Uutiset
Autojen vertaisvuokrauspalvelu Autolevi laajenee Suomeen
Autoleviin on rekisteröity yli 1500 ajoneuvoa, ja se on Baltian suurin autojen vertaisvuokrausyritys.
Baltian suurin autojen vertaisvuokrauspalvelu Autolevi laajentaa toimintansa Suomeen. Palvelun kautta kuka tahansa voi laittaa oman autonsa vuokrattavaksi tai vuokrata tilapäisen tarpeen tullessa auton yksityiseltä, palveluun ajoneuvonsa rekisteröineeltä ihmiseltä. Vuonna 2013 Virossa perustettu yritys on vakiinnuttanut markkinapaikkansa kotimaassaan, jossa palvelua käyttää 4% kaikista ajokortin haltijoista.
Autolevi testasi palveluaan Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2016. Nyt yritys on kerännyt 225 000 euroa kansainvälisen joukkorahoituspalvelu Funderbeamin kautta aloittaakseen autojen vertaisvuokrauksen aktiivisesti Suomessa. Yrityksen tavoittelema 75 000 euroa tuli täyteen alle vuorokaudessa. Sijoittajia löytyi yli 250 yhteensä 18 maasta, mukaan lukien Viro, Suomi, Iso-Britannia, Saksa ja Ranska.
“Joukkorahoitus oli meille luonnollinen valinta, sillä palvelumme ympärille on kasvanut merkittävä yhteisö Virossa. Suomen markkinat ovat neljä kertaa Viroa suuremmat, joten se toimi aikanaan loistavana testinä palvelun laajentamiselle kansainvälisille markkinoille”, sanoo Autolevin perustaja ja toimitusjohtaja Tauri Kärson. “Suomessa jakamistalous on saamassa jalansijaa ympäristökysymysten noustua keskeisiksi keskustelun aiheiksi, ja haluammekin osaltamme olla edesauttamassa jakamistalouden hyötyjä. Kaikkea ei tarvitse omistaa itse”, jatkaa Kärson.
Jakamistaloutta edistää myös virolainen kyydinvälityspalvelu Bolt (aiemmin Taxify), jonka perustaja Martin Villig on iloinen palvelunsa hyvästä vastaanotosta Suomessa ja toisen virolaisen kuljetusyrityksen rantautumisesta Suomeen. Auton omistajat voivat halutessaan vuokrata ajoneuvojaan Bolt-kuskien käyttöön Autolevin kautta.
“Jakamistalous kasvaa nopeasti, eikä kasvulle näy loppua. Me jaamme Autolevin kanssa samat arvot, joten teemme mielellämme yhteistyötä tarjotaksemme auton omistajille uusia mahdollisuuksia ansaita ajoneuvoillaan rahaa”, sanoo Villig.
Autolevi toimii Suomen ja Viron lisäksi Latviassa, ja sillä on käyttäjiä yhteensä 25 000. Tähän päivään mennessä auton omistajat ovat vuokranneet palvelun kautta autojaan yhteenlasketusti yli 40 000 päivää ja tavanneet vuokraajia yli 10 000 kertaa.
LUE MYÖS Paljonko autoilu maksaa? Vastaus riippuu suomalaisesta