Uutiset

Autot

Energiatehokas uusi-ilmeinen Toyota Hilux

Yli 40 vuoden kokemus pick-up-markkinoilla ja 13 miljoonaa valmistettua Hiluxia kertovat jo paljon mallin suosiosta. Toyotalle pidetään luonteenomaisena kestävyyttä ja luotettavuutta, mitkä Hilux on osoittanut toimintavarmuutena karuissakin olosuhteissa. Vahvuuden perustana on vankka tikapuurunko, joka antaa autolle hyvän vääntöjäykkyyden.

Suomessa Hiluxin markkinaosuus pick-up-malleista on pitkään ollut yli puolet. Koko Euroopassakin Hilux on viime vuosina ollut ostetuin pick-up – esimerkiksi vuonna 2010 joka neljäs Euroopan markkinoilla myyty pick-up oli Hilux.

Uutta muotoilua

Malliuudistus vuodelle 2012 toi Hiluxiin uudet muodot A-pilarista eteenpäin. Entistä virtaviivaisempi muotoilu tekee autosta menevämmän näköisen ja selvimmin uuden mallin erottaa uudesta, entistä tiheäripaisemmasta etumaskista ja uudelleen muotoillun konepeiton entistä leveämmästä ilmanottoaukosta.

Ohjaamossa on muotoiltu uudelleen kojelauta ja mittaristot. Henkilöautomaisuutta tuo sisustan yhtenäinen väriskaala hopeanhohtoisine somisteineen. Uutta nykyaikaista muotoilua on myös keskikonsolissa ja ohjauspyörässä. Kojetaulun keskellä on SR-malleissa Toyota Touch -multimedianäyttö. Sen välityksellä toimivat soittimen lisäksi esimerkiksi navigointi ja peruutuskamera.

Kehittynyttä tekniikkaa

Suomeen tuodaan nelivetoista Hilux-mallistoa, joka käsittää kaksi korimallia: Extra Cab, jossa on istumapaikat kahdelle ja siinä jää tavaratilaa penkkien taakse sekä Double Cab, joka on neliovinen ja paikkoja siinä on viidelle. Pidemmällä ohjaamolla varustettu Double Cab on saatavana sekä 2,5- että 3-litraisella moottorilla, kun Extra Cab on aina 2,5-litraisella moottorilla varustettu.

Koeajettu auto oli Extra Cab -versio, joten siinä oli 2,5-litrainen moottorivaihtoehto. Tehoarvot ovat samalla tasolla kuin aikaisemmassa 2,5-litraisessakin, mutta hiilidioksidipäästöä on saatu alennettua merkittävästi. Nyt tämän mallin lukema on 194 g/km, joka on tässä autoluokassa varsin alhainen. Teholukema tälle on 106 kW (144 hv) kierrosnopeudella 3 400 k/min ja vääntömaksimi 346 Nm kierrosalueella 1 600-2 800 k/min.

Päävaihteistona 2,5-litraisissa malleissa on 5-vaihteinen manuaalivaihteisto, kun 3-litraisten yhteydessä on automaattivaihteisto. Vaativiin olosuhteisiin mentäessä alennusvaihteiston antama vetovoima mahdollistaa pääsyn perille ja monesti myös työtehtävien hoitamisen.

Taka-akselin tasauspyörästö on 100 prosenttisesti lukittavissa. Keskitasauspyörästö vapautuu automaattisesti olosuhteiden muuttuessa, joten se ei jää vahingossa päälle matka-ajossa, mikä säästää polttoainetta ja tekniikkaa.

Lukkiutumattomat ABS-jarrut on varustettu elektronisella voimanjaolla, jotka yhdessä auttavat auton hallinnassa. Ajonvakautusjärjestelmä VCS on saatavana vain Double Cab SR+ -mallin yhteydessä.

Laajentunut vakiovarustelu

Vakiovarustelu on aikaisempaa runsaampi. Esimerkiksi lämmitettävät ovipeilit ja ilmastointi ovat nyt vakiovarusteita kaikissa malleissa.

SR-varustetaso tuo varsin runsaasti lisää varusteita perusversioon verrattuna. Toyota Touch -kosketusnäyttö on 6,1-tuumainen ja sen avulla voidaan ohjata muun muassa USB-liittimellä yhdistettäviä iPodia tai MP3-soitinta. Järjestelmä sisältää Bluetooth-yhteyden ja sen avulla voidaan käyttää esimerkiksi matkapuhelinta. Radion kaukosäätimet ovat myös nahkapäällysteisessä ohjauspyörässä. Kaiuttimia SR-malleissa on kuusi kappaletta, kun perusversiossa niitä on kaksi. Monitoiminäyttö näyttää useita tietoja: audio, keskinopeus, kello, ulkolämpötila, polttoaineenkulutus ja toimintasäde.

Ulkoisesti SR-malli on viimeistelty. Etupuskuri on maalattu korin väriseksi ja takapuskuri on kromattu. Astinlaudat kuuluvat vakiona tähän varustelutasoon samoin kuin korinväriset lokasuojanlevikkeet. Kromia on myös ovenkahvoissa ja peilien taustoissa, joihin on integroitu myös sivuvilkut. Ajovalonpesimet, tummennetut lasit ja etusumuvalot kuuluvat SR-varusteluun.

www.toyota.fi

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi