Uutiset

Autot

Aja vaihtoehtoa – valitse autosi käyttövoima viisaasti

autojono ylhäältä

Liikenne tuottaa kaikista maamme kasvihuonekaasupäästöistä noin viidenneksen. Vaihtamalla autosi esimerkiksi sähkö- tai kaasuautoon, tai muuntamalla nykyisen autosi ympäristöystävällisemmäksi, voit olla mukana pienentämässä liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä. Uusi Autokalkulaattori auttaa vertailemaan erilaisten autojen päästöjä sekä kustannuksia. Lisää tietoa löydät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Aja vaihtoehtoa -sivuilta.

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen käytössä monia keinoja

EU-lainsäädännön mukaan Suomen tulee vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 39 prosentilla vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon.

Keinoina ovat muun muassa kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen lisääminen, liikennesuoritteeseen vaikuttaminen mm. yhdyskuntasuunnittelun keinoin ja myös autokannan muuttaminen siten, että entistä useampi auto toimisi vaihtoehtoisilla käyttövoimilla. Henkilöautojen osalta vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivilla autoilla tarkoitetaan täyssähköautoja, ladattavia hybridejä, kaasuautoja ja korkeaseosetanoli- eli flexfuel-autoja.

”Kannustamme kaikkia pohtimaan liikkumisvalintojaan aktiivisesti niin arjen jokapäiväisten valintojen kuin suurempien päätösten kohdalla, kuten auton valinnassa. Haluamme helpottaa omalta osaltamme vertailutyötä tuomalla tietoa esimerkiksi eri käyttövoimista helposti saataville ja päätöksenteon tueksi”, sanoo johtava asiantuntija Outi Ampuja.

Autokalkulaattori auttaa vertailemaan

Moni autoilija pohtii, mitä ajaminen esimerkiksi sähköautolla maksaa tai onko kaasuauto vähäpäästöinen. Traficomin sivuilta löydät Ilmastopaneelin tekemän Autokalkulaattori-laskurin, jolla voi vertailla eri käyttövoimilla toimivien henkilöautojen CO2-elinkaaripäästöjä ja hintaa.

Laskurista selviää, että esimerkiksi 14 000 kilometriä vuodessa ajavalla ja 12 vuoden pitoajalla keskikokoisen täyssähköauton elinkaaren aikaiset hiilidioksidipäästöt ovat noin 56 prosenttia pienemmät kuin vastaavalla bensiiniautolla. Kaasuautolla, joka tankkaa ainoastaan biokaasua, elinkaaripäästöt ovat noin 60 prosenttia pienemmät verrattuna vastaavan bensiiniauton päästöihin. Laskelmat ovat suuntaa-antavia ja luvut riippuvat ajoneuvosta.

Jos liikennekaasun tankkauspisteiden kattavuus tai esimerkiksi täyssähköauton akkujen kestoon liittyvät asiat askarruttavat, lisätietoa näistä ja monista muista vaihtoehtoisiin käyttövoimiin liittyvistä asioista löytyy Traficomin Aja vaihtoehtoa -kampanjan sivuilta.

Sähkökäyttöisten henkilöautojen määrissä selkeää kasvua

Täyssähköautojen ja ladattavien hybridien määrät ovat kasvaneet hyvää vauhtia viimeisen vuoden aikana. Liikennekäytössä olevien sähkökäyttöisten henkilöautojen määrä on kasvanut 87 prosenttia eli 13 406 sähkökäyttöisestä autosta 25 033 autoon, joista ladattavien hybridien osuus on miltei 21 000. Myös kaasukäyttöisten henkilöautojen määrä lisääntyi samaan aikaan yhteensä 58 prosentin verran eli 5 138 autosta 8 106 kaasuautoon.

Uusien autojen lisäksi maahamme tuodaan myös käytettynä vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivia autoja. Tammi-marraskuussa 2019 käytettynä tuotiin maahamme 1 516 kaasuautoa, 5 443 ladattavaa hybridiä ja 417 täyssähköautoa.

Silti suurin osa autoistamme kulkee bensiinillä tai dieselillä. Syyskuun 2019 lopussa liikennekäytössä olevista henkilöautoista vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus oli noin 1,3 prosenttia.

Lue seuraavaksi