Uutiset

Autot

Henkilöautojen ensirekisteröinnit laskeneet, paketti- ja kuorma-autojen kasvaneet

Henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat laskeneet 1,6 prosentilla vuoden 2017 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana. Sähkökäyttöisiä henkilöautoautoja rekisteröity toukokuun loppuun mennessä lähes yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä.

Kesäkuussa henkilöautoja ensirekisteröitiin 1 prosentti enemmän kuin viime vuonna, mutta silti ensirekisteröinnit olivat 1,6 prosenttia laskussa verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Uusia henkilöautoja ensirekisteröitiin alkuvuonna 64 441 kappaletta, kun määrä oli edellisvuonna vastaavana ajankohtana 65 478.

”Talouden näkymät vaikuttavat Suomessa tällä hetkellä hyvältä, joten uskon vuoden ensimmäisen puoliskon laskusta huolimatta, että koko vuoden ensirekisteröintimäärät tulevat vielä nousemaan viime vuodesta”, toteaa Trafin tietojohtaja Juha Kenraali: ”Voisivatko autoilun uudet ilmiöt, esimerkiksi yhteiskäyttöautojen ja muiden vaihtoehtoisten liikkumistapojen tulo markkinoille, vaikuttaa jo nyt auton ostoa harkitsevien päätöksentekoon? Etenkin Uudenmaan 2,5 prosentin lasku ensirekisteröinneissä panee ainakin minut asiaa pohtimaan.”

Suosituimmat henkilöautomallit alkuvuonna olivat Skoda Octavia, Nissan Qashqai ja Toyota Auris. Ensirekisteröityjen henkilöautojen määrä kasvoi suhteellisesti eniten vuoteen 2016 verrattuna Kainuussa ja Lapissa. Ensirekisteröintien määrä taas laski eniten Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

Sähköautojen ja hybridien suosio jatkaa kasvua

Sekä sähköautojen että hybridien ensirekisteröinnit ovat kasvaneet huomattavasti. Sähkökäyttöisiä henkilöautoautoja oli rekisteröity toukokuun loppuun mennessä lähes yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä (2017: 215, 2016: 223). Yhteensä vaihtoehtoisia käyttövoimia käyttäviä henkilöautoja oli rekisteröity 1 139 kappaletta eli 75 % enemmän kuin tammi-toukokuussa 2016.

”Tässä vaiheessa tilastotarkastelussa on käytössä vasta tammi-toukokuun luvut, kesäkuun luvut saamme lähipäivinä” kertoo Trafin erityisasiantuntija Ari Väisänen.

”Vaikka emme ole saaneet vielä kesäkuun lukuja, voi näiden toukokuun lukujen perusteella sanoa, että sähköautojen ja hybridien suosio näyttää jatkavan kasvuaan”, kertoo Juha Kenraali.

Paketti- ja kuorma-autojen ensirekisteröintien määrät edelleen kasvussa

Kaikkien autojen ensirekisteröintien määrä kasvoi vuoden 2016 vastaavan ajankohtaan verrattuna. Yhteensä autoja rekisteröitiin tammi-kesäkuussa 74 878, eli 1,1 % enemmän kuin viime vuonna. Sekä paketti- että kuorma-autojen ensirekisteröintien määrät kasvoivat selvästi vuonna 2016 ja kasvu on jatkunut myös alkuvuonna 2017. Pakettiautoja ensirekisteröitiin 8 364 kappaletta, mikä oli 25,1 % enemmän kuin vuonna 2016 vastaavaan aikaan.

”Paketti- ja kuorma-autojen ensirekisteröintien lisääntymisessä näkyy yleinen taloustilanne”, Kenraali sanoo.

Suosituimmat pakettiautomerkit olivat Volkswagen ja Ford. Kuorma-autoja ensirekisteröintien määrä kasvoi alkuvuonna 11,4 % viime vuoteen verrattuna. Kuorma-autoja rekisteröitiin yhteensä 1 872 kappaletta. Uusia linja-autoja rekisteröitiin 201 kappaletta, eli 9,8 % enemmän kuin viime vuonna.

Trafi julkaisee tiedotteen ajoneuvokannasta viikolla 30.

Verkossa

www.trafi.fi

Lue seuraavaksi