Uutiset

Autot

Kia Rio 1,1 CRDi Van – kaupunkipörriäinen

Kia Rio 1,1 CRDi Van

Näppärä pieni kaupunkisujahteluun sopiva kulkuneuvo on helposti yrityksessä usein näkyvästi liikkeellä oleva laite. Varmasti usein on lähtöajatuksena, että kilometrikertymä ei ole kovin suuri, joten rahallisen panostuksen ei haluta olla kovin iso. Pieni diesel pakettiautona on varmasti tähän saumaan sopiva ja luonnollisesti, jos sopurahaan saa, on mukava ulkonäkö ja hyvät perusvarusteet ovat plussaa. Tähän saumaan Kialta tarjotaan pikkunäppärää Rio Vania.

Kia Rio on noussut yhdeksi Suomen suosituimmista automalleista. Viime vuonna se kipusi kymmenen myydyimmän automallin joukkoon ja on siellä pysytellyt siitä lähtien. Uudistunut Rio lanseerattiin vuosi sitten Pariisissa ja Suomen ensiesittely uutuudelle oli tammikuussa. Uudistukset koskettivat lähinnä ulkonäköä ja varusteita, sillä tekniikka vastaa hyvin nykypäivän vaatimuksia. Suosion syitä ovat varmasti silmää miellyttävän muotoilun ja pienen kulutuksen ohella monipuoliset tilat, johon pakettiautoversio antaa vielä yhden uuden ulottuvuuden. Varmasti monelle ostopäätöksentekijälle merkittävä seikka on myös Kian seitsemän vuoden takuu.

Rion kaltaiset pienet pakettiautot ovat saaneet oman käyttäjäkuntansa monenlaisista palvelualan tehtävistä erityisesti kaupunkialueilla. Pienen kokonsa ansiosta niillä on helppo liikkua ahtailla alueilla ja pysäköinti on helpompaa kuin isoilla pakettiautoilla. Pikkuauton ollessa sopivan kokoinen, on Rio monessa suhteessa edullinen. Pienikulutuksisen auton polttoainekustannukset jäävät pieniksi ja esimerkiksi rengaskoko on hyvin yleinen, joten renkaatkin ovat edullisemmasta päästä.

Vaikka Rio on pieni auto, on pakettiautoversiossa kuitenkin kohtuullisen mukavasti tilaa. Kynnykset sekä taka- että sivuovilla voivat tietyssä tilanteissa olla haitaksi, mutta toisaalta varsinkin sivuovilla ne ehkäisevät tavaroiden tuloa ”vastaan” ovea avatessa.

Viisiovisuus on ehdottomasti tärkeää tällaisen pikkupakun käytännöllisyyden kannalta. Tavarat pysyvät parhaiten paikoillaan tavaratilan etureunassa ja sinne on varsin pitkä matka kurotella takaluukun kautta, kun taas takaovista sinne pääsee oikein kätevästi. Takaluukun ovelle jätetyt tavarat ovat muutenkin turvallisuusriski, jos ne äkkipysähdyksessä lähtevät liikkeelle. Kaikkiaan pakettiautovarustus voisi sisältää tätä ratkaisua paremmat kiinnityspisteet eikä verkko tavaratilan etuseinänä olisi hassumpi varuste. Nämä asiat tulevat varmasti hoidettua suhteellisen pienin kustannuksin autoa tilatessa, kun ne vain huomaa pyytää.

Riossa vakiovarustelu on varsin kattava käsittäen oikeastaan kaiken oleellisen nykyaikaisiin vaatimuksiin. Ajonvakautuksen (ESC) lisäksi elektronisiin ajonavustusjärjestelmiin kuuluvat hätäjarrutustehostin (BAS), hätäjarruvalojärjestelmä (ESS), kaarreajonhallinta (VMS) ja mäkilähtöavustin (HAC). Halogeeniajovalot ja päiväajovalot saadaan kytkeytymään automaattisesti ja ajovaloissa on myös saatto- / tervetuloa-toiminto.

Mukavuusvarusteet ovat tavanomaiset nykyiset vaatimukset täyttävät. Ilmastointi on, ohjauspyörää voi säätää etäisyyden ja korkeuden osalta, istuimissa on lämmitys, sähkölasit ja sähkösäätöiset/lämmitettävät peilit löytyvät ja keskuslukitus on kauko-ohjattu. Lisäksi varustukseen kuuluvat ajotietokone ja jäähdytettävä hansikaslokero. Integroidun soittimen, jossa on radion lisäksi cd/mp3-soitin, säätömahdollisuus on myös ohjauspyörässä. Keskikonsolissa on AUX- ja USB- liitännät ulkoista soitinta varten.

Kia Rio on ehdottomasti parhaimmillaan taajamaliikenteessä. Pieni diesel on yllättävän vääntävä eikä moottoria tarvitse vinguttaa. Se vääntää myös alhaalta sitkeästi eikä ole herkkä sammumaan, vaikka vaihteen valinta tai kytkimen käyttö ei menisi aivan putkeen. Riolla on helppo kenen tahansa lähteä liikkeelle.

Moottorin kierrokset ovat maantielläkin maltillisissa lukemissa. Kolmisylinterinen pikkudiesel joutuu tekemään töitä vauhdin pitämiseen, mutta selviytyy voiman puolesta aivan mainiosti. Jos matala kulutus on pienten kierrosten tuoma hyöty, tekee se toisaalta myös käynnistä jyrisevää ja se kasvattaa äänitasoa ohjaamossa.

Polttoaineen pieneen kulutukseen vaikuttaa myös ISG-tekniikka eli start-stop-automatiikka. Se sammuttaa auton esimerkiksi liikennevaloihin pysähdyttäessä automaattisesti ja käynnistyy taas liikkeelle lähdettäessä. Järjestelmä osaa tunnistaa tilanteita, joissa moottoria ei kannata sammuttaa, esimerkiksi lämpötilan ja akun varauksen mukaan. Automatiikalle on myös kytkin, jolla se voidaan ottaa pois käytöstä.

Kokonaisuutena Rio on kuitenkin varsin tunteeton kilometrimäärälle. Pitokustannukset eivät ole kohtuuttomat pienilläkään kilometreillä, mutta isommatkaan määrät eivät pienikulutuksisella autolla tuota yllätyksiä.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi