatua. Saatavana on TopSky Panorama -lasikatto, joka lisää matkustusviihtyvyyttä entisestään. Sarja koostuu kolmesta 3-akselisesta korimallista, joiden pituudet vaihtelevat 12,5-14,2 metriin. Kuusisylinterinen OM 471 -moottori tuottaa 350 kW (476 hv). Tarjolla on myös kaksikerroksinen S 531 DT -vaihtoehto. Sen ilmanvastuskertoimen Cd-arvo 0.35 on ennätysalhainen kaksikerroksisten linja-autojen luokassa ja varmistaa mallin poikkeuksellisen taloudellisuuden että matkustamon tehokkaan äänieristyksen tuuliäänien ja tiemelun minimoimiseksi.

LUE MYÖS Citaro NGT on tehokas väline puhtaaseen kaupunkiliikenteeseen

Lue seuraavaksi