Uutiset

Autot

Kuljettajakoulutusalan toimijat yhdistivät voimansa

Pohjoismaiden suurin kuljettajakoulutusketju CAP-Group oy sekä valtakunnallisesti ammattiliikennepuolelle koulutuspalveluita tuottava Suomen ammattiliikenneakatemia oy yhdisti voimansa ja aikoo kasvaa Suomen johtavaksi ammattipätevyyspuolen koulutustaloksi.

CAP-Group Oy osti noin 80 prosenttia Suomen ammattiliikenneakatemian toiminnasta. Toimitusjohtaja Tuomo Kauppinen sekä koulutuksista vastaava johtaja Sakari Kaikkonen jäivät omistajiksi molemmat noin kymmenen prosentin osuuksilla. Suomen ammattiliikenneakatemia jatkaa toimintaa CAP-Groupin tytäryhtiönä. Kauppinen ja Kaikkonen jäävät yhtiöön kehittämään ammattipätevyyskoulutuksia sekä koko kuljettajakoulutusalaa.  

CAP-Group Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kari näki, että vahvasti kuluttajamarkkinoilla toimivalla konsernilla alkoi olla riittävästi voimavaroja lähteä laajentamaan toimintaa yhä enemmän myös yrityspuolelle. 

”Yritysjärjestelyt ovat hyvä tapa kasvaa. Kaksi vahvaa toimijaa rinnakkain ovat yhdessä entistä vahvempia”, Pekka Kari kertoo.

Suomen ammattiliikenneakatemian toimitusjohtaja Tuomo Kauppinen näkee, että järjestelyn ansiosta koulutuksia pystytään tulevaisuudessa tarjoamaan entistä asiakaslähtöisemmin.

”Koska olemme molemmat valtakunnallisia toimijoita, pystymme hyödyntämään puolin ja toisin toistemme resursseja”, Kauppinen sanoo. 

Synergiaedut tulevat olemaan huomattavat ja suurimpana hyötyjänä tulevatkin olemaan asiakkaat. 

”Tavoitteena on kasvaa Suomen johtavaksi ammattipätevyyspuolen koulutustaloksi.”

Ammattiliikenneakatemian koulutuksista vastaava johtaja Sakari Kaikkonen näkee, että yritysjärjestelyn ansiosta myös syvä osaaminen talon sisällä tulee kasvamaan.

”Pystymme keskittymään entistä paremmin omaan erikoisalaamme, eli ammattipätevyyskoulutuksien kehittämiseen”, Kaikkonen sanoo.

Järjestelyn ansiosta toimintoja pystytään tehostamaan ja järkeistämään.

”Keskitämme tiettyjä toimintoja, jotta molemmat yhtiöt eivät tee samoja asioita päällekkäin. Sisäisesti kaikki resurssimme ovat luonnollisesti molempien yhtiöiden käytettävissä”, Pekka Kari sanoo.

Kaikki osapuolet ovat innoissaan uudesta järjestelystä.

”On hienoa, että viimein pääsemme aloittamaan yhteistyön. Yhdessä olemme enemmän”

Lue seuraavaksi