Uutiset

Autot

Ford Transit 140 T350 L Pegabus – matkustusmukavuutta ja ajamisen iloa

Tamlans Oy:n toimipisteet sijaitsevat Tampereella sekä Korpilahdella ja yritys työllistää yhteensä noin 70 henkilöä, joista suurin osa Tampereen Ruskon toimitiloissa. Tarkasti ammattiautojen valmistukseen suunnitellut tilat valmistuivat Tampereelle vuonna 2007, mikä mahdollisti tilauskannan kasvamisen vaatiman tuotantotehokkuuden paranemisen.

Uusissa tiloissa myös suunnittelu- ja testaustoiminta pääsi kehittymään nopeasti ja tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden ja automaahantuojien kanssa syntyy jatkuvasti uusia alan innovaatioita. Toimitilojen tehokkuus sekä yritykselle muodostuneen yhteistyöverkoston vahvuus mahdollistavat myös suurten toimituskokonaisuuksien valmistumisen sovittuina aikoina. Tämä on tärkeää sekä kotimaassa että varsinkin vientiin valmistuvissa, erityisesti ambulanssipuolen tilauksissa ympäri maailman.

Transit ja Pegabus on toimiva yhdistelmä

Ford Transit soveltuu loistavasti pikkubussiksi ja pienoislinja-autoksi Suomen oloihin. Sillä hoituvat kokemuksella vaikkapa koululaiskyyditykset sekä invakuljetukset pyörätuolipaikoin. Myös Transitin mainio hinta/laatusuhde ja kattava myynti- ja huoltoverkosto lisäävät mallin houkuttelevuutta. Pikkubussiksi soveltuvuutta lisäävät myös suuri sisätilojen leveys, loistava ajettavuus, kuuluisa luotettavuus, voimakas moottori sekä huippuluokan turvallisuusominaisuudet.

Pegabus-varustuksella auton monikäyttöisyys lisääntyy huomattavasti ja esimerkiksi matkustamon istuinten kokoonpano on muutettavissa todella helposti kuljetustarpeiden mukaisiksi. Pegabus-varustelu on räätälöitävissä asiakaskohtaisest, jolloin auton sisä- ja ulkopuolen saa juuri haluamallaan ulkonäöllä ja toimivuudella.

Ammattitaitoinen varustelutyö

Koeajoautomme oli Transitin pitkä ja puolikorkea 350 L- malli, joka soveltuu myös invataksiksi. Perus-Transitin matka ammattiluokan pikkubussiksi alkoi auton alkutarkastuksella ja purkutöillä. Tämän jälkeen alkoivat varsinaiset varustelutyöt, joissa autoon asennettiin esimerkiksi ääni- ja lämpöeristykset ohjaamoon, matkustamoon sekä pyöränkoteloihin. Verhoilutyöt, Canbus-väyläohjausjärjestelmä, mahdollisen pyörätuolinostimen johdotus ja muut sähkötyöt hoituivat Tamlansin henkilökunnalta kovalla rutiinilla ja samalla sisätilan valaistus ja äänentoistopuoli hoidettiin kuntoon.

Auton istuimet ovat laadukkaita niin ergonomialtaan kuin materiaaleiltaan ja väriyhdistelmissä on tarjolla monipuolisesti vaihtoehtoja. Istuinten kankaat on suunniteltu kovaan jokapäiväiseen käyttöön ja istuinten pikakiinnitysmekanismi on todella helppo- ja nopeakäyttöinen. Tyylikäs ja alas taitettavissa oleva sivupöytä tarjoaa työskentely- ja ajanvietemahdollisuuksia. Nopearytmisiä koululaiskuljetuksia hyödyttää sähköinen ovenavausmekanismi ja matkustusmukavuudesta huolehtii korkeatasoinen ilmastointijärjestelmä. Valoteline lisäkaukovaloilla ja sivuoven rosterinen astinlauta lisäävät ulkonäköä ja turvallisuutta. Transitin ulkonäkö viimeisteltiin tyylikkäillä teippauksilla ja maalaustöillä ja näin edustusluokan pikkubussi oli valmiina asiakkaan käyttöön. Näin mittavan muutostyön tekeminen vei Tamlansilta aikaa noin pari kuukautta.

Mukavuutta kuljettajalle ja matkustajille

Koeajoautoon ulkoisesti tutustuttaessa ensimmäisenä huomio kiinnittyy tummennettuihin taka- ja sivuikkunoihin sekä valotelineeseen lisävaloineen ja jämerään astinlautaan. Auto on jo nyt todella katseenkestävä ja aluvanteilla tyylikkyys tulisi varmasti lisääntymään. Ohjaamo on takuuvarmaa Transitin tasoa ja kaikki hallintalaitteet löytyvät odotetuilta paikoiltaan. Canbus-väyläohjausjärjestelmän toiminnot ja näyttö on sijoitettu keskeiselle paikalle konsolin keskiosaan ja sen käyttö onnistuu pienen tutustumisen jälkeen helposti myös liikkeellä oltaessa. Kuljettajan istuin on miellyttävän jämerä ja oikeat säädöt löytyvät helposti. Ovenavausmekanismin kytkin sijaitsee ratin vasemmalla puolella ja ovi sulkeutuu ja avautuu sopivan ripeästi. Jämerä ja riittävän karkea rosterinen astinlauta palvelee sekä etumatkustajaa että matkustamoon kulkevia ja varsinkin talviolosuhteissa se on hyvinkin tarpeellinen varuste.

Koeajoautomme matkustamo oli varustettu Tamlansin mukavilla istuimilla, joista saadaan paikat 12 koululaiselle. Mitoituksensa puolesta istuimet sopivat hyvin sekä aikuisille että lapsimatkustajille. Kaikki istuimet ovat pikakiinnitteisiä eli niiden poisto ja takaisinlaitto onnistuu vaivatta. Lisäksi istuimista kolme on kokoontaitettavaa. Tyylikäs ”kortinpeluupöytä” ajaa asiansa ja tarvittaessa tilaa se on myös helppo taittaa alas seinää vasten. Kaiken kruunaavat hienostunut verhoilu ja etenkin katon ja lattian ledi-spottien tunnelmavalaistus. Myös äänentoistojärjestelmä sai vaativalta kuulijakunnalta hyvää palautetta.

Tilaa ja muunneltavuutta

Tavaratilan määrä on Transitissa takaosassa mukavan suuri ja istuinten alta saa pidempää tavaraa mahdutettua helposti kyytiin. Tarvittaessa reippaammin tilaa esimerkiksi pyörätuoleille on tietenkin helpointa irrottaa takimmaisista istuimista toinen tai vaikka molemmat. Itse irrotusmekanismi on todella nopea ja se onnistuu ensikertalaiseltakin turhia miettimättä. Mekanismissa onkin onnistuttu yhdistämään yksinkertaisuus ja toimivuus miellyttävällä tavalla.

Hiljaista ja miellyttävää matkantekoa

Itse koeajoissa Transit Pegabus osoittautui odotetun mukavaksi ajopeliksi. Äänieristyksissä on onnistuttu ja sekä moottorin että maantien melu kuuluu vain vaimeasti sisätiloihin. Keskustelu sisätiloissa onnistuu mainiosti ja kuljettajan paikaltakaan ei tarvitse ääntään korottaa elleivät koululaiset tai muut asiakkaat anna aihetta.

Transitin 140 hevosen moottori kuljettaa isoa autoa vaivatta ja risteyksissäkään ei jalkoihin jäädä. Tamlansin työssä on selvästi otettu sekä kuljettajan että matkustajien viihtyvyys huomioon ja auto soveltuu erinomaisesti monipuoliseen käyttöön runsaan muunneltavuutensa ansiosta. Hinnaltaan Pegabus-varustelu on tietenkin mittava sijoitus tehdasbussiin verrattuna, mutta koska auto täyttää kevyesti kaikki laatu- ja turvallisuusvaatimukset ja on asiakkaille luotettava ja miellyttävä vaihtoehto, tulee se myös lisäämään ajojen määrää ja näin maksaa itseään nopeammin pois. Huomioitavaa on myös se, että Tamlansin tuotteilla myös jälleenmyyntiarvo säilyy tunnetusti korkeana.

www.tamlans.fi

Lue seuraavaksi