Uutiset

Autot

Bullet Broof

Luokan ykkösenä tosin jatkaa lähes 50 %:n markkinaosuudella Toyotan Hilux, mutta nopeasti toiselle sijalle hyökännyt Isuzu on saanut vanhat merkit kaivamaan kaikki keinot omien asemiensa ylläpitämiseksi.

Sotasuunnitelmia on hiottu joka taholla ja esimerkiksi Nissan on kutsunut reservistä edellisen pickup-mallinsa, jota nyt myydään mallimerkintää NP300 käyttäen. Ford jatkaa tasaista vyörytystä koko tavara-automallistonsa rintamalla ja onkin meillä noussut pakettiautojen rekisteröintitilastossa kakkoseksi ohi Volkswagenin.

Viimeksi mainittu ei sekään ole ilmeisesti aikeissa perääntyä, vaan suunnittelee hyökkäystä täysin uusin asein. Hannoverin tämän syksyn tavara-automessuilla saimme nimittäin nähdä konseptiautona VW:n pickup-mallin ”Robust”, jonka maihinnousu Eurooppaan tapahtunee vuoden 2010 aikana.

Kutsunnoissa

Toyota Hilux on vuosikymmenten saatossa saavuttanut lujan työkalun maineen ja malli onkin kuulunut luokkansa suosituimpiin ensiesittelystään alkaen. Meillä menekkiä on edelleen lisännyt Suomen Puolustusvoimien valinta liittää se maastoautovalikoimaansa aiemmin hankittujen Land Rover Defenderien rinnalle. Viime vuoden aikana alkaneiden toimitusten seurauksena jo 50 Hilux Double Cabia on saanut astua palvelukseen armeijan maastovihreissä väreissä.

Armeijan Toyotalta hankkimat versiot ovat tehtaalta tullessaan vakioita, mutta ne erikoisvarustellaan paikallisesti asiakkaan vaatimusten mukaisesti. Ulkoisesti suurin ero vakiomalliin on luonnollisesti korin mattavihreä ulkoväri sekä lavan lasikuituinen kate, mutta tarkemmin katsoen yksityiskohdatkin alkavat paljastua.

Panssarit riviin

Hiluxien räätälöinnissä mukana ollut Kari Vartio Offivaruste Oy:stä kertoo, että kiinnostus erikoisvarusteltuja ja korotettuja maastureita kohtaan on kasvanut rajusti. Niinpä firma on muutamassa vuodessa kasvattanut uusien maastureiden varustelun renkaiden myynnin oheistoiminnasta jo lähes tehtailun tasolle.

”Suuria muutostöitä, kuten esimerkiksi korien korotuksia, olemme tehneet noin sataan autoon. Tällöin renkaaksi on tyypillisesti haluttu 33 tuumaa korkea M/T-maastorengas. Muita tyypillisiä muutoksia ovat vinssiasennukset, joiden määrä on ollut ilahduttavasti kasvussa. Olemme panostaneet vinsseihin paljon, minkä ansiosta olemmekin saaneet legendaarisen Superwinchin edustuksen. Vinssin asennussarjoja löytyy meiltä valmiina käytännössä kaikkiin merkkeihin Fordista Isuzuun”, luettelee Vartio.

Puolustusvoimien Hiluxeihin ei tule korotuksia, mutta kovaa käyttöä varten arimmat paikat on suojattu perusteellisesti. ”Pohjapanssarit on suunniteltu ja kehitetty yhteistyössä Toyotan maahantuonnin kanssa. Nyt ohjelmassamme on etuhelmasta jakovaihteiston alle ulottuva etupanssari, helmapanssarit sekä perän alle tulevan suoja.”

Bullet Proof

”Useisiin autoihin on siis mennyt korotuksia ja toisiin taas vinssiasennuksia ja panssareita. Kasvaneen kiinnostuksen vuoksi olemme tuoneet nyt tarjolle Bullet Proof -nimellä kulkevan varustelupaketin, jossa yhdistyvät kaikki edellä mainitut herkut”, sanoo Vartio.

Ammattilaisten työkäyttöön tarkoitettu paketti pitää sisällään korin korotuksen, 33×12.50 -renkaat 17 tuumaisin vantein, pohjapanssarin etuakseliston ja moottorin suojaksi, helmapanssarit ja takaperän suojauksen sekä Superwinch -vinssin. Paketti pitää sisällään osien lisäksi asennustyöt sekä tarvittavat muutoskatsastukset. Bullet Proof -varustelupaketti on ensimmäiseksi tullut tarjolle Toyota Hiluxiin. Selvitimme, miten muutokset vaikuttavat käytännössä auton ominaisuuksiin.

Tulikokeessa

Ensisilmäyksellä mikään yksityiskohta ei hyppää silmille, vaan detaljit ovat tasapainossa auton alkuperäisen olemuksen kanssa. Esimerkiksi panssarit myötäilevät auton korin linjoja ja vinssikin on upotettu etu­puskuriin lähes huomaamattomaksi.

Koria on korotettu kolme tuumaa rungon päällä, mutta tätäkään ei tule heti ajatelleeksi, sillä mahtavat 33×12.50 MudTerrain -renkaat täyttävät pyöräkoteloihin tulleen lisätilan. Sopusuhtaisuudestaan huolimatta ero rinnalla seisovaan vakioautoon on järisyttävä.

Teimme testiajot sekä kestopäällysteellä että maastossa. Ensihuomio kohdistui jonkin verran hankaloituneeseen autoon nousemiseen: Bullet Proof -Hiluxin lattia on 11,5 cm originaalia korkeammalla eikä helmapanssareita voi käyttää astinlautoina. Ohjauspyörän takana kuljettajan ponnistelut kuitenkin palkittiin ja näkyvyys yli muun liikenteen todettiin loistavaksi.
Suoralla tiellä auton jousitusmukavuus on alkuperäisellä tasolla.

Kaarreajossa korkeammalla sijaitsevan painopisteen vaikutusta osaltaan kompensoivat yli 300 mm leveät, varsin ulos tulevat renkaat. Rauhallisessa ajossa muutokset eivät tuntuneet heikentäneen ajomukavuutta. Isot renkaat nielivät myös tien epätasaisuuksia alkuperäisiä paremmin. Teoreettisesti maastoajoa ajatellen huonona puolena on välitysten piteneminen noin 10 %:lla, minkä vaikutus tuli tarkastaa.

Maastoradalla Hiluxin normaali hidas alue tuntui kuitenkin edelleen täysin riittävältä ja moottori jaksoi vetää mukisematta joutokäynniltä alkaen. Kunnollinen panssarointi, kasvanut maavara sekä isot renkaat tekivät etenemisestä sekä vaivatonta että myös huoletonta pohjakosketuksista huolimatta. Muutamassa vaativassa paikassa jouduimme hakemaan ”pikku-pakkia” ja uusia ajolinjoja, mutta autossa vakiona olleen tasauspyörästön lukon ansiosta vinssiä ei tarvittu kertaakaan.

Kokeneiden kuljettajien lisätestien jälkeenkin totesimme Bullet Proof -Hiluxin olevan valmis paketti sellaisenaan. Kokonaisuus on tehty huolella ja asiantuntevasti, myös auton rakentelua sääteleviä asetuksia noudattaen. Tässä kohdin oikotietä ei ole. Ja mikäli kiinnostus tien ulkopuolella tapahtuvaan cross country -ajoon heräsi, tulee muistaa, että autolla maastossa liikkumiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Artikkeli herätti toimituksemme mielenkiinnon ja päätimme lähteä kokeilemaan maastorataa. Kerromme kokemuksistamme myöhemmissä Kevyt Kuljetuskalusto lehden numeroissa.

Kuvat ja teksti: Team4wd.fi

Lue seuraavaksi