Uutiset

Autot

Caravan Larvannolta pieniä ja suuria ajokkeja

Caravan Larvannon tuotevalikoima koostuu niin pienistä kuin suuristakin matkailuajoneuvoista. Maahantuontivalikoimaan kuuluvat Adrian, Caradon ja Hymerin ohella myös Niesmann+Bischoffin valmistamat Arto, Clou ja Flair-matkailuajoneuvot sekä Poksi-matkailuvaunut.

– Olemme Suomen ainoa Niesmann+Bischoffin maahantuoja, joten sen osalta markkina-alueemme kattaa koko Suomen. Muutoinkin toimimme suhteellisen laajalla alueella, aina Keski-Suomea ja ruotsinkielistä Pohjanmaata myöden, valistaa toimitusjohtaja Pertti Larvanto.

Larvanto myy vuosittain noin sata uutta tai käytettyä matkailuajoneuvoa. Suosituin hintaluokka on 40-80 000 euron välillä, mutta viime vuonna Larvanto kertoo myyneensä kaksi Clou-ajokkia, joiden hintalapussa oli kuusinumeroinen, numerolla kaksi alkava hinta.
Isojen matkailuajoneuvojen kysyntä on Larvannon mukaan lisääntynyt viime vuosina merkittävästi.

– Samalla suomalaismarkkinoille on tullut myös uusia merkkejä, joten kilpailuasetelma ei ole merkittävästi muuttunut.

Larvannon mukaan heidän maahantuoma ja markkinoima Adria sitä vastoin kilpailee tasavertaisesti markkinajohtajan asemasta laajan mallivalikoiman ja hyvän hinta-laatusuhteen ansiosta. Poksi-matkailuvaunut ovat tulleet uutena merkkinä mukaan kevään 2008 aikana ja puo­la­­laisvaunuille povataan käyttäjiä varsinkin harrastuksen aloittajista. Hymer ja Carado edustavat välimallin merkkejä, joiden valikoimissa on ­ajok­keja monenlaisiin tarpeisiin. Laajan merkki- ja mallivalikoimansa ansiosta Caravan Larvantoa voi nimittää kaiken kansan matkailuajoneuvomyymäläksi.

Hyvästä parempaan huoltopalveluun

Caravan Larvannon uudet toimitilat sijaitsevat Rauhalahden leirintäalueen välittömässä läheisyydessä Kuo­pion keskustan eteläpuolella. Lokakuussa 2007 valmistuneissa tiloissa on 600 neliötä lämmintä myymälä- ja korjaamotilaa sekä 400 neliötä katosta vaihtokaluston säilytystä silmällä pitäen. Reilun hehtaarin tontista asfaltoitua on noin puolet, joskin sepelikenttäkin jouduttiin jo kevään korvalla ottamaan käyttöön uusien matkailuautojen saapuessa ­odot­tamaan uusia omistajiaan.

– Uusien tilojen ansiosta olemme voineet laajentaa huoltopalveluamme, joka työllistää tällä hetkellä kaksi henkilöä. Kokonaisuutena voisi todeta, että autojen huolto on Suomessa luvattoman huonolla tolalla, koska asiakkaiden mielestä ajokin huoltaminen on kallista. Huonosta huollosta johtuvan rikkoutuneen osan korjaaminen on mielestäni vielä kalliimpaa, laskee Larvanto.

Huoltohenkilöstön ammattitaidon ylläpitämiseksi Larvannolla ylläpidetään jatkuvaa koulutusta. Viimeisen neljän vuoden aikana huoltohenkilöstöä on käytetty tehtaiden koulutuksessa kahdesti vuodessa. Ensi syksynä korjaamolta lähtee asentaja opiskelemaan matkailuajoneuvojen huoltoa TTS:n järjestämälle kurssille Rajamäelle.
Caravan Larvannolla tehdään lähinnä matkailuosaan liittyviä huoltoja ja korjauksia, valmiudet löytyvät myös kaasulaitetyöhön. Uusien toimitilojen myötä huoltotilat lähes kaksinkertaistuivat aikaisempiin verrattuna, joten nyt huoltoja voidaan tehdä samanaikaisesti jopa neljään yksikköön.

Katsaus kristallipalloon

Pertti Larvanto on kaikin puolin tyytyväinen nykyiseen markkinatilanteeseen.
– On muistettava, että Suomi on pieni maa, missä kaikki eivät harrasta matkailuautoilua. Voimakas myynnin lisääntyminen näkyy ennen pitkää hyvin voimakkaana myynnin vähentymisenä.

Larvannon mukaan tällä hetkellä ei voida nostaa esiin tyypillistä Suomessa myytävää matkailuajoneuvoa. Kysyntää on niin pienille kuin suurillekin ajoneuvoille.
– Sen olen kuitenkin huomannut, että mitä pienempi on matkustava porukka, sitä suurempi on auto. Kaikkein suurimmat ajokit menevät usein yrittäjätaustaisille käyttäjille.
Käytettyjen matkailuajoneuvojen tuonti Keski-Euroopasta on edelleen suhteellisen vilkasta, vaikka tuonnin huippu lienee jo ohitettu.

– Saksan päätös kohottaa arvonlisäverotasoaan 16 prosentista 19 prosenttiin nosti ajokkien hintoja jonkin verran, joten hintaetu suomalaiseen vaihtotarjontaan kapeni. Myös EU:n laajeneminen ja siitä seurannut kysynnän lisääntyminen on nostanut hintatasoa Saksassa.
Tarjonnan puutteesta ei tarvitse Saksassa kärsiä, sillä siellä myydään vuosittain noin 15000 uutta matkailuajoneuvoa. Suomeen tuotiin viime vuonna yli 500 käytettyä, useimmiten vuokrakäytössä ollutta matkailuajoneuvoa.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi