Uutiset
64. IAA Nutzfahrzeuge – valikoimat kasvavat, tavaraliikenne sähköistyy
Kuljetusalan ihmiset ympäri maailman kokoontuivat syyskuun loppupuolella Hannoverin messukeskukseen tutustumaan alan viimeisimpiin suuntauksiin ja uutuuksiin. Järjestäjän mukaan 46 eri maasta paikalle saapuneet liki 2000 näytteilleasettajaa toivat mukanaan yli 350 tuoteuutuutta, joista osa pienempiä, osa tätäkin suurempia. Näkyvimmin esillä olivat luonnollisesti eurooppalaiset hyötyajoneuvovalmistajat, jotka eivät säästelleet ruutia esitellessään tuotteitaan. Suurimmat paukut messuiluun oli ladannut tuttuun tapaan Daimler, jonka osasto täytti pinta-alaltaan parin hehtaarin hallin. Maailman suurimmaksi hyötyajoneuvoalan näyttelyksi kasvaneen tapahtuman kokonaispinta-alaksi järjestäjät kertoivat 26 hehtaaria, mikä vastaa 44 täysikokoista jalkapallokenttää.
Maailman taloustilanteen vaikeista näkymistä huolimatta on autovalmistajilla positiivinen näkemys markkinoiden kehityksestä ja panostus tuotekehitykseen on ollut mittavaa. Kevyempien hyötyajoneuvojen markkinoilla moni valmistaja on laajentanut repertuaariaan ja tarjolla oli kalustoa pikkupakuista aina raskaaseen sarjaan saakka. Mallivalikoima on monen valmistajan kohdalla kasvanut ja ajoneuvojen räätälöitävyys erilaisiin työtehtäviin on tehty erittäin tarkaksi. Moottoreissa vähäpäästöisyys ja polttoainetaloudellisuus olivat kaikilla osastoilla merkittävässä asemassa ja näillä sektoreilla tekninen kehitys on ollut valtavan nopeaa. Kuljetusalan tulevaisuus oli myös nähtävillä ja lähes kaikilla merkeillä oli esillä sähköisiä hyötyajoneuvoja. Sähköautoissa teknologia kehittyy harppauksin, mikä näkyy autojen toimintasäteiden ja kantavuuksien nopeana kasvuna.
Kevyiden hyötyajoneuvojen päällirakenteissa, huoltoautokalusteissa ja muussa lisävarustelussa on myös selvästi panostettu keveyteen ja sen kautta taloudellisuuteen. Materiaalivalinnoissa kehitetään yhä kevyempiä, mutta samalla kestävämpiä ratkaisuja, jotka tarjoavat autoilijoille lisäkantavuutta ja säästöjä polttoainetaloudessa. Oman itämaisen mausteensa näyttelyyn antoivat kiinalaiset yritykset, joiden suuri määrä ja monipuolisuus tekivät vaikutuksen. Näyttelyn aikana julkistettiinkin useita yhteistyösopimuksia länsimaisten ja kiinalaisten yritysten välillä.
Tapani Palo, Ari Perttilä, Miika Nyrö
Lue artikkeli oheisesta pdf-tiedostosta: