Uutiset

Autot

Hobby Group Finland – Automatkailijoiden toiveet valmistajien tiedossa

Hobby Group Finland on yritys, joka toimii Hobby- ja Fendt-matkailuajoneuvojen valmistajien edustajana Suomessa. Näin saksalaisvalmistajat tietävät tarkoin maamme tilanteen niin myynnillisten kuin jälkimarkkinointiin liittyvien yksityiskohtien kautta. Tämän ansiosta tehtaat osaavat tuottaa linjastoiltaan juuri meidän olosuhteisiimme soveltuvia tuotteita, jotka täyttävät kotimaisten automatkailijoiden kovan vaatimustason. Yritys myös ylläpitää Suomen myynti- ja huoltoverkostoja sekä vastaa merkkien kattomarkkinoinnista maassamme.

Hobby Group Finlandin toimitusjohtaja Tom Sågbom on alan kokenut ammattilainen, joka on seurannut maamme automatkailupuolen kehitystä eturivin paikalta jo yli kymmen vuoden ajan. ”Vuosi 2017 oli pitkästä aikaa mukavaa seurattavaa sekä matkailuautojen että -vaunujen puolella. Erityisesti vaunupuolen parantunut tilanne hiljaisten vuosien jälkeen kertoo alalla olevasta hiljalleen purkautuvasta potentiaalista. Kuluva vuosi on lähtenyt myös kaupallisesti lupaavasti käyntiin, mutta Keski-Euroopan reippaasti kasvaneet myyntimäärät ovat aiheuttaneet tuotantoon ruuhkia ja toimitusajat ovat pidentyneet huomattavasti. Tässä Hobby Group Finlandin toiminta on auttanut mukavasti ja myös pienen Suomen tilaukset otetaan tehtailla huomioon hektisissäkin tilanteissa. Tähän vaikuttaa tietysti se, että Suomi on markkinaosuuksiltaan sekä vaunuissa että autoissa maailman paras Hobby-maa”, kertoo Sågbom.

Verkosto kunnossa

Hobby-ajoneuvoilla on maassamme hyvin kattava, lähes 20 pisteen myyntiverkosto, joka kattaa koko Suomen maantieteellisesti hyvin tarkoin. ”Alan trendinä on suurien matkailuajoneuvoliikkeiden kasvu ja meille myyntiverkostomme menestys on todella merkittävä tekijä kasvua rakennettaessa. Luonnollisesti myös pienemmille yhtiöille on maassamme tilaa ja tärkeää on tietysti myös huolto- ja muiden jälkimarkkinointipalveluiden pysyminen vaadittavalla tasolla”, Sågbom korostaa.

Merkittävä tekijä Hobbyn hyvässä kasvussa Suomessa on myös yhteistyö pohjoismaiden johtavan matkailuautovuokraamo Touring Carsin kanssa. ”Matkailuajoneuvovuokraus on ehdottomasti yksi kasvavista trendeistä alalla ja samalla se tarjoaa oivan väylän päästä tutustumaan automatkailijaelämään ilman suuria taloudellisia panostuksia. Tämä mahdollisuus on onnistuneesti nuorentanut autoilijakuntaa ja varsinkin moni lapsiperhe on päässyt alalle sisään huippulaadukkaiden ajoneuvojen kautta.  Touring Carsin päätös käyttää pääosin Hobbyn matkailuautoja on meille tärkeä kokonaisuus ja olemmekin hyvin tyytyväisenä mukana tuomassa alalle uutta, kauan kaivattua sukupolvea”, lisää Sågbom.

Ala muuttuu, Hobby mukana

Tom Sågbom on tunnettu alan visioistaan ja hän onkin ollut mukana useissa projekteissa, jossa alaa viedään jo pitkälle tuleville vuosikymmenille. ”Liika konservatiivisuus hidastaa kehitystä ja on oltava valmiita tekemään rohkeitakin ratkaisuja pitääksemme alan elinvoimaisena. Esimerkiksi hieman alan ulkopuolelta tulevien nuorten designsuunnittelijoiden näkemykset tulevaisuuden ajoneuvoista ovat usein hyvin piristäviä. Ne ehkä eivät aina ole täysin realistisia, mutta niistä saadaan usein hyviä ideoita, jotka aikanaan konkretisoituvat myös itse ajoneuvoihin. Esimerkkinä toimii tuore visio erittäin kevyestä vaunusta, jonka vetäminen onnistuu vaikka sähköpolkupyörällä”.

Suurena muutoksena alalle Sågbom näkee retkeilyautoluokan kasvun. ”Monissa perheissä retkeilyauto toimii perheen kakkosautona, sillä se soveltuu ketteryytensä ansiosta hyvin myös arkipäivän harrastus- ja kauppakuljetuksiin. Toisaalta myös isoille luxus-ajoneuvoille tulee edelleen olemaan oma asiakaskuntansa, joten monipuolisuus tulee säilymään alalla myös jatkossa. Kaiken kaikkiaan arvioin kaluston keskihinnan hieman alenevan jatkossa ja mielenkiinnolla seuraan mitä luultavasti läpimenevä uusi mittoja koskeva laki tulee aikaansaamaan erityisesti mallistovalikoimissa”, päättää Sågbom.

Lue seuraavaksi