Uutiset

Autot

IS Automotive Oy myy erikoiset yritysautot

IS Automotive

Yrityksen käyttöön hankittava auto toimii monesti markkinointivälineenä, joka monilta osin soveltuu myös tavaroiden ja henkilöiden kuljettamiseen. Lähtökohtaisesti hankinta tehdään käytännön asettamien raja-arvojen puitteissa, jolloin valinta kohdistuu hyvin usein tonniluokan pakettiautoon. Näkyvyyden ja mainosarvon kasvattamiseksi standardiajokki saa ylleen yrityksestä kertovan teippauksen yhdessä kiiltävien rosteriosien kera. Jyväskylässä toimiva Ilmo Saarelan luotsaama IS Automotive Oy tarjoaa yrityksille massasta poikkeavaa ratkaisua.

”Klassikko- ja veteraaniautoilla on jo luontaisesti erittäin suuri huomioarvo, mitä yritykset voisivat hyödyntää huomattavasti nykyistä enemmän”, pohtii Saarela toimipisteessään Jyväskylässä. Saarelan mukaan ajatus klassikkoajoneuvon hyödyntämisestä yrityskäytössä on Suomessa uutta, muualla maailmassa sen hyödyt on nähty jo aiemmin.

”Yksi merkittävä seikka huomioarvon lisäksi on auton arvon säilyminen. Uuden pakettiauton hinta putoaa hyvinkin nopeasti, kolmen vuosikymmenen ikäisen auton arvo taasen pysyy hyvin vakaana. Lähtökohtaisesti klassikkoautojen hinnat ovat nousujohteisella uralla”, kertoo Saarela.

IS Automotive Oy:n historia juontaa juurensa neljän vuoden taakse, jolloin Saarela aloitti sivutoimisen yrittämisen autoalalla. Uusien ja käytettyjen, mutta lähestulkoon aina massasta poikkeavien autojen maahantuonnilla sekä huoltotoiminnalla alkanut toiminta kasvoi hyvin nopeasti päätoimiseksi yrittämiseksi autojen parissa.

”Aloitin toiminnan tuomalla maahan pääasiassa uusia muskeliautoja, joiden myynti on vähentynyt autoveron korotuksen myötä. Tämän jälkeen toiminta on nojannut uusien Ford F150 Raptor –pick-upien ja klassikkoautojen maahantuontiin”, linjaa Saarela.

Jyväskylässä toimivalla yrityksellä on varsin laaja ja kattava kumppanuusverkosto eri puolilla maailmaa, mikä on tehokkaan toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeä seikka. Kumppanit auttavat omalta osaltaan niin autojen etsimisessä, kunnon tarkastuksessa kuin rahtijärjestelyissäkin. Saarelan mukaan autoja hankitaan tällä hetkellä lähinnä Pohjois-Amerikasta, Hollannista ja Brittein saarilta, missä on laaja valmiiden klassikkoautojen tarjonta.

”Pyrin löytämään asiakkailleni aina mahdollisimman valmiin auton, joka toimitetaan ”avaimet käteen” –periaatteella rekisteröitynä ja tullattuna. Projektiluontoisten autojen hankinnan jätän mieluusti toisille toimijoille”, linjaa Saarela, jonka mukaan autojen kunnostaminen Suomessa ei suinkaan ole se edullisin tai vaivattomin tapa.

”Kokonaiskustannukset pysyvät hallittuina, kun asiakkaalle tuodaan valmis auto suoraan ulkomailta”, vakuuttaa Saarela, jonka mukaan edulliselta vaikuttava omatoiminen maahantuonti pitää sisällään monia uhkia, joiden konkretisoituminen on yleensä kallista.

”Käytetyn auton hankinnassa on tärkeää tietää kohdat, joita autoista pitää tarkastaa. Käytössä olevan kumppanuusverkoston avulla voimme varmistua, että kaupankäynnin kohteena oleva auto on varmasti myyjän puheiden mukainen”, perustelee Saarela ammattilaisen käyttöä autohankinnan yhteydessä. Toinen merkittävä seikka piilee kulurakenteessa ja sen ennakoitavuudessa. Saarela antaa asiakkaalle aina kirjallisen tarjouksen, jossa esitetään auton hankintaan, rahtiin ja tullakseen sekä rekisteröintiin liittyvät kulut eriteltynä.

”Eritoten tullimaksujen tai maantiekuljetuksen osuus lähtömaassa saattaa yllättää kokemattoman autonostajan”, tietää Saarela vuosien tuoman kokemuksen perusteella.

”Monesti yrittäjän oma harrasteauto toimii myös yrityksen käyntikorttina, mutta harva on tullut ajatelleeksi, että yritysauto voisi toimia myös harrasteautona”, linjaa Saarela, jonka mukaan eritoten kuljetusyrittäjät sekä maarakennuksen ja rakennusalan parissa toimivat yrittäjät ovat osoittaneet kasvanutta kiinnostusta asiaa kohtaan.

Myös verottaja on otettava huomioon hankittaessa yrityksen käyttöön harrasteautotyyppistä vaihtoehtoa.

”Auton hankintahinnasta voi vähentää arvonlisäveron, mikäli auton hankinta on perusteltua yrityksen toiminnan kannalta. Lisäksi suosittelen ajopäiväkirjan käyttämistä ikävien veroseuraamusten välttämiseksi”, muistuttaa Saarela .

Meidän Katsastus Oy:n Jarno Viinikainen hankki luotsaamalleen yritykselle maskottiauton kohta kolme vuotta sitten. Vuonna 1953 Yhdysvalloissa valmistunut Chevrolet Pick-up C3100 5 window –avolava-ajokki onkin tämän jälkeen toiminut sekä huomionherättäjänä toimipisteen pihassa, että aina lähtövalmiina olevana kiireapulaisena nopeisiin lähtöihin.

”Auton käyttö muistuttaa paljolti ylläpitokäyttöä, jolla varmistetaan auton toimivuus myös jatkossa”, kertoo Viinikainen, jonka mukaan autolla hoidetaan muun muassa omia posti- ja pakettikuljetuksia.

”Konepeiton alla on Chevroletin valmistama 5,7 litran V8-moottori, jonka jatkeena on automaattivaihteisto. Etupäähän on asennettu erillisjousitus ja takaa löytyy pitkittäisin lehtijousin varustettu akseli”, kertoo Saarela maahantuomansa ajokin kokemasta muutoksesta.

Viinikaisen toiveissa oli löytää huomioarvoltaan suuri pick-up, joka olisi mahdollisimman valmis ja vastaisi nykypäivän autolle asetettavia vaatimuksia mukavuuden ja ajettavuuden suhteen. Näiden raja-arvojen puitteissa Saarela alkoi etsiä sopivaa vaihtoehtoa Yhdysvaltain markkinoilta.

”Kävin läpi yli 1200 myynti-ilmoitusta, joiden perusteella valitsin ensin kymmenkunta kriteerit täyttävää ajokkia”, muistelee Saarela työstä, jonka perusteella Jyväskylään saatiin huomiota herättävä hyötyauto. Viinikaisen mukaan auton mukanaan tuomaa huomioarvoa on vaikea mitata euroissa. Toisaalta Viinikainen kertoo neljän vuoden ajan toimineen katsastusaseman saaneen vankan aseman eritoten harrasteautoilijoiden parissa. Ja tässä kohtaa pihassa paistattelevalla ajokilla on varmasti oma osuutensa. ”Uskon ajokin luoneen toiminnastamme myönteistä mielikuvaa asiakaskunnan parissa”, uskoo Viinikainen, jonka mukaan kunnostetun ja arkiajoon soveltuvan klassikkoauton hankinta asettuu hinnallisesti samaan kategoriaan uusien peruspakettiautojen kanssa.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi